7/12

Kuvaustuokio RSU:n tekemään henkilökuvaan liittyen. Kuva: Martins Zilgalvis.  

Jälleen on yksi lukukausi päätöksessään. Tuntui, että 7. lukukaudesta muodostui eräänlainen väli-semesteri: helmikuussa täyteen tulleen kolmen vuoden jälkeen koulu alkoi tavallaan uudelleen alusta. Klinikkavaiheen kurssit käytiin nyt ensi kertaa niin sanotusti blokeissa, eli yhtä ainetta kerrallaan opiskeltiin aina päivittäin muutaman viikon ajan ennen seuraavan kurssin alkua. Aikataulujen suhteen tämä tarkoitti ansaittua hengähdystaukoa ja pientä kevennystä aiempiin lukukausiin verrattuna, mutta toisaalta lukemisten suhteen tämä tarkoitti enemmän omaehtoista suunnittelua, kun kurssit kuitenkin etenevät suhteellisen nopeasti ja poissaoloja on työlästä korvata. 

Lukuvuosi alkoi helmikuussa työterveyden ja ammattitautien alkeilla, josta siirryttiin maaliskuussa infektiotauteihin. Jälkimmäinen oli ensimmäistä työläämpi kurssi sisältäen pitkälti puuduttavia listoja yleisimpien infektioiden tunnuspiirteistä ja niiden hoidosta. Ehkä kiinnostavin (ja samalla jännittävin) osuus kurssia oli viikko Riian tuberkuloosisairaalassa. Tuo aktiivivaiheessa tarttuva mutta Suomessa jo harvinaiseksi käynyt tauti on yhä varsin yleinen Latviassa rokottamattomien keskuudessa, ja siksi potilaita hoidetaankin täällä keskitetysti omassa sairaalassaan eikä muun erikoissairaanhoidon ohessa. Harvinaistuttuaan tauti on voitu kokea jopa hieman mystisenä, mutta täällä rutiini (yli 500 tapausta vuodessa) on luonnollisesti parantanut tietotaitoa ja hoitokäytänteitä.

Maalis-huhtikuun vaihde sujahti pääsiäisloman ohella sisätautien parissa. Teemat perus vatsaelinsairauksista munuaisten vajaatoimintaan tulivat tutuksi tai ainakin jollain tapaa sivutuksi. Tässä kuitenkin alkoi toden teolla huomata aihealueiden laajuuden ja samalla opiskelemisen oppimisen tärkeyden nopeatempoisen blokkikurssin ristiaallokossa. Kun alat etsiä tietoa yhdestä asiasta, huomaat ohimennen toisen mielenkiintoisen seikan, jolloin pian löydät itsesi yhä syvemmältä sivu-uomasta. 

Huhtikuun lopun puolestaan vietimme psykiatrisella osastolla. Kurssista ei ennakkoon ollut minulla odotuksia suuntaan eikä toiseen, mutta sisällöiltään se yllätti positiivisesti, eikä vähiten hyvien opettajien ansiosta. Selväksi ainakin tuli, että psykiatreista ja psykoterapian saatavuudesta on pulaa meillä ja muualla. Etenkin monissa kehitysmaissa tilastot ovat pysähdyttäviä: ei ole tavatonta, että miljoonaa asukasta kohti maasta saattaa löytyä vain 1 psykiatri!

Toukokuu oli varattu Ob-Gynelle, eli kurssin alkupuoliskon opiskelimme synnytysoppia ja jälkimmäisen osan naistentauteja. Kurssina tämä oli ihan ok, joskaan aiheena raskauden komplikaatioita lukuun ottamatta se ei herättänyt intohimoja ennen eikä jälkeen. Mutta näinhän se varmaan eri kursseja opiskellessa luonnollisesti meneekin: omia erikoisalavaihtoehtoja voi käydä läpi poissulkumenetelmin.

Murtumien opetteluun tyhmänhauskoja muistisääntöjä, mutta jotain pitää aina keksiä!
Kuva: Medcomic.com

Kesäkuussa oli vuorossa ikään kuin sokerina pohjalla ortopedian kurssi. Tähän tuli keskityttyä enemmän oman henkilökohtaisen kiinnostuksen vuoksi ja luonnollisesti siksi, että muiden kurssien jatkuessa ensi syksynä ortopedia oli ainoa kurssi tällä semmalla, josta oli edessä loppu-eksami. Kurssi oli mielestäni onnistuneen monipuolinen kattaus alkaen käytännön ensiapusidostekniikoista lukuisiin erilaisiin murtumaluokitteluihin eri kuvantamismenetelmiä hyödyntäen. Ilokseni sain huomata, että viimekesäinen radiologian amanuenssuuri antoi tuohon hyvät lähtökohdat.

Toukokuun loppuun asti semesteri oli mennyt kuin siivillä, mutta kesäkuussa ajankulku alkoi jotenkin hidastua; ei siksi etteikö aiheet olisi olleet kiinnostavia vaan viime kesään verrattava kuumuus täällä Riiassa (joka päivä 25°C +/-, parhaimmillaan 33°C) ei juurikaan houkuttanut opiskelemaan sisätiloihin. Lisäksi tieto siitä, että tulevan eksamin vuoksi juhannus menisi jälleen kerran pois Suomesta masensi tietysti vähän mieltä. Mielestäni jos joskus vuodesta pitää olla Suomessa niin se on juurikin juhannuksena.

Eksamin aika tuli lopulta nyt kesäkuun viimeisellä viikolla. Kokeena ortopedia oli ihan erilainen kuin mihin tähän asti olemme tottuneet. Edessä oli 10 työpistettä liukuen toisensa perään, jossa kussakin piti vajaan viiden minuutin aikana pystyä suoriutumaan jostakin käytännöntehtävästä, kirjallisista monivalintakysymyksistä tai avoimesta kysymyksestä tehtyyn diagnoosiin liittyen. Kaikki oli aika perusjuttuja, mutta haasteeksi muodostui tehtävistä suoriutuminen täysin oikein (0 tai 1 p.) stressitilanteessa, jossa huomiokyky jää helposti juoksevaan aikaan taikka heikosti menneeseen edelliseen tehtävään. No tästäkin urakasta selvittiin pieni hiki hatussa.

Moni opiskelukaveri, joka oli juuri tässä vaiheessa opintoja minun vasta aloittaessani, valmistui tällä viikolla - lämpimät onnittelut kaikille tästä mankelista selvinneille! Omakin matka jatkuu... mutta ensiksi pieni hengähdystauko ennen heinäkuussa alkavia kesätöitä!