Urheilua koronakesän varjossa - Road to Vantaa

Kulunut vuosi on ollut koronan vuoksi poikkeuksellinen - luonnollisesti se on tuonut paljon lisää epävarmuustekijöitä myös urheilurintamalle: enää ei voi olla varma siitä, että pystytäänkö urheilutapahtumia järjestämään suunnitellusti tai onko matkustaminen ulkomaille kisoihin ylipäätään enää mahdollista? Joskus se on pienestä kiinni, kuten tänä vuonna. Tässä long story (not so) short: Road to Vantaa.

Uusi treenikausi pyörähti vuosi sitten käyntiin vasta marraskuussa. Koulussa piisasi kiirettä, ja SM-maratonin jälkeinen ylimenokausi oli venynyt useamman viikon mittaiseksi "löhöilyksi". Näillä aamuilla uusi liekki on aina kaivettava vuosi vuodelta syvemmältä. Ilman sisäistä paloa tavoitteellisesta harjoittelusta ei tällä tasolla tule mitään: väkisin puurtaminen muiden iloksi käy äkkiä liian raskaaksi, ja siinä vaiheessa on yleensä parempi laittaa tossut naulaan. Treenit alkoivat kuitenkin jälleen valmentaja-Anteron ohjelmilla maittaa. Talvi Riiassa oli poikkeuksellisen hyvä juoksijalle: lunta ei ollut kuin parina päivänä eikä nastalenkkareita tarvinnut kaapista kaivaa. Juoksumäärät alkoivat olla samalla tasolla kuin parhaimmillaan vuosina 2014 ja 2015. Avaintreeneinä toimivat vanhat tutut: viikottainen pitkä lenkki mäkisessä maastossa (aina 30+ km), riitävän kevyet puolimaratonvauhtiset tonnit ja maratonvauhtiset 2000m:n vedot 1 min palautuksella - erona edellisiin vuosiin, että pitkä lenkki oli vauhdiltaan useimmiten reipas ja toistomäärät vedoissa hieman aiempaa suuremmat. 

Huhtikuun SM-puolimaratonia varten kunto oli jo varsin lupaava, mutta koronatapausten räjähdettyä kasvuun kisa jouduttiin harmittavasti perumaan. Samalla tuli äkkilähtö Latviasta Suomeen, kun yliopistomme siirtyi etäopetukseen ja matkustusyhteydet maiden välillä katkaistiin. Päädyin tällöin aloittamaan lääkärin työt etäopintojen ohessa, mikä osoittautui varsin raskaaksi yhdistelmäksi. Kevyt treenaaminen keskittyi lähinnä viikonloppuihin, kun palautumiselle ei jäänyt muuten juuri aikaa. Heinäkuussa lukukauden päätyttyä tilanne helpottui merkittävästi: töiden ohessa askel oli luonnollisesti raskas, mutta treenit alkoivat purra. Kaikeksi onneksi Kalevan Kisat osuivat tänä vuonna vasta elokuulle, joten kunto ehti hyvin nousta siellä odottavaan ratakymppiin mennessä. Vapaapäivänä askel Turussa oli heti astetta terävämpi. Kisa sujui odotuksiin nähden reilusti yläkanttiin. Loppuaikani 30:45 oli paras 5 vuoteen ja paras koskaan juoksemani aika Suomen maaperällä. Kalevan Kisojen jälkeen noudatin suunnilleen samaa ohjelmaa, mitä vuosi sitten: ennätyskulku Kuukan Hölkässä Uuraisilla ja Konttihölkässä Saarijärvellä kielivät siitä, että Kalevalaisten tulos ei ollut sattumaa. Syyskuussa alkoi olla jo huhtikuun vire päällä, joten haussa oli sopiva maantiekymppi. Jyväskylässä Finlandia Marathonilla oli tänä vuonna tarjolla maratonin ja puolikkaan lisäksi vain varttimaraton, mutta järjestäjät onneksi lupautuivat mittaamaan reitille virallisen kympin väliaikapisteen. Jalkaan solmin ensimmäistä kertaa Niken vieterikengät, joiden olin jo muutamissa treeneissä todennut tuovan merkittävää lisävauhtia askeleeseen. Puolimatkan väliajalla 15:16 jopa 31 minuutin alitus olisi ollut mahdollinen, mutta varsin navakka vastatuuli söi loppumatkasta vauhtia n. 10 s/km. Kympin väliaika 31:19 oli silti alle aiemman ennätykseni. 

Syyskuussa koronatilanne alkoi nopeasti pahentua meillä ja maailmalla. Tästä alkoi itse asiassa koko maratonharjoittelun piinaavin vaihe: ennenkokematon epätietoisuus siitä, että pääsisikö kisoja laisinkaan juoksemaan. Ennen SM-maratonia ja paluuta Riikaan edessä oli vielä SM-maastot Kurikassa. Jännityksellä seurasin 14 vrk:n ilmaantuvuuden kehittymistä Suomessa. Latvia päivittää uudet matkustusrajoitukset aina kerran viikossa perjantaisin. Mikäli ilmaantuvuus ylittäisi 16/100,000, edessä olisi parin viikon karanteeni Latvian päässä. Tästä puolestaan koituisi itselleni suuria vaikeuksia opintojen uudelleenjärjestämiseksi. Kuinka ollakaan, lukema oli 16,1, eli edessä oli ennenaikainen paluu Riikaan ja osallistuminen SM-maastoihin jäi valtakunnallisesti vain noin muutaman kymmenen tartunnan päähän. Tämän jälkeen karanteenirajaa nostettiin ensiksi 25:een, ja lopulta Latvian koronatilanteen edetessä täsmälleen Suomen tahtia raja nostettiin SM-maratonin aattona 40:een, eli kuin ihmeen kaupalla pääsin lentämään Helsinkiin vielä kisojen vastaisena yönä. Varasuunnitelmana minulla olisi ollut juosta samana viikonloppuna Riga Marathon, joka oli jo kerran jouduttu siirtämään koronan takia toukokuulta. Tilanteet Latvian paikallispolitiikassa muuttuivat kuitenkin epätodellisen nopeasti, ja lopulta koko tapahtuma päädyttiin perumaan viime hetkellä. Nyt tähdet olivat kohdillaan: pahimmassa tapauksessa käteen olisi jäänyt luu sekä Riiasta että Vantaalta. 

Nummela ja Sandler

Yöllä klo 01 kömmin majapaikkaamme Vantaalla, jossa Miika oli jo vastassa. Montaa silmäystä en ehtinyt ennen aamun sarastamista torkahtaa, sen verran vaiherikas päivä oli takana ja kisajännitys jo päällänsä. Lisätykytyksiä aamulla aiheutti majapaikkamme kokin nukkuminen pommiin. Hyvästä tankkauksesta huolimatta aamiaista on välttämätön syödä, mielellään ajoissa n. 3-4h ennen starttia. Ei auttanut muu kuin lähteä autolla etsimään purtavaa toisesta hotellista. Sitten takaisin majapaikkaan ja kiireen vilkkaa perinteiset maratonin esivalmistelut: juottopullojen täyttö ja merkkaus oikeille kilometripylväille. Päälle lyhyt nihkeäntuntuinen verkka ja siirtyminen starttiviivalle täydessä keskittyneisyydessä. Ennakoin, että mestaruus saattaisi kiinnostaa niin sub-2:18-PB:n omaavaa Aki Nummelaa kuin tasaisesti joka vuosi kehittynyttä Björn Sandleria. Muutenkin ilmoittautuneita oli ilahduttavan paljon, mm. kymmenkunta alle 2:30-miestä, siitäkin huolimatta, että juoksijoita jakaantui tänä vuonna poikkeuksellisesti kahdelle eri matkalle. Keli muutoin sateisen viikon lomassa muuttui parahiksi lauantaille erinomaiseksi: 13 astetta ja aurinkoista, eikä tuulesta ollut liiemmin haittaa. Startin tapahduttua siirryin heti kärkeen taakseni vilkuilematta. En yleensä ikinä seuraa vauhtia kellosta vaan vedän tunteella; näin matka taittuu nopeammin eikä heterogeenisen reitin hitaammilla pätkillä vahingossa sorru yliyrittämiseen, vaikka välillä napsahtaisikin hitaampi kilsa. Ensimmäisen neljänneksen täyttyminen peräti 3:15/km-vauhdilla hieman yllätti, mutta kulku oli sen verran helppoa, että uskalsin vain antaa mennä. Puolikas tuli yhä erinomaisella

fiiliksellä ajassa 68:44; tässä vaiheessa haaveena ollut 2:20-alitus alkoi ilman haveria näyttää todennäköiseltä. Vieterikengät veivät askelta lennokkaasti tasaisilla suorilla ja ylämäkeen, mutta profiililtaan kengät ovat kuitenkin sen verran kiikkerät, että verrattain mutkaisella ja kapealla reitillä täytyi pitää varansa, että pysyi reitillä. Kolmannella kierroksella myös pujoteltavien kierroksella ohitettavien juoksijoiden määrä alkoi merkittävästi lisääntyä, mikä omaan väsymykseen yhdistettynä voi aina olla pieni riskitilanne. Edessä reittiä näyttänyt moottoripyörä teki kuitenkin varsin hyvää työtä. Viimeisen kilometrin alkaessa vilkaisin kelloa, eikä haamurajan alitus ollutkaan enää niin varmaa. Viimeisellä ylikulkusillalla tasan 200 metriä ennen maalia näin onneksi Rahkosen Jukan karjumassa, että "nyt kaikki peliin niin menee vielä alle 2:20!" Vilkaisin kelloa, joka näytti 40 sekuntia armonaikaa. Päätin ohjeesta laittaa kaiken peliin ja alamäkivoittoinen loppusuora tuli kuin tulikin itkuraastolla 30 sekunnissa. Se oli siinä! Suomen mestaruus ja bonuksena uusi ennätys 2:19.49. Hopeaa Björn Sandlerille uudella PB:llä 2:22.01 ja Aki Nummelalle pronssia, 2:26.41. Mestaruus oli jo viides, mutta kuten aiemminkin todettua, ne kaikki ovat olleet ainutlaatuisia matkoja omine haasteineen. Kiitos jälleen huollolle, joka vuodesta toiseen on taannut menestyksen (Antero, Teemu, Tepa, Jaakko ja Soile). Kiitos myös seuralleni Jyväskylän Kenttäurheilijoille kaikesta saadusta tuesta. JKU on ansaitusti Suomen paras yleisurheiluseura myös tänä vuonna voittaen Kalevan Maljan jo kuudennen kerran.

Maraton on parasta! 

Valmentajani vuodesta 2003, Antero Liukkonen

TULOKSET

9/12

Jälleen on yksi lukukausi onnellisesti ohi ja 3/4 opinnoista kasassa. Koronan myötä 9-semmasta muodostui hieman erilainen, mitä etukäteen olin osannut odottaa. 

Alun perin suunnitelmana oli tutustua pääsiäislomalla tulevan kandikesän tk-vuodeosastotyöhön, kun olin ehtinyt saada kandiluvat taskuun juuri parahiksi tätä ennen. Kevään kursseista ehdin suorittaa normaalisti vain neurologian sekä lastentautien 2-kurssin, kunnes pandemia iski lopulta myös Latviaan. Edessä oli pienellä varoitusajalla siirtyminen lähiopetuksesta etäopetukseen, ja matkustaminen viimeisellä mahdollisella lennolla koti-Suomeen. Tämän myötä parin viikon tutustumisjakso tk:ssa venyi lopulta 2,5 kuukauden mittaiseksi työputkeksi. Tähän ryhtyessä oli tietysti odotettavissa, että kaikki illat työpäivien jälkeen tulisivat täyttymään kouluhommista. Urheilullisesti korona-kevät oli iso takaisku, sillä alkuvuoden harjoittelu oli ollut parasta viiteen vuoteen. Kaikkien juoksukilpailujen peruunnuttua töiden ja opiskeluiden yhdistelmä treenien kustannuksella sopi kuitenkin hyvin ohjelmaan. Kevät menikin sitten pienoisessa sumussa valtavan määrän kanssa kursseja: yksi toisensa perään menivät neurokirurgia, keuhkotaudit, lasten kirurgia, infektiotautien 2-kurssi, anestesiologia, lasten infektiotaudit, epidemiologia ja tilastotieteen kurssi. Lopun exam-urakkaa helpotti lukulomalle jääminen hyvissä ajoin ennen juhannusta, joten tästäkin semmasta selvittiin lopulta kunnialla.

Kokonaisuutena koronakevät jäi kokemuksena plussan puolelle, vaikka vastaavaa urakkaa ei ole eteen tullut 2-vuoden kurimuksen jälkeen. Kevään ja kesän työt tarjoavat kuitenkin juuri sitä kullanarvoista käytännönkokemusta, joka etäopiskelussa jää väkisin uupumaan. Poikkeusolot valitettavasti jatkuvat myös ensi syksynä: lähiopetukseen palataan tällä tietoa vasta lokakuun puolella.

8/12

8/12 semmaa, 4/6 vuotta ja 2/3 lääkistä paketissa. Latvian vuosia on nyt takana yhtä monta kuin college-aikoina Yhdysvalloissa v. 2008-2012. Sitä on jotenkin vaikea käsittää. Neljän vuoden opintojen suorittaminen tarkoittaa myös mahdollisuutta hakea kandin oikeuksia Suomeen.

Viime kevään kevyemmän semman jälkeen oli tiedossa, että syksyllä saisi sykkiä 8-semman kanssa astetta enemmän. Pieni välikuoleman pelko osoittautui kuitenkin turhaksi: pian koittavat työt lääkärin sijaisena lisäsivät kummasti lukumotivaatiota. Pimeä syksy hurahtikin varsin nopeasti oppikirjoihin ja Käypä hoito -suosituksiin uppoutuen. Lisäksi tenttiurakkaa kevensi merkittävästi se, että oma lukujärjestys sattui kerrankin olemaan täydellinen: raskaimmat aineet eli infektiotautien ja sisätautien jatkokurssit sain tehtyä heti alta pois alkusyksystä ja näistä vielä pre-examit ennen joulua. Näin ollen varsinaiselle koejaksolle ei jäänyt kuin 2 tenttiä.

Tupukin on käynyt infektiotautien kurssin!

Infektiotautien 2-osa oli ensimmäistä mielenkiintoisempi, mutta varsin laaja-alainen: Aiheet vaihtelivat tutusta borrelioosista meille harvinaisiin mutta tropiikissa yleisiin kuumetauteihin (esim. unitauti). Tentti koostui kahdesta 70 minuutin sessiosta, jossa ensiksi oli 100 monivalintaa, ja tämän jälkeen arvalla 2 avointa kysymystä sekä 1 potilas-case. Kysymyksinä oli mm. immunosupressiivisen potilaan keuhkokuume ja ikteerisen potilaan diagnostinen algoritmi.

Sisätaudeissa kävimme läpi viime kevään tapaan lukemattomia aihealueita gastrosta, endokrinologiasta ja nefrologiasta. Monet näistä olivat varsin hyödyllisiä ihan yleislääkärillekin, kuten suolistosairaudet ja diabetes, kun taas osa oli kovinkin yksityiskohtaista ja raskasta ulkoa opettelua, jossa 5-semman patologia ja patofysiologia tuli nyt kerrattua. Sisätautien tentti stressasi koko semmasta ehkä eniten, koska 45 minuutissa 3 avointa kysymystä, 1 kustakin aihealueesta, vajaan 200:n joukosta kirjaimellisesti hatusta nostaen, ei jättänyt varaa miettimisille. Onneksi suurin osa kysymyksistä oli aseteltu siten, että ne mahdollistivat lyhyehkön vastauksen, esim. tiettyjen vatsan alueen sairauksien luokittelusta, hyperaldosteronismin diagnostiikasta, tai munuaisbiopsian aiheista ja vasta-aiheista.

Lukukausi jatkui näiden jälkeen rennommissa merkeissä tähän asti uudella kurssilla eli pediatrian perusteilla. Kurssin aikana pääsimme tutustumaan Riian lastensairaalan toimintaan. Päällimmäisenä mieleen jäi meidän erinomaisen hyvä, noin oman ikäiseni opettaja, joka oli kuin kala vedessä ns. vaativampienkin potilaiden kanssa. On aina yhtä hienoa seurata sellaisten lääkäreiden työskentelyä, jotka ovat silmin nähden löytäneet oman alansa ja joilla on myös intohimoa opetukseen.

Marraskuu oli pyhitetty obstetriikan ja gynekologian jatkokurssille. Tunnit järjestettiin päivittäin ympäri Riikaa eri toimipisteissä, mm. kahdessa eri keskussairaalassa, synnytyssairaalassa sekä yksityisellä klinikalla. Tärkeinä aihealueina mieleen jäivät mm. hedelmällisyyshoidot ja tuumoridiagnostiikka. Eniten työtä tammikuun examia ajatellen tuottivat lähinnä lukuisat seulontaan ja hoitolinjoihin liittyvät algoritmit.

Joulukuussa pitkä syksy alkoi jo painaa kintereissä. Onneksi vuorossa oli ehkä yksi mielenkiintoisimmista kursseista eli päivystyksellisen kirurgian kurssi, joka oli ikään kuin sokerina pohjalla pitkän vuoden päätteeksi. 

Tammikuussa ennen tenttijaksoa oli jäljellä vielä psykiatrian jatkokurssi, joka oli jälleen yllättävän kiinnostava kokonaisuus eri käytös- ja persoonallisuushäiriöitä sekä fobioita. Kolmen avoimen kysymyksen tenttiin piti siis käytännössä opetella ICD-10 -kriteeristö ulkoa. Kysymyksiksi osuivat ajatuksenjuoksun häiriöt ja diagnostiikka, antipsykoottien luokittelu ja valinta, sekä ADHD. 

Ennätysaikaisin alkaneelle talvilomalle ei ole kerrankin suunniteltuna mitään ohjelmaa: aikaa on siis rentoutumiselle ja kandin lupien hakemiselle Valviralta. Myös juoksut jatkuvat opintojen sallimissa rajoissa. Kieltämättä näillä aamuilla saa syksyisin uuden kauden motivaatiota kaivaa aina vain syvemmältä. Vielä se on toistaiseksi löytynyt joka kerta reilun mittaisen ylimenokauden jälkeen. Tänä vuonna asiaa on edesauttanut myös todella poikkeuksellinen talvi: Riian leveyspiireillä lunta ei ole tähän asti jäänyt maahan kuin yhtenä päivänä lokakuun lopussa. Juoksijat ainakin tykkäävät!