Vaikeuksien kautta voittoon: Suomen mestaruus nro 4!

Omalta osaltani kulunut kesä oli kaksijakoinen ja kului urheilullisesti hiljaiseloa viettäen ja kesätöitä tehden. Toukuussa kisatun Riga Marathonin jälkeen kroppa ei jostain syystä missään vaiheessa palautunut hellekisan rasituksesta. Kovat helteet Riiassa jatkuivat, tehotreeneistä muodostui napsun verran liian kovia, ja nämä yhdistettynä lukukauden lopun opintoihin saivat aikaan huonoon kierteen, jota kesti peräti 2 kuukautta. Kun heinäkuun alkuun mennessä alipalautuneisuus ei lähtenyt aukeamaan edes tehotreenejä keventämällä ja harventamalla, oli pakko viheltää peli poikki, mikäli loppukesästä halusi vielä kisata. Viikko täyslepoa korjasi tilannetta onneksi sen verran, että kehtasin ilmoittautua Kalevan Kisojen 10,000 metrille Lappeenrantaan. Vaikka tuloksena oli putoaminen pistesijojen ulkopuolelle 9:nneksi, kisa kulki töidenkin päälle juostuna hyvissä olosuhteissa edellisviikkoihin verrattuna kuin Strömsössä, ja aika 31.14 oli reilusti odotuksia parempi.   

Kalevan Kisojen jälkeen oli jälleen perinteisesti aika suunnata katseet kohti syyskuun SM-maratonia. Treenit alkoivat heti purra - joskin vain kerta päivään tehtynä - ihan eri tavalla kuin alkukesästä. Samalla jalat puolestaan alkoivat vähitellen tottua seisomatyöhön leikkaussalissa. Heinä- ja elokuu tarjosivat arvokasta käytännönkokemusta mm. gastro- ja tekonivelleikkauksista sekä traumapotilaiden hoidosta. Kiitos tästä Lahden ja Jyväskylän avuliaalle henkilökunnalle!

Heti pari päivää Kalevan Kisojen jälkeen vedin harjoituskilpailuna Kuukan Hölkän Uuraisilla, ja lisäksi vielä elokuun lopussa hain rasitusta kroppaan juoksemalla 3 kisaa viikon sisään: lauantaina Saarijärven Konttimäessä 16 km mäkisellä reitillä, tiistaina töiden päälle Harjun Elokuun Kisojen 10,000 m lämpöisessä kelissä 31.21, ja vielä perjantaina Sakun Hölkkä 7 km Pylkönmäellä. Nämä nostivat todella hyvin kuntoa, ja viimevuotisiin tuloksiinkin peilaten alettiin olla aikataulussa.  

SM-maratonille matkustin jälleen totutusti perjantaina Riiasta, missä uusi lukukausi on pyörinyt täydellä höyryllä jo 3 viikkoa. Espoossa majoitumme yhdessä valmentaja-Anteron sekä JKU:n kahden muun maratoonarin Jonathan Kilpelän ja Aleksi Niemelän kanssa. Kävimme noutamassa numerot Otahallista ja tutustumassa verrytellen kisa-alueeseen. Juoksu tuntui onneksi ihan hyvältä. Pientä jalkakremppaa oli taas ollut liikkeellä; niitä tuntuu aina kummasti ilmestyvän joka vuosi ennen maratonia. Muuta tietoa reitistä ei ollut kuin että se tulisi olemaan isolta osaa (16 km) sorapolkua maastossa. Kuinka paljon se tulisi vaikuttamaan kisan kulkuun jäi nähtäväksi.

Keli lauantaiaamuna oli ennusteisiin nähden erinomainen: pilvipoutaa, tyyntä ja lämpötila maratonia ajatellen ihanteellinen +10°C. SM-maratonin ja veteraanien SAUL-SM oli määrä startata yhtä aikaa puolenpäivän aikaan, ja tämän jälkeen 20 minuutin aikana eri lähtöaalloissa olisi vuorossa kansallinen Espoon Rantamaraton. Startti tapahtui Otaniemestä, josta reitti puikkelehti lukuisten tietyömaiden läpi merenrantaan kierroksen ainoalle hieman nopeammalle pätkälle Keilaniemestä Westendiin. Eka vitonen meni mukavasti 3:24/km-keskivauhdilla. Odotetusti samaan vauhtiin lähti viime vuoden kolmonen Antti-Pekka Niinistö, mutta ihmetystä herätti täysin yllättäen mukana keikkuva tumma juoksija. Westendistä alkaneella polkuosuudella kaveri vaikutti olevan kuin kotonaan pitäen ketjun kireällä. Tämä pisti hieman omia pasmoja sekaisin, kun alle 3:30/km-vauhti kumpuilevassa ja kiharaisessa maastossa ei ollut enää mitään helppoa rallattelua, ja takana oli vasta kymppi. Tässä vaiheessa selvisi, että kaveri on kamerunilainen juoksija Mbacha Eric Mangeh, jonka olisi kuulunut startata vasta Rantamaratonin lähtöaallossa. 

Teemu tarjoaa juomaa 12km:n huoltopisteellä. Kuva: Aki Nummela

Ennen ensimmäisen kierroksen täyttymistä 18 km:n kohdalla reitti nousi Tapiolasta Otaniemeen. Tässä jojon päässä ollessani jalkani hörppäsivät happoa, ja oli pakko antaa hieman siimaa kärkikaksikolle. Niinistö huomasi iskun paikan ja alkoi repiä tasaisesti eroa. Puolikkaan väliaika oli n. 1:12.40. Tässä vaiheessa aloin jo henkisesti valmistautua hävittyyn mestaruustaistoon yrittäen kuitenkin pitää oman vauhdin mahdollisimman tasaisena. Polkuosuudella tämä alkoi kuitenkin vaikeutua, kun jatkuvat vauhdinmuutokset söivät voimia: kilometrivauhdit putosivat 3:40:n tuntumaan, ero Niinistöön oli jo noin minuutin luokkaa. Mangeh puolestaan oli n. 100 metriä edelläni, mutta ero ei siitä muuttunut suuntaan eikä toiseen.  

Viimeinen kymppi alkoi olla pelkkää maalin odottelua; samalla yritin kuroa väsyneen Mangehin etumatkaa kiinni metri metriltä. Tilanne mestaruustaiston suhteen muuttui kuitenkin yhtäkkiä 36 km:n jälkeen, kun näin pitkällä suoralla Niinistön keltaisen paidan vilkkuvan vain vajaan 200 metrin päässä. Tästä voimia saatuani imin eron väkisin kiinni 38 km:n paalulle tultaessa, ja saman tien yritin täysillä karkuun viimeisen polkujuoksupätkän samalla alkaessa. Tämä oli kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo tehtävä kierroksella ohitettavien ruuhkassa, jossa kyynärpäät kolisivat yhteen kerran jos toisenkin (pahoittelut tästä!). Yhdessä vaiheessa kapealla polulla johtoauto jumittui edessä olevan juoksijamassan taakse, joka ei ilmeisesti kuullut auton äänitorvea musiikkia pauhaavien korvakuulokkeidensa takaa. Itse pääsin onneksi ohi ojan kautta kiertäen. Maalialueelle lasketeltaessa ero Kamerunin Mangehiin ja SM-hopeaa pokanneeseen Niinistöön oli jo selvä, joten pääsin juhlimaan kolmatta perättäistä ja yhteensä neljättä Suomen mestaruutta ajassa 2:27.40. 

Neljäskin mestaruus voi maistua varsin makealta sen tultua vasta kovan viimeisten kilometrien väännön ja monien yllätyksellisten käänteiden jälkeen. Maraton kun armahtaa vasta 42 kilometrin ja 195 metrin jälkeen. Toivottavasti kuitenkin jatkossa matkan Suomen mestaruuksista mitellään vain päällystetyillä teillä.

Suuret kiitokset vielä Anterolle kuluneesta kaudesta sekä JKU:n huipulle huoltoporukalle (Teemu, Miika, Jaakko, Soile, Tepa ja Mika)!

TULOKSET

7/12

Kuvaustuokio RSU:n tekemään henkilökuvaan liittyen. Kuva: Martins Zilgalvis.  

Jälleen on yksi lukukausi päätöksessään. Tuntui, että 7. lukukaudesta muodostui eräänlainen väli-semesteri: helmikuussa täyteen tulleen kolmen vuoden jälkeen koulu alkoi tavallaan uudelleen alusta. Klinikkavaiheen kurssit käytiin nyt ensi kertaa niin sanotusti blokeissa, eli yhtä ainetta kerrallaan opiskeltiin aina päivittäin muutaman viikon ajan ennen seuraavan kurssin alkua. Aikataulujen suhteen tämä tarkoitti ansaittua hengähdystaukoa ja pientä kevennystä aiempiin lukukausiin verrattuna, mutta toisaalta lukemisten suhteen tämä tarkoitti enemmän omaehtoista suunnittelua, kun kurssit kuitenkin etenevät suhteellisen nopeasti ja poissaoloja on työlästä korvata. 

Lukuvuosi alkoi helmikuussa työterveyden ja ammattitautien alkeilla, josta siirryttiin maaliskuussa infektiotauteihin. Jälkimmäinen oli ensimmäistä työläämpi kurssi sisältäen pitkälti puuduttavia listoja yleisimpien infektioiden tunnuspiirteistä ja niiden hoidosta. Ehkä kiinnostavin (ja samalla jännittävin) osuus kurssia oli viikko Riian tuberkuloosisairaalassa. Tuo aktiivivaiheessa tarttuva mutta Suomessa jo harvinaiseksi käynyt tauti on yhä varsin yleinen Latviassa rokottamattomien keskuudessa, ja siksi potilaita hoidetaankin täällä keskitetysti omassa sairaalassaan eikä muun erikoissairaanhoidon ohessa. Harvinaistuttuaan tauti on voitu kokea jopa hieman mystisenä, mutta täällä rutiini (yli 500 tapausta vuodessa) on luonnollisesti parantanut tietotaitoa ja hoitokäytänteitä.

Maalis-huhtikuun vaihde sujahti pääsiäisloman ohella sisätautien parissa. Teemat perus vatsaelinsairauksista munuaisten vajaatoimintaan tulivat tutuksi tai ainakin jollain tapaa sivutuksi. Tässä kuitenkin alkoi toden teolla huomata aihealueiden laajuuden ja samalla opiskelemisen oppimisen tärkeyden nopeatempoisen blokkikurssin ristiaallokossa. Kun alat etsiä tietoa yhdestä asiasta, huomaat ohimennen toisen mielenkiintoisen seikan, jolloin pian löydät itsesi yhä syvemmältä sivu-uomasta. 

Huhtikuun lopun puolestaan vietimme psykiatrisella osastolla. Kurssista ei ennakkoon ollut minulla odotuksia suuntaan eikä toiseen, mutta sisällöiltään se yllätti positiivisesti, eikä vähiten hyvien opettajien ansiosta. Selväksi ainakin tuli, että psykiatreista ja psykoterapian saatavuudesta on pulaa meillä ja muualla. Etenkin monissa kehitysmaissa tilastot ovat pysähdyttäviä: ei ole tavatonta, että miljoonaa asukasta kohti maasta saattaa löytyä vain 1 psykiatri!

Toukokuu oli varattu Ob-Gynelle, eli kurssin alkupuoliskon opiskelimme synnytysoppia ja jälkimmäisen osan naistentauteja. Kurssina tämä oli ihan ok, joskaan aiheena raskauden komplikaatioita lukuun ottamatta se ei herättänyt intohimoja ennen eikä jälkeen. Mutta näinhän se varmaan eri kursseja opiskellessa luonnollisesti meneekin: omia erikoisalavaihtoehtoja voi käydä läpi poissulkumenetelmin.

Murtumien opetteluun tyhmänhauskoja muistisääntöjä, mutta jotain pitää aina keksiä!
Kuva: Medcomic.com

Kesäkuussa oli vuorossa ikään kuin sokerina pohjalla ortopedian kurssi. Tähän tuli keskityttyä enemmän oman henkilökohtaisen kiinnostuksen vuoksi ja luonnollisesti siksi, että muiden kurssien jatkuessa ensi syksynä ortopedia oli ainoa kurssi tällä semmalla, josta oli edessä loppu-eksami. Kurssi oli mielestäni onnistuneen monipuolinen kattaus alkaen käytännön ensiapusidostekniikoista lukuisiin erilaisiin murtumaluokitteluihin eri kuvantamismenetelmiä hyödyntäen. Ilokseni sain huomata, että viimekesäinen radiologian amanuenssuuri antoi tuohon hyvät lähtökohdat.

Toukokuun loppuun asti semesteri oli mennyt kuin siivillä, mutta kesäkuussa ajankulku alkoi jotenkin hidastua; ei siksi etteikö aiheet olisi olleet kiinnostavia vaan viime kesään verrattava kuumuus täällä Riiassa (joka päivä 25°C +/-, parhaimmillaan 33°C) ei juurikaan houkuttanut opiskelemaan sisätiloihin. Lisäksi tieto siitä, että tulevan eksamin vuoksi juhannus menisi jälleen kerran pois Suomesta masensi tietysti vähän mieltä. Mielestäni jos joskus vuodesta pitää olla Suomessa niin se on juurikin juhannuksena.

Eksamin aika tuli lopulta nyt kesäkuun viimeisellä viikolla. Kokeena ortopedia oli ihan erilainen kuin mihin tähän asti olemme tottuneet. Edessä oli 10 työpistettä liukuen toisensa perään, jossa kussakin piti vajaan viiden minuutin aikana pystyä suoriutumaan jostakin käytännöntehtävästä, kirjallisista monivalintakysymyksistä tai avoimesta kysymyksestä tehtyyn diagnoosiin liittyen. Kaikki oli aika perusjuttuja, mutta haasteeksi muodostui tehtävistä suoriutuminen täysin oikein (0 tai 1 p.) stressitilanteessa, jossa huomiokyky jää helposti juoksevaan aikaan taikka heikosti menneeseen edelliseen tehtävään. No tästäkin urakasta selvittiin pieni hiki hatussa.

Moni opiskelukaveri, joka oli juuri tässä vaiheessa opintoja minun vasta aloittaessani, valmistui tällä viikolla - lämpimät onnittelut kaikille tästä mankelista selvinneille! Omakin matka jatkuu... mutta ensiksi pieni hengähdystauko ennen heinäkuussa alkavia kesätöitä!

Tet Riga Marathon 10km voitto!

Toukokuun kolmantena viikonlopuna järjestettävä Riga Marathon on muodostunut jokavuotiseksi perinteeksi täällä Riiassa asuessani. Ensimmäisenä keväänä juoksin puolimaratonin, ja seuraavina vuosina olen keskittynyt lyhyemmälle 10 kilometrin matkalle. Tähän asti tuloksena on aina ollut paikka podiumilla (2:nen 2017 ja 2018), mutta voitto on ollut yhä saavuttamatta. 

Keli kisaviikon aikana muuttui varsin dramaattisesti: Siinä missä alkuviikko oli monta viikkoa jatkuneen kylmän ilmarintaman vuoksi varsin viileä (max 10*C), keli alkoi yhtäkkiä lämmetä viikonlopulle nopeasti. Pidemmät matkat kisattiin sunnuntaina jo aikaisin aamusta, mutta niissäkin lämpötila alkoi lähestyä hellelukemia, etenkin maratonin loppuvaiheessa. Kymppi juostiin alkuiltapäivästä. Mittarissa oli jo tässä vaiheessa +27 astetta  (päivän ylin +29) auringon hohkatessa pilvettömältä taivaalta.

Kuumasta kelistä huolimatta aloitin ns. normivauhtia, koska pöytätasaiset ensimmäiset kilometrit ovat kilpailun nopeimmat ennen raskaampaa osuutta sillan yli. Kaksi ekaa kilsaa tulivat 2:59 ja 2:57, mutta jo kolmannella kilsalla kova kuumuus alkoi tuntua (3:08). Seuraavat kilsat sillalle 3:14, takana olevan mäen päälle 3:18 ja takaisin sillalle navakassa tuulessa peräti 3:22. Tästä eteenpäin loppu oli pelkkää maalin odottelua. Ero takana tuleviin alkoi olla jo toista sataa metriä; piti vain yrittää säilyttää johto loppuun asti. Vesipisteitä oli onneksi kiitettävästi 2km:n välein, joten pääsin aina jokaisella niistä kittaamaan vettä kuivaan kurkkuun ja kaatamaan kahmalokaupalla sitä niskaani. Seuraavat kilsat keskustassa 3:11, 3:17, 3:12, 3:09, ja siihen vielä 300m päälle (ilmeisesti hieman ylimääräistä tuli pujoteltua maratoonareiden välissä, sillä mittari näytti matkaksi vielä n. 100 metriä enemmän kuin viime vuonna). Loppuaika hellekelissä jäi siis vaatimattomaksi (32:38)  ollen noin minuutin heikompi kuin kahtena edellisvuotena. Tästä huolimatta oli makeaa päästä katkaisemaan maalinauhaa isoimmassa kisassa urallani. Seuraavat sijat menivät latvialaiselle Macukselle (33:16) ja italialaiselle Pifferille (34:27).

Riga Marathonille myönnettin täksi vuodeksi upgradaus IAAF Gold Label -luokkaan, ainoana pohjoiseurooppalaisena kaupunkina. Tämän myötä osallistujamäärät kasvoivat nyt merkittävästi, ja maratonille oli kutsuttu entistä kovempia afrikkalaisia juoksijoita. Kisan aattona sain tietää, että Gold Labelin ansiosta maratonilla olisi tarjolla villi kortti MM-Dohaan peräti 10 parhaalle. Aiemmin oli ainoastaan tiedossani, että top-5 ansaitsisi paikan Tokion Olympialaisiin. Epäilin, että uutena kisana Riian eliitin laajuus ei välttämättä olisi vielä samalla tasolla kuin muissa jo perinteeksi muodostuneissa Gold Label -kisoissa. Maratonia kuitenkaan harvemmin juostaan onnistuneesti läpi ilman kunnon maratonkeskittyneisyyttä ja tankkausta, joten en nähnyt järkeväksi vaihtaa ex-tempore ilmoittautumistani kympiltä maratonille. Kärjesssä mentiin aamun lämpenevästä säästä huolimatta kovaa (uusi reittiennätys 2:08.51), mutta kuinka ollakaan, odottamattoman monen keskeytettyä 10. sija olisi lohjennut inhimillisellä ajalla 2:25, mikä kieltämättä jätti hieman hampaan koloon...

TULOKSET

SM-maastot, Janakkala

Eilisistä SM-maastoista on kotiuduttu. Viimeiset kolme viikkoa menivät kaksijakoisesti SM-maantiejuoksujen ja -maastojen välissä. Jalat eivät tuntuneet liian hakatuilta puolimaratonin jälkeen, joten pääsin mielestäni kohtalaisen hyvin takaisin normiharjoittelun pariin. Vielä viikkoa ennen SM-maastoja suunnitelmana oli matkustaa Riiasta käsin Turkuun testaamaan "kympin" kuntoa. Tummia pilviä alkoi kuitenkin kasaantua taivaalle hyvin menneen viimeistelyharjoituksen (5x1000m radalla) jälkimainingeissa, kun takareisi alkoi yhtäkkiä kirrata kevyitä loppurullauksia tehdessä. Kun jumi ei ehtinytkään hellittää ennen kisaa sallien vain hitaan hölkän, ei auttanut muu kuin jättää kisaamatta ilman sen suurempia riskinottoja tulevien SM-maastojen suhteen. Tämä tietysti harmitti varsinkin, kun olosuhteet Turussa olisivat olleet täydelliset kevään viimeisenä lämpöisenä päivänä.

Jalkavaiva lopulta onneksi helpotti kunnon pohjehieronnalla ja herätti toiveita maastoihin osallistumisesta. Kisaviikolla testasin jalkaa kahdella vauhdikkaammalla harjoituksella: tiistain kiihtyvän 9km (avg. 3:43/km, 4:30-3:12/km) ja keskiviikon vakioviimeistelytreenin (4x500m tiellä 1:22-1:16 / 5' + 3x200m 30-29"/ 2'30") sujuttua ongelmitta, uskalsin varmistaa ilmoittautumiseni. 

Tämänvuotiset SM-maastot kisailtiin Janakkalaan kuuluvassa Turengissa. Kiipulan koulutuskeskuksen maastoihin oli vedetty n. 1,9km:n mittainen kierros, joka oli taatusti yksi raskaimmista, mitä itse olen koskaan kokenut v. 2004 alkaneella SM-maastourallani. Ainoastaan vuoden 2011 Nivalan reitti oli samaa kaliiberia. Pellolta startannut reitti kulki ensimmäiset puoli kilometriä tasaista kovapintaista metsäpolkua. Tämän jälkeen alusta muuttui karkeaksi soraksi laskien erittäin jyrkästi korkeuseroltaan n. 20 metriä alas lammenrantaan. Mäen pohjalta juoksijat pääsivät kiipeämään lähes yhtä jyrkän n. 200 metrin mittaisen mäen ylös. Ihan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, edessä oli ilman hengähdystaukoa jälleen jyrkkä mäki alas. Tämän jälkeen vuorossa oli ehkä reitin mukavin osuus, pikkupätkä tasaista kangasmaastoa, jossa pääsi toipumaan ennen lopun pitkää hivuttavaa sorapintaista nousua takaisin stadionille.

Pitkän matkan osallistujalista oli tänä vuonna erittäin tasokas, kun mukaan uskaltautui myös moni aiemmin vain lyhyttä matkaa juossut ensikertalainen. Ounastelin Jaakko Piesasen olevan lähes varma mestari, juostiin kisa millä taktiikalla hyvänsä. Lisäksi oli selvää, että reitti oli kuin suunnistajille tehty, joten parin vuoden takainen hopeamitalisti, ranskalainen Frederic Tranchand sekä aina maastoissa hyvin viihtyvä, viime vuonna hopeaa ottanut Antti-Pekka Niinistö olisivat vahvoilla. Näiden lisäksi mitaleille oli tyrkyllä ainakin Saleva, Nummela, Järvenpää ja Tenhunen. Omille vahvuuksilleni reitti tulisi olemaan pelkkää myrkkyä, joten taktiikka oli yritettävä luoda sen mukaan: liian hiljaa ei voisi lähteä matkaan. 

Jarkon kanssa taistelua 5-sijasta reitin isoimmassa mäessä.

Kisapäivä oli keliltään hyytävän kylmä: tuulinen ja vain 5 astetta lämmintä. Olosuhteet olivat kuitenkin vielä päivällä suhteellisen hyvät iltapäivällä alkaneisiin rae- ja sadekuuroihin nähden. Ekalla kierroksella koin järkeväksi antaa heti muutama kymmenen metriä siimaa: siitä huolimatta kierros tuli alle 6 minuutin. Toisella kierroksella alkoi olla selvää, että mitalit karkaavat tänään muille. Ero pistesijoihin näytti myös huolestuttavasti kasvavan, mutta toistelin vain mielessäni valmentajan neuvoa: "12km on pitkä matka, ja moni tulee hyytymään liian kovaan alkuvauhtiin". Maastosta johtuen juoksu ei ollut missään vaiheessa tasapainoista ja meno oli kaukana flow-tilasta: jyrkissä alamäissä askel  tuntui vain tökkivän ja pitkähköiksi osoittautuneet 9-milliset piikit vain hakkasivat kivikossa. Ylämäet puolestaan tuntuivat 6 kertaa kierrettäessä järkyttävän raaoilta Riian tasaisten maastojen jälkeen. Kuitenkin kisan edetessä itseluottamusta alkoi nostaa fakta, että pystyin säilyttämään loput kierrosajat n. 6:30:n paikkeilla samalla kun väsyneitä selkiä alkoi odotetusti tulla yksi toisensa perään vastaan kisan toisella puoliskolla.

Tällä kertaa nousu riitti viidenteen sijaan, joka oli kyllä päivän maksimi (eroa 4:nneksi juosseeseen Salevaan jäi 44 sekuntia). Kärki oli murskaavan ylivoimainen: Piesanen vei voiton minuutin erolla, ja muut mitalistit Tranchand ja Niinistö juoksivat myös hyvin. Joukkuekilpailussa JKU oli poisjääntien vuoksi kakkosmiehityksellä liikkeellä, mutta pääsimme kuitenkin pokkaamaan hopeaa yhdessä Jonathan Kilpelän (15:s) ja Miika Takalan (23:s) kanssa. Turun Urheiluliitto vei mestaruuden 9-sijapisteen erolla. 

TULOKSET

Joukkuehopeamitalistit: Nieminen, Kilpelä, Takala.

SM-maantie, Vantaa

Hiillostus käynnissä.

Viime viikonloppuna Vantaan Tikkurilassa kisattiin mielenkiintoinen ja tasainen SM-maantiekilpailu. Omat odotukset olivat kasvaneet kisaa ja mahdollista puuttuvaa Suomen mestaruutta ajatellen hyvin menneen treenijakson ja Karhu-viestin jälkeen. Lähtölista vaikutti olevan tasokkain sitten vuoden 2014:  potentiaalisia mestareita pystyi nimeämään puolen tusinaa kaveria. Seurakaveri-Mannisen jäätyä pois veikkasin kovimman vastuksen jälleen tulevan viime vuonna hopeaa vieneeltä Antti-Pekka Niinistöltä sekä mestaruuden voittaneelta Jarkko Järvenpäältä, joskin hänen päivän kuntonsa riittävyyden arvelin olevan 50:50 yllättävän heikosti menneen Karhu-viestin perusteella. Lisäksi arvelin, että muut (erityisesti potentiaaliset debytantit Hannu Granberg ja Eero Saleva) saattaisivat "erehtyä" samaan vauhtiin, mutta matka maaliin tulisi olemaan pitkä 15km:n jälkeen.

Kisa käytiin säältään erinomaisissa olosuhteissa (+10'C ja erittäin heikkoa tuulta 2 m/s). Reitti sisälsi ensi alkuun yhden 1,1km:n pikkukierroksen hallin ympäri ja tämän jälkeen neljä 5km:n mittaista lenkkiä Tikkurilan liikuntapuiston ympäristössä. Kierros oli optimoitu korkeuseroiltaan pöytätasaiseksi mutta toisaalta suorien kustannuksella ollen omaan makuuni varsin syheröinen: rytmiä rikkovia 90 asteen mutkia kertyi puolimaratonin matkalle lähes satakunta, joista sentään osa oli onneksi saatu loivennettua vetämällä kevyenliikenteen väylää kulkenut reitti ajoväylän poikki.

Järvenpää lähti odotetusti heti paukusta alle kolmen minuutin vauhtia. Pääjoukkoa vetäessäni jäin tarkkailuasemiin antaen tarkoituksella 30m siimaa. 1,1km:n alkukierroksen jälkeen ero ei kuitenkaan enää kasvanutkaan, joten siinä paikassa tiesin, että nyt mestaruutta tarjotaan hopealautasella.

6km:iin tultaessa olin ajanut eron umpeen, ja hieman yllättäen meidän takaa-ajajien joukko oli jo pienentynyt kahteen, eli minun lisäkseni Granbergiin. Mestaruus olisi enää kolmen kauppa.

Kovaa alkuvauhtiaan himmaamaan joutuneen Järvenpään meno ei ollut ollenkaan normaalia Jarkkoa, joten hänet saavutettuamme ammuin heti kärkeen lisäämään vauhtia. Jarkko pyrki välillä uudelleen kärkeen, mutta vauhti tuppasi aina silloin tasaantumaan. Tämä ei ollut jatkon kannalta hyvä, sillä Granberg tuli edelleen helposti peesissä, ja meitä oli yhä liian monta mestaruustaistoon. Pidin ketjun siis kireällä, mikä ennakoi Jarkon putoamista kyydistä: 10km sujahti helposti aikaan 31:22, joka alittaa epävirallisesti oman maantie-ennätykseni 7 sekunnilla.

11km:iin tultaessa ja kolmannelle vitosen lenkille lähdettäessä meitä oli odotetusti enää minä ja Granberg jäljellä. Nyt mitattaisiin lähinnä keskimatkoilla viihtyneen juoksijan pään ja kunnon kestäminen hänelle tuntemattomalla alueella. Vedin yhä tiukalla temmolla, mutta Hannu seurasi eleettömästi. Selkeästi maratonainesta.

15km:ssa reitin ainoalla pidemmällä suoralla ja vastatuulipätkällä koin itse ensimmäisen kerran vaikeuksia vauhdinpidossa. Rupesin hamuamaan jäljellä olevaa kofeiinigeeliä taskusta Hannun siirtyessä piikkipaikalle. Jotenkin tupeloin avaamisen kanssa onnistuen pudottamaan geelin maahan. Tämän henkisen kolauksen jälkeen jouduin keräilemään itseäni hetken aikaa viimeisen kierroksen samalla alkaessa.

Tajusin, että minun olisi kaikesta huolimatta yritettävä vielä jonkinlaista aikaista ratkaisua, joten heti vikan kierroksen alkuun iskin vielä viimeiseen vetooni. Vauhti ei kuitenkaan kiihtynyt enää käytännössä yhtään; sen sijaan kannustuksesta päätellen takaa-ajajien askeleet alkoivat jo uhkaavasti lähestyä. Hannu tiedosti tilanteen ja teki kovan rytminvaihdoksen 3km ennen maalia. Laskin yksi plus yksi yhteen: ero takana tuleviin oli yhä vähintään 15 sekuntia, ja jos pystyisin sinnittelemään Hannun vanavedessä lopun matkaa, hopea on taattu.

Näin kävikin: Hannulle kultainen debyytti ajalla 67:12 ja meikäläinen 6 sekuntia perässä tyydyttävällä ajalla 67:18. Kirikamppailussa pronssi meni ajalla 67:34 kokeneelle Aki Nummelalle, joka kukisti toisen debytantin (Hannun lisäksi) eli Eero Salevan. Hattua pitää nostaa heidän debyyteilleen!

Nuorten kynnys (valmiudet) siirtyä SM-maantiekympiltä puolimaratonille on tämän vuosikymmenen aikana noussut varsin korkeaksi. Toivottavasti edellä mainitut uskaltautuvat rohkeasti kokeilemaan maantiematkoja myös jatkossa.

Tiedän, että tämä on hieman vanha virsi, mutta todettakoon, että tässä olisi jälleen saumaa esim. puolimaratonjoukkueelle EM-kisoihin, jos liitto alkaisi suhtautua sellaisen lähettämiseen myönteisemmin.

TULOKSET

Päivän kärkikolmikko.

Positiivisen kierteen jatkoa Karhu-viestissä

Huhtikuun ensimmäinen viikonloppu tarkoittaa kevättä ja useimmalle kestävyysjuoksijalle maantiekauden alkamista Karhu-viestin merkeissä. Tuo jo 42:tta kertaa järjestetty legendaarinen maantieviesti Rauman ja Porin välillä on kuulunut myös omaan ohjelmaani aina kuin mahdollista. Ensimmäinen kerta taisi olla v. 2007 erikoisjoukkueiden sarjassa Jyväskylän Kikkailijoiden joukkueella, jolla irtosi myös tähän asti ainoa voittoni. Sen jälkeen olemme tietysti aina osallistuneet JKU:n porukalla seurajoukkueiden sarjaan (itse mukana v. 2013 ja 2014). Viime vuonna pojat hoitivat kautta aikain ensimmäisen voiton, joka tänä vuonna oli siis puolustettavana. 

Parhaimmillaan Karhu-viesti tarjoaa hyvän avaavan harjoituksen sopivan leppoisissa merkeissä myötätuulen säestämänä ennen myöhemmin samassa kuussa järjestettäviä SM-maanteitä. Kisa sopi tänä vuonna hyvin myös omaan ohjelmaani, koska opinnoista sattui sopivasti väliviikko ilman läsnäolopakkoa. Matkaan emme saaneet ihan ykkösnyrkkiä, mutta kuitenkin sopivan sekoituksen nuoruutta ja kokemusta, minkä uskoimme riittävän mestaruuden puolustamiseen. Suomen kevät näytti parastaan (13°C ja täysaurinkoista), kun Alexi Ruokamo avasi Rauman torilta startanneen kisan 9,4km:n mittaisella osuudella. Juuri hiihtokauden päättänyt Eemil Helander jatkoi vakuuttavasti viestiä 2-osuuden (7,9km) kärkivauhtia. Seuraavilla väliosuuksilla Lasse Eini (5,2km), Miika Takala (6,3km), Jussi Eskola (5,5km) ja Valtteri Konttinen (5,0km) pitivät JKU:n iskuetäisyydellä Turun Urheiluliittoon. 

Viimeisestä vaihdosta pääsin lähtemään 30 sekuntia TuUl:n Matti Rauman perään 10,5km:n mittaiselle ankkuriosuudelle. Viimeiset viikot ovat olleet itselläni sen verran vahvaa treeniä, ehkä parempaa kuin kolmeen viimeiseen vuoteen, joten hyvin luottavaisin mielin sain lähteä ottamaan Raumaa kiinni. 

Himoittu Karhu-mitali. Kuva: Kari Kallio.

Viimeinen osuus oli muuttunut jonkin verran siitä, mitä viimeksi olin sitä juossut huippuvuonna 2014: silloin osuuden pituus oli 9,2km, joka sujahti hirveässä myötätuulessa 2:58/km-keskivauhdilla. Nykyään pätkä on hieman hitaampi: pituutta on tullut 1,3km lisää eikä reitti kulje suoraan valtatien reunaa vaan alkaa hieman kauempaa vasta rakennetulta sivutieltä, jatkuen 2,5km:n jälkeen eritasoliittymästä tien ali toiselle puolelle ja kiiveten pienen lenkuran jälkeen lopulta uudelle kevyen liikenteen väylälle.

Alamäkivoittoinen alku tuli suoraan myötäiseen 2:55/km-vauhdilla vain polvea nostamalla. Hieman yllättäen jo 3km:iin tultaessa saavutin Rauman, jolle ei ilmeisesti osunut ihan paras kulku. Peli oli siis kärkitaiston osalta jo siinä vaiheessa pelattu. Loppumatkalla kiskoin mahdollisimman rennosti lisää eroa (+55 s) suunnatessani kohti Karhu-hallissa sijaitsevaa maalia. Vauhti hieman tasaantui sivutuulessa, mutta 3:04:n kokonaiskeskivauhti oli silti osuuden kärkivauhtia ja omiin odotuksiinkin nähden tyydyttävää tasoa. 

Kausi jatkuu tästä viikon päästä mielenkiintoisella SM-puolikkaalla, joka juostaan Vantaan Tikkurilassa. Ainakin tämän viikonloppuinen juoksu nosti hyvin odotuksia sen suhteen ja tarjosi juuri sitä positiivisen kierteen jatkoa, jota tulin Karhusta hakemaankin.

TULOKSET

Voitokkaat JKU:n miesten ja naisten joukkueet. Kuva: Ari Nummela.

Miikan tekemän koostevideo kisapäivästä:

VKO 11

MA

Ip: Ver + matolla 10x1000m 3:08-3:00-(3:00 1,5%), pal. 2' + Ver + 3x100m.

TI

Ip: 15km + hieronta.

KE

Ap: Kuntopiiri + 6km. Ip: 12km + mäkivetoja 2x1min, pal. 2' + 4,5km.

TO

Ip: Ver + 3x10x100m, pal. 100m/5' + Ver.

PE

Ap: 6km. Ip: 20km + 6x100m.

LA

Ip: Ver + 10km 3:15/km, avg. 168 + Ver.

SU

32km + 3x100m.

150km

VKO 12

MA

Ip: 12km + kuntopiiri.

TI

Ap: 6km. Ip: Ver + 5x100m + matolla 10x1000m 3:08-3:00-(3:00, 1,5%), pal. 2' + Ver + 3x100m.

KE

Ap: 6km + 6x100m. Ip: 14km + mäkivetoja 2x1min, pal. 2' + 4,5km.

TO

Ap: 6km + 3x100m. Ip: Ver + 12x400m 73-69", pal. 1,5' (200m) + Ver.

PE

Ip: 22km + 6x100m.

LA

Ip: 7,5km + 12km 3:20/km, avg. 166 + Ver 7,5km.

SU

Ap: 28,5km + Reipas 3km 3:51/km.

168km

VKO 13

MA

Ap: 6km Ip: 12km + mäkivetoja 2x1min, pal. 2' + 4km.

TI

Ip: Ver + 14km 3:46/km, avg. 153 + mäkivetoja 1x1min + 4km.

KE

Ip: 12km + mäkivetoja 2x1min, pal. 2' + 4,5km.

TO

Ap: 7km + 6x100m. Ip: 15km.

PE

Ap: 7km + 6x100m. Ip: 10km + 5x100m.

LA

Ip: Ver + matolla 12km 3:15/km, avg. 156 + Ver.

SU

Ip: 27km + Reipas 3km 3:33/km, avg. 153.

157km

VKO 14 

MA

Ap: 6km + 6x100m. Ip: 12km + mäkivetoja 2x1min, pal. 2' + 2km.

TI

Ap: 7km + 6x100m + kuntopiiri. Ip: Ver + 5x80m + hallissa 2x2000m 6:13, pal. 2' + 2x1000m 3:01-2:55, pal. 3'/5' + 12x80m kovaa, pal. 100m + Ver.

KE

Ap: 14km + hieronta.

TO

Ap: 7km + 6x100m Ip: Ver + 5x80m + hallissa 6x200m 31,5-30,0", pal. 2'/5' + 5x80m kovaa, pal. 100m + Ver.

PE

Ap: 6km Ip: 9km + 5x100m.

LA

Ip: Karhu-viesti 10,5km 3:04/km.

SU

Ap: 17km + TV 3km 3:56/km, avg. 146  +  6x100m.

137km

1/2

Pieniä kevään merkkejä: Riika kylpee tammikuisessa ilta-auringossa.

Nyt kun vihoviimeinenkin tentti, farmakologia on kunnialla läpäisty, on ennätyspitkä 6-semma vihdoin päätöksessään. Näin ollen puolimatkan krouvi tätäkin lääkistä on siis taitettu! Periaatteessa 6/12 on toki etappi muiden joukossa, mutta on tavallaan huojentavaa, että jatkossa kaikki tästä eteenpäin on jo kotiinpäin. Samalla täytyy ihmetellä kuinka nopeasti kolme vuotta onkaan täällä Riiassa kulunut; helmikuu 2016 kun on vielä tuoreessa muistissa...

Farmakologiassa ehti vuoden aikana käymään läpi about tuhat lääkettä eri mekanismeineen ja indikaatioineen. Vaikka itse examiin tästä ei tullut kuin osa, riitti siihen paljon asiaa. Homma pysyi kuitenkin hyvin hallussa, kun asiat oli aikanaan hyvin opiskellut, ne palautuivat nyt helposti mieleen. Lisäksi valmistautumisaikaa loppukokeelle oli aikataulutettu ruhtinaalliset pari viikkoa. Näin ollen välikokokeiden kaltaista hetkittäistä paniikkia ja epätoivoa ei päässyt syntymään. Exam monivalintoineen oli rakenteeltaan ehkä hieman helpompi kuin välikokeet, joissa sekä avointen kysymysten että suullisen kuulusteluosuuden läpäiseminen oli aina pientä taistelua. Nyt edessä oli jonkun verran fokusta vaativa 2,5 tunnin sessio, joka sisälsi ensiksi 150 monivalintakysymystä ja tämän jälkeen vielä 15 lisäkysymystä 5 satunnaisesta lääkkeestä.

6-semman päätyttyä laakereille ei paljoa jouda jäädä lepäilemään, sillä uusi lukukausi alkaa heti ensi viikolla. Nautitaan kuitenkin muutama päivä vapaista ennen sukeltamista psykiatrian, sisätautien, infektiotautien, ortopedian ja synnytysten maailmaan! 

3.2.2019 ECCC XC Albufeira

Albufeiran maisemia kisakeskuksen lähistöltä Miikan dronella kuvattuna.

Viime vuoden SM-maastomenestyksen johdosta oli jälleen mukava palata 4 vuoden tauon jälkeen kisaamaan seurajoukkueiden EM-maastoihin. Vaikka harva juoksija on huippukunnossa tammi-helmikuun vaihteessa, katkaisee reissu aina sopivasti pimeän talven selän: +15°C etelän lämmittävässä auringossa tuntuu kinosten keskeltä suorastaan luksukselta.

Matkustamista Portugaliin tuli hieman tavallistakin enemmän, sillä kävin ennen reissuun lähtöä Suomessa lihashuollossa ja tekemässä pari hyvää ratatreeniä hallissa (nämä tulivat tarpeeseen, sillä talvi on ollut varsin kylmä ja luminen Riiankin leveysasteilla). Näin ollen matkustin ensiksi perjantaina Jyväskylästä Riikaan ja lauantaina oli vuorossa lento Oslon kautta Faroon, ja sieltä iltamyöhällä kyyti Albufeiraan.

Tavoitteita mietittäessä oli tietysti hyvä peilata vuoden 2014 ECCC-kisaan (62:s, 32:22), joka juostiin täsmälleen samalla reitillä. Viimeksi alla oli onnistunut Etiopian korkeanpaikan leiri, ja itse kisan jälkeenhän kevät jatkui kohti ennätysten kautta. Nyt takana oli lähinnä kokeisiin lukua eikä siksi montaakaan vauhtitreeniä koko tammikuun aikana. 

Joukkueena tavoitteita ei juuri ollut muuta kuin että jokainen taakse jäävä juoksija olisi plussaa. JKU:ssa on meneillään asteittainen sukupolvenvaihdos: tärkeintä oli saada uusille nuorille kokemusta yleisen sarjan eurooppalaisesta arvokisatasosta, mikä itsessään on jo jännä paikka ensikertalaiselle. Joukkueesta ainoastaan minä ja Miika konkareina olivat olleet mukana aiemmin; muista osa olisi mahtunut vielä jopa junnusarjaankin.

Kisakeskuksena Pista de atletismo das Açoteias on varmasti yksi kauneimmista, mitä olen koskaan nähnyt, mutta reittinä se ei kuitenkaan ole mikään suurin suosikkini: vajaan 2km:n kierroksesta ensimmäiset 500m on juostavaa nurmea, mutta koko loppumatka on reidellä väännettävää upottavaa hiekkaa sisältäen pari lyhyehköä mutta jyrkkää mäkeä männikössä ennen mutkittelevaa laskua stadionille. Lisäksi uutuutena täksi vuodeksi reitille oli kaadettu 6 tukkia kierrosta kohden, eli 5,5 kertaa kierrettäessä yhteensä 33 kpl. 

Miika, Jonathan, Jaakko, Roope, Otto.

Juoksu tuntui periaatteessa koko matkan kohtalaisen hyvältä, lukuun ottamatta jyrkkiä upottavia mäkiä, joissa reidestä yksinkertaisesti loppui puhti ja keuhkoista hapenotto. Lisäksi tietysti heti alusta lähtien sai kovien harjoitusten puutteesta johtuen puskea rajoitinta vastaan, mutta raastohan kuuluu lajin luonteeseen. Siihen nähden 57. sija ajalla 32:28, 3,5 minuuttia kärkeen, meni ihan odotusten mukaan. Samoista sijoista ja flow'sta kuin v. 2015 parhaimmillaan (31:s) oli kuitenkin tällä valmistautumisella turha haaveilla. Loppuaika oli 6 sekuntia huonompi kuin 4 vuotta sitten, mutta jospa ne tukit hidastivat sen verran menoa...? 

JKU:n muista juoksijoista Roope Koskinen oli 69:s, Jonathan Kilpelä 96:s ja joukkueen täydensi Miika Takala 100:nnella sijalla. Polvivaivasta kärsivä Miika pystyi onneksi taistelemaan maaliin asti, jotta saimme joukkuesijoituksen (18:s) tuloksiin Otto Kaarion jouduttua keskeyttämään. JKU:n naisten joukkue selviytyi tulikasteestaan kunnialla sijalle 13.

Tulokset

Antin kuvaamaa videon pätkää tukinylityksistä.

Exameista ECCC:hen

Uutta vuotta mennään vauhdilla täällä Riiassa. 6-semman exam-sessiokin alkaa olla jo loppusuoralla, ja näin ollen lääkistä on nyt käytynä sellaiset 49,9%. 

Joulukuun puolella viimeiset 1,5 viikkoa ennen lomia olivat raskas setti sisältäen neljä koetta:

- Kliinisen hoidon näyttökoe ja teoria: lääkkeiden sekoitus ja pistäminen, potilaan vitaalielintoimintojen mittaaminen, nenämahaletkun laitto ja virtsatiekatetrointi. 

- KNK-tautien exam.

- Latviankielen exam.

- Farmakologian vihoviimeinen välikoe PKV-lääkkeistä.

Olen erittäin tyytyväinen, että sain kokeet muun koulun ohessa puristettua alta pois. Näin sain viettää joulun pyhät rauhassa kotona rentoutuen ja akkuja lataillen.

Tammikuun ohjelmassa ennen exam-sessiota oli lähinnä harjoittelun päättäminen gastroenterologialla, jossa potilastyö osastolla tuli hyvin tutuksi. 

Loppukokeista takana ovat:

- Kardiologia: teoria ja perus sydänfilmien tunnistus: mm. eri eteiskammiokatkokset, haarakatkokset, sydäninfarktit, ektooppinen eteistakykardia ja kammiotahdistus.

- Genetiikka, joka jännitti ehkä eniten etukäteen: esseekysymyksiä mm. riippuvuuksien (epi)genetiikasta, perinnöllisistä kehitysvammaisuutta aiheuttavista oireyhtymistä ja rakenteellisista sydänvioista sekä näiden geneettisistä korrelaatioista.

- Kirurgia: kaksipäiväinen exam, jossa ekana teoria ja toisena käytäntö sisältäen kirurginen välineistö ja operointi, haavanhoito ja infektiot, verenvuoto ja verensiirrot. Koe meni varsin mukavasti, kun omalle kohdalle sattui kliininen keissi suoraan viime kesän töihin liittyen: komplisoituneen maksaresektiopotilaan diagnosointi ja hoito.

Jäljellä on enää farmakologian exam koko viime vuoden asioista; kenties se kaikista pahin rasti, mutta siihen alle on onneksi aikataulutettu reilusti n. 2 viikkoa "lomaa". Sinä aikana olisi tarkoituksena tarttua myös erääseen toiseen haasteeseen, nimittäin seurajoukkueiden EM-maastojuoksukilpailuihin. Kisat käydään 3.2. Portugalin Albufeirassa. Paikka on sama, missä olimme JKU:n porukalla mukana myös v. 2014.  Yhteensä JKU on osallistunut ECCC-maastoihin kuudesti, joista itse olen ollut mukana viitenä vuonna. Aina on ollut tiedossa ikimuistoinen reissu, alkuvuoden kohokohta, johon on pitänyt päästä mukaan, jos vain kynnelle olen kyennyt. Tämä vuosi on siinä mielessä historiallinen, että ensi kertaa mukana JKU:sta ovat sekä mies- että naisjoukkueet, puolustavina suomenmestareina. Oma kunto on hieman arvoitus: joululoma paikkasi hyvin kestävyysvajetta, mutta alkuvuosi on taas mennyt monta rautaa tulessa. Toivotaan, että hyvä vire löytyy koti-Suomesta ennen reissua.

Seuraavassa muutama muistelo aiemmista kisoista:

Bilbao (ESP) 2010: Lensin suoraan Jenkeistä Baskimaahan, missä tunnetusti sataa koko ajan. Edessä oli elämäni raskain maastokisa: loppuaika 36.04 kertoo kaiken, ujot 4 minuuttia kärkeen isojen poikien seurassa.

San Vittore Olona (ITA) 2011: Legendaarinen Cinque Mulini on jäänyt eniten mieleen kirjaimellisesti nimensä mukaisesta viiden myllyn läpi kulkevasta reitistään. Harteikkaimmat kaverit joutuivat tulemaan ovista ulos kylkimyyryä... :)

Castellon (ESP) 2013: 3 kuukautta takareisileikkauksen jälkeen kunto oli vielä pahasti vaiheessa (79:s), mutta oli mukava päästä fanikuvaan kisan voittajan Andrea Lallin kanssa.

Albufeira (POR) 2014: Kisojen aattona vielä nauratti. Ei kisakaan huonosti mennyt, vaikka kyyti oli kylmää. Jani ja Miika olivat kovassa lyönnissä. Silloista 32:22-aikaa lähdetään tänä vuonna jahtaamaan!

Guadalajara (ESP) 2015: Elämäni paras maastokisa. Viikko Etelä-Afrikan korkeanpaikan leirin jälkeen happi liikkui lihaksissa: 31. sija, vain 1:23 kärkeen.