 |
| Ensimmäiset kierrokset sulassa sovussa: Rotich, Nieminen, Vattulainen, Utriainen, Jokinen... |
SM-maastot ovat nyt elettyä elämää ja siitä tässä vihdoin muutamalla sanalla raporttia. Vaiherikas kisaviikko alkoi perin dramaattisesti: maanantai-illan vetotreeni tyssäsi heti alkuunsa ukkovarpaan sanottua sopimuksensa irti! Kipu varpaan tyvessä oli sen verran viiltävä, että olin jo lähes varma murtumadiagnoosista. Lähdin radalta saman tien sulattelemaan tuomiota läheiseen Tuomiojärveen. Rantaa kahlaillessa ei paljoa muu mieltä ylentänyt kuin hyytävän veden tuoma liennytys kipuun.
Seuraavana aamuna kinkkasin väkisin lyhyen aamulenkin ennen lääkäriä - varvas tukevasti tukiortoosiin teipattuna. Yhä sattui joka askeleella, mutta tuntemus saattoi jopa paratua lenkin edetessä. Tämä nostatti hieman toivoa. Lääkäri väänteli ja käänteli kipeää varvasta epäillen sittenkin venähdystä. Varvas oli ilmeisesti kiihdytyksessä mennyt sijoiltaan. Sovittiin puudutuksesta keskiviikon valmistavaa ratatreeniä varten. Samalla voisi testata sen toimivuutta ennen sunnuntain maastokisaa, joka oli kuitenkin vielä kysymysmerkki.
Keskiviikon vastaisen yön aikana tapahtui kuitenkin pieni ihme: aamulla sängystä noustessa tunsin heti kuinka jalka oli täysin kivuton. Aamulenkin sujuttua ongelmitta uskalsin jättää puudutuspiikin ottamatta. Illan varovainen ratatreeni kulki kuin unelma. Tiesin jälleen olevani valmis taistoon!
Sunnuntaina Lempäälässä starttasin miesten pitkälle matkalle (12km). Kilpailun etukäteiskuvio oli varsin selvä: matkan moninkertainen Suomen mestari, kenialainen Lewis Korir, menee jälleen menojaan, ja kahdeksan kaveria (Jokinen, Manninen, Nieminen, Pajunen, Pennanen, Rotich, Utrianen ja Vattulainen) jäävät taistelemaan himmeämmistä mitaleista. Juuri näin kävikin. Pajunen lähti pitämään heti paukusta hurjaa kyytiä. Lempäälän reitti oli helmikuisen Albufeiran radan raaempi versio, jossa liian kova alkuvauhti kostaantuu armottomalla tavalla: koko ajan joko juostavaa ylämäkeä tai jyrkkää alamäkeä sekä jatkuvasti tiukkoja käännöksiä kapeassa rännissä (ennakkovideo hämäsi pahemman kerran!). Kuusi kertaa tuota ympäri oikeita ajolinjoja hakien vaati jatkuvaa skarppausta päänupilta! Ei siis sittenkään ihan suosikkireitti, vaikka alusta kovapohjainen olikin...
 |
| Kiri kiivaimmillaan! |
Alun shokista toivuttuani kone alkoi kolmannella kierroksella lupaavasti käynnistyä. Kaikki kahdeksan juoksijaa pysyivät tässä vaiheessa vielä tiukasti yhdessä. Neljännellä kierroksella jyrkässä alamäessä ajauduin itse ylirytmiin ja Jeren loputtomalta tuntuma veto heti seuraavaan nousuun oli sitten jo liikaa. Jalat hapoilla viidennelle kierrokselle lähtiessäni oli sitten pakko jo antaa siimaa. Viisi kaveria Utriaisen johdolla karkasi vastustamattomasti tappelemaan hopeasta ja pronssista.
Takajoukkoon seurakseni jäi Jokinen ja Manninen. Tässä vaiheessa Jokinen aloitti oman yrityksensä pudottaa JKU:n kaksikko kannoiltaan. Itse tein jo kuolemaa ja olin valmistautunut putoamaan kyydistä hetkenä minä hyvänsä. Viimeisen kierroksen viimeinen jyrkkä töppyrä alkoi kuitenkin lähestyä helpottavan nopeasti. Siinä vaiheessa tiesin, että en tulisi häviämään loppua. Polkaisin mäessä rinnalle. "200 metrin" mittainen loppusuora viimeiseltä väliaikapisteeltä tuli lopun jojoilu huomioon ottaen hämmentävänkin herkästi 19 sekuntiin, Jokinen ja Manninen sekunnin perässä.
Siitä täydet propsit Henrille, että hän tuli kisaamaan JKU:lle joukkuepronssin kotiin, valmiiksi tasoitusta antaen, kun alla oli vain viikko aiemmin tiukille raastettu täysi maraton! Myös vanha maileri Jouni tsemppasi itsensä hienosti 22:nneksi uransa ensimmäisellä 12km:lla. Edellispäivän veteraanimaastot (ja sieltä pronssi) menivät vain hyvästä lämmittelystä!
 |
| JKU:n miehille SM-pronssia joukkuekilpailusta! |
Kisa numeroina: 6:s sija ajalla 37:46. Korirille tuli takkiin tasan minuutti ja pronssiin jäi eroa 20 sekuntia; selkeitä eroja, jotka eivät jätä sijaa jossitteluille. Muut olivat vain parempia maastojuoksijoita. Sijoitus oli kuitenkin paras maastoissa saavuttamani koskaan ja ero kärkeen on taas vaihteeksi reilusti kaventunut. Suoritus jää siis kokonaisuutena reilusti plussalle alkuviikon tapahtumien jälkimainingeissa. On se vaan niin, että juoksijalle terveet päivät ovat yhtä suurta juhlaa, ja niistä pitää osata olla kiitollinen. Tämä viikko oli siitä hyvä osoitus! Rutiinit tappaa jne., mutta toivotaan silti seuraavalle viikolle hieman vähemmän draamaa... :D
VKO 19: Kisaviikko
MA
Ap: 10km+3x100m + kuntopiiri
Ip: Vetotreeni jäi kesken
TI
Ap: 6km
KE
Ap: 10km + kuntopiiri
Ip: Radalla 5x1000m, pal. 2,5'-3': 3.07-2.49 + 5x80m
TO
Ap: 10km Ip: 16km
PE
Ip: 11km+3x100m
LA
Ap: 6km Ip: 8km+5x100m
SU
Ip: SM-maastot 12km 6:s 37:46
115km
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti