sunnuntai 26. tammikuuta 2020

8/12

8/12 semmaa, 4/6 vuotta ja 2/3 lääkistä paketissa. Latvian vuosia on nyt takana yhtä monta kuin college-aikoina Yhdysvalloissa v. 2008-2012. Sitä on jotenkin vaikea käsittää. Neljän vuoden opintojen suorittaminen tarkoittaa myös mahdollisuutta hakea kandin oikeuksia Suomeen.

Viime kevään kevyemmän semman jälkeen oli tiedossa, että syksyllä saisi sykkiä 8-semman kanssa astetta enemmän. Pieni välikuoleman pelko osoittautui kuitenkin turhaksi: pian koittavat työt lääkärin sijaisena lisäsivät kummasti lukumotivaatiota. Pimeä syksy hurahtikin varsin nopeasti oppikirjoihin ja Käypä hoito -suosituksiin uppoutuen. Lisäksi tenttiurakkaa kevensi merkittävästi se, että oma lukujärjestys sattui kerrankin olemaan täydellinen: raskaimmat aineet eli infektiotautien ja sisätautien jatkokurssit sain tehtyä heti alta pois alkusyksystä ja näistä vielä pre-examit ennen joulua. Näin ollen varsinaiselle koejaksolle ei jäänyt kuin 2 tenttiä.

Tupukin on käynyt infektiotautien kurssin!
Infektiotautien 2-osa oli ensimmäistä mielenkiintoisempi, mutta varsin laaja-alainen: Aiheet vaihtelivat tutusta borrelioosista meille harvinaisiin mutta tropiikissa yleisiin kuumetauteihin (esim. unitauti). Tentti koostui kahdesta 70 minuutin sessiosta, jossa ensiksi oli 100 monivalintaa, ja tämän jälkeen arvalla 2 avointa kysymystä sekä 1 potilas-case. Kysymyksinä oli mm. immunosupressiivisen potilaan keuhkokuume ja ikteerisen potilaan diagnostinen algoritmi.

Sisätaudeissa kävimme läpi viime kevään tapaan lukemattomia aihealueita gastrosta, endokrinologiasta ja nefrologiasta. Monet näistä olivat varsin hyödyllisiä ihan yleislääkärillekin, kuten suolistosairaudet ja diabetes, kun taas osa oli kovinkin yksityiskohtaista ja raskasta ulkoa opettelua, jossa 5-semman patologia ja patofysiologia tuli nyt kerrattua. Sisätautien tentti stressasi koko semmasta ehkä eniten, koska 45 minuutissa 3 avointa kysymystä, 1 kustakin aihealueesta, vajaan 200:n joukosta kirjaimellisesti hatusta nostaen, ei jättänyt varaa miettimisille. Onneksi suurin osa kysymyksistä oli aseteltu siten, että ne mahdollistivat lyhyehkön vastauksen, esim. tiettyjen vatsan alueen sairauksien luokittelusta, hyperaldosteronismin diagnostiikasta, tai munuaisbiopsian aiheista ja vasta-aiheista.

Lukukausi jatkui näiden jälkeen rennommissa merkeissä tähän asti uudella kurssilla eli pediatrian perusteilla. Kurssin aikana pääsimme tutustumaan Riian lastensairaalan toimintaan. Päällimmäisenä mieleen jäi meidän erinomaisen hyvä, noin oman ikäiseni opettaja, joka oli kuin kala vedessä ns. vaativampienkin potilaiden kanssa. On aina yhtä hienoa seurata sellaisten lääkäreiden työskentelyä, jotka ovat silmin nähden löytäneet oman alansa ja joilla on myös intohimoa opetukseen.

Marraskuu oli pyhitetty obstetriikan ja gynekologian jatkokurssille. Tunnit järjestettiin päivittäin ympäri Riikaa eri toimipisteissä, mm. kahdessa eri keskussairaalassa, synnytyssairaalassa sekä yksityisellä klinikalla. Tärkeinä aihealueina mieleen jäivät mm. hedelmällisyyshoidot ja tuumoridiagnostiikka. Eniten työtä tammikuun examia ajatellen tuottivat lähinnä lukuisat seulontaan ja hoitolinjoihin liittyvät algoritmit.

Joulukuussa pitkä syksy alkoi jo painaa kintereissä. Onneksi vuorossa oli ehkä yksi mielenkiintoisimmista kursseista eli päivystyksellisen kirurgian kurssi, joka oli ikään kuin sokerina pohjalla pitkän vuoden päätteeksi. 

Tammikuussa ennen tenttijaksoa oli jäljellä vielä psykiatrian jatkokurssi, joka oli jälleen yllättävän kiinnostava kokonaisuus eri käytös- ja persoonallisuushäiriöitä sekä fobioita. Kolmen avoimen kysymyksen tenttiin piti siis käytännössä opetella ICD-10 -kriteeristö ulkoa. Kysymyksiksi osuivat ajatuksenjuoksun häiriöt ja diagnostiikka, antipsykoottien luokittelu ja valinta, sekä ADHD. 

Ennätysaikaisin alkaneelle talvilomalle ei ole kerrankin suunniteltuna mitään ohjelmaa: aikaa on siis rentoutumiselle ja kandin lupien hakemiselle Valviralta. Myös juoksut jatkuvat opintojen sallimissa rajoissa. Kieltämättä näillä aamuilla saa syksyisin uuden kauden motivaatiota kaivaa aina vain syvemmältä. Vielä se on toistaiseksi löytynyt joka kerta reilun mittaisen ylimenokauden jälkeen. Tänä vuonna asiaa on edesauttanut myös todella poikkeuksellinen talvi: Riian leveyspiireillä lunta ei ole tähän asti jäänyt maahan kuin yhtenä päivänä lokakuun lopussa. Juoksijat ainakin tykkäävät!













sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Vaikeuksien kautta voittoon: Suomen mestaruus nro 4!


Omalta osaltani kulunut kesä oli kaksijakoinen ja kului urheilullisesti hiljaiseloa viettäen ja kesätöitä tehden. Toukuussa kisatun Riga Marathonin jälkeen kroppa ei jostain syystä missään vaiheessa palautunut hellekisan rasituksesta. Kovat helteet Riiassa jatkuivat, tehotreeneistä muodostui napsun verran liian kovia, ja nämä yhdistettynä lukukauden lopun opintoihin saivat aikaan huonoon kierteen, jota kesti peräti 2 kuukautta. Kun heinäkuun alkuun mennessä alipalautuneisuus ei lähtenyt aukeamaan edes tehotreenejä keventämällä ja harventamalla, oli pakko viheltää peli poikki, mikäli loppukesästä halusi vielä kisata. Viikko täyslepoa korjasi tilannetta onneksi sen verran, että kehtasin ilmoittautua Kalevan Kisojen 10,000 metrille Lappeenrantaan. Vaikka tuloksena oli putoaminen pistesijojen ulkopuolelle 9:nneksi, kisa kulki töidenkin päälle juostuna hyvissä olosuhteissa edellisviikkoihin verrattuna kuin Strömsössä, ja aika 31.14 oli reilusti odotuksia parempi.   

Kalevan Kisojen jälkeen oli jälleen perinteisesti aika suunnata katseet kohti syyskuun SM-maratonia. Treenit alkoivat heti purra - joskin vain kerta päivään tehtynä - ihan eri tavalla kuin alkukesästä. Samalla jalat puolestaan alkoivat vähitellen tottua seisomatyöhön leikkaussalissa. Heinä- ja elokuu tarjosivat arvokasta käytännönkokemusta mm. gastro- ja tekonivelleikkauksista sekä traumapotilaiden hoidosta. Kiitos tästä Lahden ja Jyväskylän avuliaalle henkilökunnalle!

Heti pari päivää Kalevan Kisojen jälkeen vedin harjoituskilpailuna Kuukan Hölkän Uuraisilla, ja lisäksi vielä elokuun lopussa hain rasitusta kroppaan juoksemalla 3 kisaa viikon sisään: lauantaina Saarijärven Konttimäessä 16 km mäkisellä reitillä, tiistaina töiden päälle Harjun Elokuun Kisojen 10,000 m lämpöisessä kelissä 31.21, ja vielä perjantaina Sakun Hölkkä 7 km Pylkönmäellä. Nämä nostivat todella hyvin kuntoa, ja viimevuotisiin tuloksiinkin peilaten alettiin olla aikataulussa.  

SM-maratonille matkustin jälleen totutusti perjantaina Riiasta, missä uusi lukukausi on pyörinyt täydellä höyryllä jo 3 viikkoa. Espoossa majoitumme yhdessä valmentaja-Anteron sekä JKU:n kahden muun maratoonarin Jonathan Kilpelän ja Aleksi Niemelän kanssa. Kävimme noutamassa numerot Otahallista ja tutustumassa verrytellen kisa-alueeseen. Juoksu tuntui onneksi ihan hyvältä. Pientä jalkakremppaa oli taas ollut liikkeellä; niitä tuntuu aina kummasti ilmestyvän joka vuosi ennen maratonia. Muuta tietoa reitistä ei ollut kuin että se tulisi olemaan isolta osaa (16 km) sorapolkua maastossa. Kuinka paljon se tulisi vaikuttamaan kisan kulkuun jäi nähtäväksi.

Keli lauantaiaamuna oli ennusteisiin nähden erinomainen: pilvipoutaa, tyyntä ja lämpötila maratonia ajatellen ihanteellinen +10°C. SM-maratonin ja veteraanien SAUL-SM oli määrä startata yhtä aikaa puolenpäivän aikaan, ja tämän jälkeen 20 minuutin aikana eri lähtöaalloissa olisi vuorossa kansallinen Espoon Rantamaraton. Startti tapahtui Otaniemestä, josta reitti puikkelehti lukuisten tietyömaiden läpi merenrantaan kierroksen ainoalle hieman nopeammalle pätkälle Keilaniemestä Westendiin. Eka vitonen meni mukavasti 3:24/km-keskivauhdilla. Odotetusti samaan vauhtiin lähti viime vuoden kolmonen Antti-Pekka Niinistö, mutta ihmetystä herätti täysin yllättäen mukana keikkuva tumma juoksija. Westendistä alkaneella polkuosuudella kaveri vaikutti olevan kuin kotonaan pitäen ketjun kireällä. Tämä pisti hieman omia pasmoja sekaisin, kun alle 3:30/km-vauhti kumpuilevassa ja kiharaisessa maastossa ei ollut enää mitään helppoa rallattelua, ja takana oli vasta kymppi. Tässä vaiheessa selvisi, että kaveri on kamerunilainen juoksija Mbacha Eric Mangeh, jonka olisi kuulunut startata vasta Rantamaratonin lähtöaallossa. 

Teemu tarjoaa juomaa 12km:n huoltopisteellä. Kuva: Aki Nummela
Ennen ensimmäisen kierroksen täyttymistä 18 km:n kohdalla reitti nousi Tapiolasta Otaniemeen. Tässä jojon päässä ollessani jalkani hörppäsivät happoa, ja oli pakko antaa hieman siimaa kärkikaksikolle. Niinistö huomasi iskun paikan ja alkoi repiä tasaisesti eroa. Puolikkaan väliaika oli n. 1:12.40. Tässä vaiheessa aloin jo henkisesti valmistautua hävittyyn mestaruustaistoon yrittäen kuitenkin pitää oman vauhdin mahdollisimman tasaisena. Polkuosuudella tämä alkoi kuitenkin vaikeutua, kun jatkuvat vauhdinmuutokset söivät voimia: kilometrivauhdit putosivat 3:40:n tuntumaan, ero Niinistöön oli jo noin minuutin luokkaa. Mangeh puolestaan oli n. 100 metriä edelläni, mutta ero ei siitä muuttunut suuntaan eikä toiseen.  

Viimeinen kymppi alkoi olla pelkkää maalin odottelua; samalla yritin kuroa väsyneen Mangehin etumatkaa kiinni metri metriltä. Tilanne mestaruustaiston suhteen muuttui kuitenkin yhtäkkiä 36 km:n jälkeen, kun näin pitkällä suoralla Niinistön keltaisen paidan vilkkuvan vain vajaan 200 metrin päässä. Tästä voimia saatuani imin eron väkisin kiinni 38 km:n paalulle tultaessa, ja saman tien yritin täysillä karkuun viimeisen polkujuoksupätkän samalla alkaessa. Tämä oli kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo tehtävä kierroksella ohitettavien ruuhkassa, jossa kyynärpäät kolisivat yhteen kerran jos toisenkin (pahoittelut tästä!). Yhdessä vaiheessa kapealla polulla johtoauto jumittui edessä olevan juoksijamassan taakse, joka ei ilmeisesti kuullut auton äänitorvea musiikkia pauhaavien korvakuulokkeidensa takaa. Itse pääsin onneksi ohi ojan kautta kiertäen. Maalialueelle lasketeltaessa ero Kamerunin Mangehiin ja SM-hopeaa pokanneeseen Niinistöön oli jo selvä, joten pääsin juhlimaan kolmatta perättäistä ja yhteensä neljättä Suomen mestaruutta ajassa 2:27.40. 

Neljäskin mestaruus voi maistua varsin makealta sen tultua vasta kovan viimeisten kilometrien väännön ja monien yllätyksellisten käänteiden jälkeen. Maraton kun armahtaa vasta 42 kilometrin ja 195 metrin jälkeen. Toivottavasti kuitenkin jatkossa matkan Suomen mestaruuksista mitellään vain päällystetyillä teillä.

Suuret kiitokset vielä Anterolle kuluneesta kaudesta sekä JKU:n huipulle huoltoporukalle (Teemu, Miika, Jaakko, Soile, Tepa ja Mika)!





torstai 27. kesäkuuta 2019

7/12


Kuvaustuokio RSU:n tekemään henkilökuvaan liittyen. Kuva: Martins Zilgalvis.  

Jälleen on yksi lukukausi päätöksessään. Tuntui, että 7. lukukaudesta muodostui eräänlainen väli-semesteri: helmikuussa täyteen tulleen kolmen vuoden jälkeen koulu alkoi tavallaan uudelleen alusta. Klinikkavaiheen kurssit käytiin nyt ensi kertaa niin sanotusti blokeissa, eli yhtä ainetta kerrallaan opiskeltiin aina päivittäin muutaman viikon ajan ennen seuraavan kurssin alkua. Aikataulujen suhteen tämä tarkoitti ansaittua hengähdystaukoa ja pientä kevennystä aiempiin lukukausiin verrattuna, mutta toisaalta lukemisten suhteen tämä tarkoitti enemmän omaehtoista suunnittelua, kun kurssit kuitenkin etenevät suhteellisen nopeasti ja poissaoloja on työlästä korvata. 

Lukuvuosi alkoi helmikuussa työterveyden ja ammattitautien alkeilla, josta siirryttiin maaliskuussa infektiotauteihin. Jälkimmäinen oli ensimmäistä työläämpi kurssi sisältäen pitkälti puuduttavia listoja yleisimpien infektioiden tunnuspiirteistä ja niiden hoidosta. Ehkä kiinnostavin (ja samalla jännittävin) osuus kurssia oli viikko Riian tuberkuloosisairaalassa. Tuo aktiivivaiheessa tarttuva mutta Suomessa jo harvinaiseksi käynyt tauti on yhä varsin yleinen Latviassa rokottamattomien keskuudessa, ja siksi potilaita hoidetaankin täällä keskitetysti omassa sairaalassaan eikä muun erikoissairaanhoidon ohessa. Harvinaistuttuaan tauti on voitu kokea jopa hieman mystisenä, mutta täällä rutiini (yli 500 tapausta vuodessa) on luonnollisesti parantanut tietotaitoa ja hoitokäytänteitä.

Maalis-huhtikuun vaihde sujahti pääsiäisloman ohella sisätautien parissa. Teemat perus vatsaelinsairauksista munuaisten vajaatoimintaan tulivat tutuksi tai ainakin jollain tapaa sivutuksi. Tässä kuitenkin alkoi toden teolla huomata aihealueiden laajuuden ja samalla opiskelemisen oppimisen tärkeyden nopeatempoisen blokkikurssin ristiaallokossa. Kun alat etsiä tietoa yhdestä asiasta, huomaat ohimennen toisen mielenkiintoisen seikan, jolloin pian löydät itsesi yhä syvemmältä sivu-uomasta. 

Huhtikuun lopun puolestaan vietimme psykiatrisella osastolla. Kurssista ei ennakkoon ollut minulla odotuksia suuntaan eikä toiseen, mutta sisällöiltään se yllätti positiivisesti, eikä vähiten hyvien opettajien ansiosta. Selväksi ainakin tuli, että psykiatreista ja psykoterapian saatavuudesta on pulaa meillä ja muualla. Etenkin monissa kehitysmaissa tilastot ovat pysähdyttäviä: ei ole tavatonta, että miljoonaa asukasta kohti maasta saattaa löytyä vain 1 psykiatri!

Toukokuu oli varattu Ob-Gynelle, eli kurssin alkupuoliskon opiskelimme synnytysoppia ja jälkimmäisen osan naistentauteja. Kurssina tämä oli ihan ok, joskaan aiheena raskauden komplikaatioita lukuun ottamatta se ei herättänyt intohimoja ennen eikä jälkeen. Mutta näinhän se varmaan eri kursseja opiskellessa luonnollisesti meneekin: omia erikoisalavaihtoehtoja voi käydä läpi poissulkumenetelmin.

Murtumien opetteluun tyhmänhauskoja muistisääntöjä, mutta jotain pitää aina keksiä!
Kuva: Medcomic.com
Kesäkuussa oli vuorossa ikään kuin sokerina pohjalla ortopedian kurssi. Tähän tuli keskityttyä enemmän oman henkilökohtaisen kiinnostuksen vuoksi ja luonnollisesti siksi, että muiden kurssien jatkuessa ensi syksynä ortopedia oli ainoa kurssi tällä semmalla, josta oli edessä loppu-eksami. Kurssi oli mielestäni onnistuneen monipuolinen kattaus alkaen käytännön ensiapusidostekniikoista lukuisiin erilaisiin murtumaluokitteluihin eri kuvantamismenetelmiä hyödyntäen. Ilokseni sain huomata, että viimekesäinen radiologian amanuenssuuri antoi tuohon hyvät lähtökohdat.

Toukokuun loppuun asti semesteri oli mennyt kuin siivillä, mutta kesäkuussa ajankulku alkoi jotenkin hidastua; ei siksi etteikö aiheet olisi olleet kiinnostavia vaan viime kesään verrattava kuumuus täällä Riiassa (joka päivä 25°C +/-, parhaimmillaan 33°C) ei juurikaan houkuttanut opiskelemaan sisätiloihin. Lisäksi tieto siitä, että tulevan eksamin vuoksi juhannus menisi jälleen kerran pois Suomesta masensi tietysti vähän mieltä. Mielestäni jos joskus vuodesta pitää olla Suomessa niin se on juurikin juhannuksena.

Eksamin aika tuli lopulta nyt kesäkuun viimeisellä viikolla. Kokeena ortopedia oli ihan erilainen kuin mihin tähän asti olemme tottuneet. Edessä oli 10 työpistettä liukuen toisensa perään, jossa kussakin piti vajaan viiden minuutin aikana pystyä suoriutumaan jostakin käytännöntehtävästä, kirjallisista monivalintakysymyksistä tai avoimesta kysymyksestä tehtyyn diagnoosiin liittyen. Kaikki oli aika perusjuttuja, mutta haasteeksi muodostui tehtävistä suoriutuminen täysin oikein (0 tai 1 p.) stressitilanteessa, jossa huomiokyky jää helposti juoksevaan aikaan taikka heikosti menneeseen edelliseen tehtävään. No tästäkin urakasta selvittiin pieni hiki hatussa.

Moni opiskelukaveri, joka oli juuri tässä vaiheessa opintoja minun vasta aloittaessani, valmistui tällä viikolla - lämpimät onnittelut kaikille tästä mankelista selvinneille! Omakin matka jatkuu... mutta ensiksi pieni hengähdystauko ennen heinäkuussa alkavia kesätöitä!

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Tet Riga Marathon 10km voitto!


Toukokuun kolmantena viikonlopuna järjestettävä Riga Marathon on muodostunut jokavuotiseksi perinteeksi täällä Riiassa asuessani. Ensimmäisenä keväänä juoksin puolimaratonin, ja seuraavina vuosina olen keskittynyt lyhyemmälle 10 kilometrin matkalle. Tähän asti tuloksena on aina ollut paikka podiumilla (2:nen 2017 ja 2018), mutta voitto on ollut yhä saavuttamatta. 

Keli kisaviikon aikana muuttui varsin dramaattisesti: Siinä missä alkuviikko oli monta viikkoa jatkuneen kylmän ilmarintaman vuoksi varsin viileä (max 10*C), keli alkoi yhtäkkiä lämmetä viikonlopulle nopeasti. Pidemmät matkat kisattiin sunnuntaina jo aikaisin aamusta, mutta niissäkin lämpötila alkoi lähestyä hellelukemia, etenkin maratonin loppuvaiheessa. Kymppi juostiin alkuiltapäivästä. Mittarissa oli jo tässä vaiheessa +27 astetta  (päivän ylin +29) auringon hohkatessa pilvettömältä taivaalta.

Kuumasta kelistä huolimatta aloitin ns. normivauhtia, koska pöytätasaiset ensimmäiset kilometrit ovat kilpailun nopeimmat ennen raskaampaa osuutta sillan yli. Kaksi ekaa kilsaa tulivat 2:59 ja 2:57, mutta jo kolmannella kilsalla kova kuumuus alkoi tuntua (3:08). Seuraavat kilsat sillalle 3:14, takana olevan mäen päälle 3:18 ja takaisin sillalle navakassa tuulessa peräti 3:22. Tästä eteenpäin loppu oli pelkkää maalin odottelua. Ero takana tuleviin alkoi olla jo toista sataa metriä; piti vain yrittää säilyttää johto loppuun asti. Vesipisteitä oli onneksi kiitettävästi 2km:n välein, joten pääsin aina jokaisella niistä kittaamaan vettä kuivaan kurkkuun ja kaatamaan kahmalokaupalla sitä niskaani. Seuraavat kilsat keskustassa 3:11, 3:17, 3:12, 3:09, ja siihen vielä 300m päälle (ilmeisesti hieman ylimääräistä tuli pujoteltua maratoonareiden välissä, sillä mittari näytti matkaksi vielä n. 100 metriä enemmän kuin viime vuonna). Loppuaika hellekelissä jäi siis vaatimattomaksi (32:38)  ollen noin minuutin heikompi kuin kahtena edellisvuotena. Tästä huolimatta oli makeaa päästä katkaisemaan maalinauhaa isoimmassa kisassa urallani. Seuraavat sijat menivät latvialaiselle Macukselle (33:16) ja italialaiselle Pifferille (34:27).

Riga Marathonille myönnettin täksi vuodeksi upgradaus IAAF Gold Label -luokkaan, ainoana pohjoiseurooppalaisena kaupunkina. Tämän myötä osallistujamäärät kasvoivat nyt merkittävästi, ja maratonille oli kutsuttu entistä kovempia afrikkalaisia juoksijoita. Kisan aattona sain tietää, että Gold Labelin ansiosta maratonilla olisi tarjolla villi kortti MM-Dohaan peräti 10 parhaalle. Aiemmin oli ainoastaan tiedossani, että top-5 ansaitsisi paikan Tokion Olympialaisiin. Epäilin, että uutena kisana Riian eliitin laajuus ei välttämättä olisi vielä samalla tasolla kuin muissa jo perinteeksi muodostuneissa Gold Label -kisoissa. Maratonia kuitenkaan harvemmin juostaan onnistuneesti läpi ilman kunnon maratonkeskittyneisyyttä ja tankkausta, joten en nähnyt järkeväksi vaihtaa ex-tempore ilmoittautumistani kympiltä maratonille. Kärjesssä mentiin aamun lämpenevästä säästä huolimatta kovaa (uusi reittiennätys 2:08.51), mutta kuinka ollakaan, odottamattoman monen keskeytettyä 10. sija olisi lohjennut inhimillisellä ajalla 2:25, mikä kieltämättä jätti hieman hampaan koloon...



maanantai 6. toukokuuta 2019

SM-maastot, Janakkala

Eilisistä SM-maastoista on kotiuduttu. Viimeiset kolme viikkoa menivät kaksijakoisesti SM-maantiejuoksujen ja -maastojen välissä. Jalat eivät tuntuneet liian hakatuilta puolimaratonin jälkeen, joten pääsin mielestäni kohtalaisen hyvin takaisin normiharjoittelun pariin. Vielä viikkoa ennen SM-maastoja suunnitelmana oli matkustaa Riiasta käsin Turkuun testaamaan "kympin" kuntoa. Tummia pilviä alkoi kuitenkin kasaantua taivaalle hyvin menneen viimeistelyharjoituksen (5x1000m radalla) jälkimainingeissa, kun takareisi alkoi yhtäkkiä kirrata kevyitä loppurullauksia tehdessä. Kun jumi ei ehtinytkään hellittää ennen kisaa sallien vain hitaan hölkän, ei auttanut muu kuin jättää kisaamatta ilman sen suurempia riskinottoja tulevien SM-maastojen suhteen. Tämä tietysti harmitti varsinkin, kun olosuhteet Turussa olisivat olleet täydelliset kevään viimeisenä lämpöisenä päivänä.

Jalkavaiva lopulta onneksi helpotti kunnon pohjehieronnalla ja herätti toiveita maastoihin osallistumisesta. Kisaviikolla testasin jalkaa kahdella vauhdikkaammalla harjoituksella: tiistain kiihtyvän 9km (avg. 3:43/km, 4:30-3:12/km) ja keskiviikon vakioviimeistelytreenin (4x500m tiellä 1:22-1:16 / 5' + 3x200m 30-29"/ 2'30") sujuttua ongelmitta, uskalsin varmistaa ilmoittautumiseni. 

Tämänvuotiset SM-maastot kisailtiin Janakkalaan kuuluvassa Turengissa. Kiipulan koulutuskeskuksen maastoihin oli vedetty n. 1,9km:n mittainen kierros, joka oli taatusti yksi raskaimmista, mitä itse olen koskaan kokenut v. 2004 alkaneella SM-maastourallani. Ainoastaan vuoden 2011 Nivalan reitti oli samaa kaliiberia. Pellolta startannut reitti kulki ensimmäiset puoli kilometriä tasaista kovapintaista metsäpolkua. Tämän jälkeen alusta muuttui karkeaksi soraksi laskien erittäin jyrkästi korkeuseroltaan n. 20 metriä alas lammenrantaan. Mäen pohjalta juoksijat pääsivät kiipeämään lähes yhtä jyrkän n. 200 metrin mittaisen mäen ylös. Ihan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, edessä oli ilman hengähdystaukoa jälleen jyrkkä mäki alas. Tämän jälkeen vuorossa oli ehkä reitin mukavin osuus, pikkupätkä tasaista kangasmaastoa, jossa pääsi toipumaan ennen lopun pitkää hivuttavaa sorapintaista nousua takaisin stadionille.

Pitkän matkan osallistujalista oli tänä vuonna erittäin tasokas, kun mukaan uskaltautui myös moni aiemmin vain lyhyttä matkaa juossut ensikertalainen. Ounastelin Jaakko Piesasen olevan lähes varma mestari, juostiin kisa millä taktiikalla hyvänsä. Lisäksi oli selvää, että reitti oli kuin suunnistajille tehty, joten parin vuoden takainen hopeamitalisti, ranskalainen Frederic Tranchand sekä aina maastoissa hyvin viihtyvä, viime vuonna hopeaa ottanut Antti-Pekka Niinistö olisivat vahvoilla. Näiden lisäksi mitaleille oli tyrkyllä ainakin Saleva, Nummela, Järvenpää ja Tenhunen. Omille vahvuuksilleni reitti tulisi olemaan pelkkää myrkkyä, joten taktiikka oli yritettävä luoda sen mukaan: liian hiljaa ei voisi lähteä matkaan. 

Jarkon kanssa taistelua 5-sijasta reitin isoimmassa mäessä.
Kisapäivä oli keliltään hyytävän kylmä: tuulinen ja vain 5 astetta lämmintä. Olosuhteet olivat kuitenkin vielä päivällä suhteellisen hyvät iltapäivällä alkaneisiin rae- ja sadekuuroihin nähden. Ekalla kierroksella koin järkeväksi antaa heti muutama kymmenen metriä siimaa: siitä huolimatta kierros tuli alle 6 minuutin. Toisella kierroksella alkoi olla selvää, että mitalit karkaavat tänään muille. Ero pistesijoihin näytti myös huolestuttavasti kasvavan, mutta toistelin vain mielessäni valmentajan neuvoa: "12km on pitkä matka, ja moni tulee hyytymään liian kovaan alkuvauhtiin". Maastosta johtuen juoksu ei ollut missään vaiheessa tasapainoista ja meno oli kaukana flow-tilasta: jyrkissä alamäissä askel  tuntui vain tökkivän ja pitkähköiksi osoittautuneet 9-milliset piikit vain hakkasivat kivikossa. Ylämäet puolestaan tuntuivat 6 kertaa kierrettäessä järkyttävän raaoilta Riian tasaisten maastojen jälkeen. Kuitenkin kisan edetessä itseluottamusta alkoi nostaa fakta, että pystyin säilyttämään loput kierrosajat n. 6:30:n paikkeilla samalla kun väsyneitä selkiä alkoi odotetusti tulla yksi toisensa perään vastaan kisan toisella puoliskolla.

Tällä kertaa nousu riitti viidenteen sijaan, joka oli kyllä päivän maksimi (eroa 4:nneksi juosseeseen Salevaan jäi 44 sekuntia). Kärki oli murskaavan ylivoimainen: Piesanen vei voiton minuutin erolla, ja muut mitalistit Tranchand ja Niinistö juoksivat myös hyvin. Joukkuekilpailussa JKU oli poisjääntien vuoksi kakkosmiehityksellä liikkeellä, mutta pääsimme kuitenkin pokkaamaan hopeaa yhdessä Jonathan Kilpelän (15:s) ja Miika Takalan (23:s) kanssa. Turun Urheiluliitto vei mestaruuden 9-sijapisteen erolla. 


Joukkuehopeamitalistit: Nieminen, Kilpelä, Takala.