SM-maastot, Janakkala

Eilisistä SM-maastoista on kotiuduttu. Viimeiset kolme viikkoa menivät kaksijakoisesti SM-maantiejuoksujen ja -maastojen välissä. Jalat eivät tuntuneet liian hakatuilta puolimaratonin jälkeen, joten pääsin mielestäni kohtalaisen hyvin takaisin normiharjoittelun pariin. Vielä viikkoa ennen SM-maastoja suunnitelmana oli matkustaa Riiasta käsin Turkuun testaamaan "kympin" kuntoa. Tummia pilviä alkoi kuitenkin kasaantua taivaalle hyvin menneen viimeistelyharjoituksen (5x1000m radalla) jälkimainingeissa, kun takareisi alkoi yhtäkkiä kirrata kevyitä loppurullauksia tehdessä. Kun jumi ei ehtinytkään hellittää ennen kisaa sallien vain hitaan hölkän, ei auttanut muu kuin jättää kisaamatta ilman sen suurempia riskinottoja tulevien SM-maastojen suhteen. Tämä tietysti harmitti varsinkin, kun olosuhteet Turussa olisivat olleet täydelliset kevään viimeisenä lämpöisenä päivänä.

Jalkavaiva lopulta onneksi helpotti kunnon pohjehieronnalla ja herätti toiveita maastoihin osallistumisesta. Kisaviikolla testasin jalkaa kahdella vauhdikkaammalla harjoituksella: tiistain kiihtyvän 9km (avg. 3:43/km, 4:30-3:12/km) ja keskiviikon vakioviimeistelytreenin (4x500m tiellä 1:22-1:16 / 5' + 3x200m 30-29"/ 2'30") sujuttua ongelmitta, uskalsin varmistaa ilmoittautumiseni. 

Tämänvuotiset SM-maastot kisailtiin Janakkalaan kuuluvassa Turengissa. Kiipulan koulutuskeskuksen maastoihin oli vedetty n. 1,9km:n mittainen kierros, joka oli taatusti yksi raskaimmista, mitä itse olen koskaan kokenut v. 2004 alkaneella SM-maastourallani. Ainoastaan vuoden 2011 Nivalan reitti oli samaa kaliiberia. Pellolta startannut reitti kulki ensimmäiset puoli kilometriä tasaista kovapintaista metsäpolkua. Tämän jälkeen alusta muuttui karkeaksi soraksi laskien erittäin jyrkästi korkeuseroltaan n. 20 metriä alas lammenrantaan. Mäen pohjalta juoksijat pääsivät kiipeämään lähes yhtä jyrkän n. 200 metrin mittaisen mäen ylös. Ihan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, edessä oli ilman hengähdystaukoa jälleen jyrkkä mäki alas. Tämän jälkeen vuorossa oli ehkä reitin mukavin osuus, pikkupätkä tasaista kangasmaastoa, jossa pääsi toipumaan ennen lopun pitkää hivuttavaa sorapintaista nousua takaisin stadionille.

Pitkän matkan osallistujalista oli tänä vuonna erittäin tasokas, kun mukaan uskaltautui myös moni aiemmin vain lyhyttä matkaa juossut ensikertalainen. Ounastelin Jaakko Piesasen olevan lähes varma mestari, juostiin kisa millä taktiikalla hyvänsä. Lisäksi oli selvää, että reitti oli kuin suunnistajille tehty, joten parin vuoden takainen hopeamitalisti, ranskalainen Frederic Tranchand sekä aina maastoissa hyvin viihtyvä, viime vuonna hopeaa ottanut Antti-Pekka Niinistö olisivat vahvoilla. Näiden lisäksi mitaleille oli tyrkyllä ainakin Saleva, Nummela, Järvenpää ja Tenhunen. Omille vahvuuksilleni reitti tulisi olemaan pelkkää myrkkyä, joten taktiikka oli yritettävä luoda sen mukaan: liian hiljaa ei voisi lähteä matkaan. 

Jarkon kanssa taistelua 5-sijasta reitin isoimmassa mäessä.

Kisapäivä oli keliltään hyytävän kylmä: tuulinen ja vain 5 astetta lämmintä. Olosuhteet olivat kuitenkin vielä päivällä suhteellisen hyvät iltapäivällä alkaneisiin rae- ja sadekuuroihin nähden. Ekalla kierroksella koin järkeväksi antaa heti muutama kymmenen metriä siimaa: siitä huolimatta kierros tuli alle 6 minuutin. Toisella kierroksella alkoi olla selvää, että mitalit karkaavat tänään muille. Ero pistesijoihin näytti myös huolestuttavasti kasvavan, mutta toistelin vain mielessäni valmentajan neuvoa: "12km on pitkä matka, ja moni tulee hyytymään liian kovaan alkuvauhtiin". Maastosta johtuen juoksu ei ollut missään vaiheessa tasapainoista ja meno oli kaukana flow-tilasta: jyrkissä alamäissä askel  tuntui vain tökkivän ja pitkähköiksi osoittautuneet 9-milliset piikit vain hakkasivat kivikossa. Ylämäet puolestaan tuntuivat 6 kertaa kierrettäessä järkyttävän raaoilta Riian tasaisten maastojen jälkeen. Kuitenkin kisan edetessä itseluottamusta alkoi nostaa fakta, että pystyin säilyttämään loput kierrosajat n. 6:30:n paikkeilla samalla kun väsyneitä selkiä alkoi odotetusti tulla yksi toisensa perään vastaan kisan toisella puoliskolla.

Tällä kertaa nousu riitti viidenteen sijaan, joka oli kyllä päivän maksimi (eroa 4:nneksi juosseeseen Salevaan jäi 44 sekuntia). Kärki oli murskaavan ylivoimainen: Piesanen vei voiton minuutin erolla, ja muut mitalistit Tranchand ja Niinistö juoksivat myös hyvin. Joukkuekilpailussa JKU oli poisjääntien vuoksi kakkosmiehityksellä liikkeellä, mutta pääsimme kuitenkin pokkaamaan hopeaa yhdessä Jonathan Kilpelän (15:s) ja Miika Takalan (23:s) kanssa. Turun Urheiluliitto vei mestaruuden 9-sijapisteen erolla. 

TULOKSET

Joukkuehopeamitalistit: Nieminen, Kilpelä, Takala.