Pitkällisen
puntaroinnin jälkeen tuli reissu Kaliforniaan heitettyä, vaikka kisa
Stanfordissa jäi väliin. Katsellessani muita vaihtoehtoja lähiseudulla
järjestettävistä kisoista löysin sattumalta San Francisco State Universityn
perjantaina järjestämät kestävyysjuoksukarnevaalit. Ikinä en ollut moisista
kisoista kuullutkaan, mutta kun kisa ei kerran ollut sen kauempana kaupungista
ja viime vuosien tulokset 5000m:llä olivat hyvää luokkaa, päädyin lähtemään
reissuun – ja se kannatti!
Vitoselle
oli ilmoittautuneita peräti neljään erään, joista itse pääsin kovimpaan. Keli
oli sopivan viileä (n. 15’C) eikä pieni tuulenvire haitannut kilvanjuoksua
isojen puiden katveessa. Kovimpaan erään oli järjestäjien puolesta hommattu
jänis, joka lähti juoksemaan 69s:n kierroksia. Itse seurailin mukana joukon
neljäntenä. Tiesin hyvänä päivänä pystyväni juoksemaan 14:35 ja huonompanakin
päivänä uuden ennätyksen, mutta silti oli yllätys, että vauhti ei tuntunut
missään. 3000m tuli ajassa 8:38 ja jänis siirtyi tässä vaiheessa sivuun. Vauhti
pääsi tasaantumaan, mutta vaikka oltiin reilusti tavoitevauhtiani edellä,
siirryin kisan kärkeen yrittäen motivoida porukkaa vuorovetoon. Maili ennen
maalia porukkaa alkoi lappaa ohi, sillä moni oli suunnitellut kirin tähän
kohtaan. Meno alkoi tuntua työläältä, mutta kärjen imussa vauhti pysyi hyvänä.
Kirikierros tuli sen verran hyvin, että loppuaika 14:25.89 oli tosiasia;
ennätys parani yli 15 sekuntia! Kunto olisi riittänyt puolen tunnin alitukseen
kympillä, mutta kyllä hyvä vitonen sentään hieman paikkasi pettymystä.
Aikataulu
oli järjestetty siten, että kisojen jälkeen oli mahdollisuus siirtyä Stanfordin
puolelle seuraamaan, kun isot pojat kiertävät rataa. Ja tokihan sinne oli
päästävä, kun Kessi (5000m 13:56) ja Sääri (10000m 29:19) olivat tulleet
Flagstaffista asti kisaan mukaan. Ilta oli varsin jäätävä, mutta silti oli
huikeaa seurata toinen toistaan kovempia vitosen ja kympin eriä.
Oma
paluulento ei ollut vasta kuin sunnuntaina, joten aikaa jäi hyvin myös
turismille. Ensinnäkin San Franciscon kaupunki ihastutti uskomattoman
jyrkkäpiirteisillä pinnanmuodoillaan ja täysin epäamerikkalaisella
kulttuurillaan. Pikemmin olisi kuvitellut olevansa jossakin Espanjassa. Lisäksi
pakollinen Golden Gate –silta tuli tsekattua sekä valtavan kokoiset punapuut
kaupungin pohjoispuolella. Muutaman tunnin autoreissullakin ehti näkemään
paljon maisemien vaihtuessa Sveitsiä ja Pohjois-Italiaa muistuttavaksi: laaksot
olivat täynnä viinitiloja ja vuorilla puolestaan oli kiintokuutioita puuta
enemmän kuin missään olen nähnyt.
Sen
verran hieno paikka oli, että täytyy joskus käydä toistekin. Joka tapauksessa
ennen uutta reissua tässä treenaillaan nyt pari viikkoa ennen konferenssin
mestaruuskisoja kuuman kosteassa Jacksonvillessä, Floridassa. Viimeiset iskut
ikinä college-tasolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti