Kevät
alkaa näyttää ensimmäisiä merkkejään mutta tuskastuttavan hitaasti. Termisellä
keväällä on omat määritelmänsä, mutta juoksijalla kevät menee aina kalenterin
mukaan – oli keli mikä hyvänsä.
Harjoittelu
on kuluneiden kuukausien aikana mennyt kokonaisuutena hyvin. Kelit ovat
Suomessa talvehtineelle olleet haasteelliset, tehot ja määrät merkittävästi
jenkkivuosia matalammat, mutta eteenpäin on koko ajan menty siitä, kun
takareidet syksyllä leikattiin. Ainoa isompi takapakki tuli kolme viikkoa
sitten, kun minun täytyi pitää 6 päivää taukoa harjoittelusta. Ongelmat
alkoivat lonkan kipeydyttyä treeneissä. Heti tämän jälkeen leikatun takareiden
jänne aiheutti ensimmäisen kerran ongelmia kramppien muodossa, mikä esti
nopeiden vetojen tekemisen vähäksi aikaa. Lonkasta vaiva siirtyi
lonkankoukistajaan, mikä onneksi saatiin pikaisesti kuriin lymfahieronnalla.
Kuuden
päivän tauko ei todellakaan maailmaa kaada, vaan se on nyt se hinta, mitä
juoksija joutuu Suomessa talvehtimisesta maksamaan. Kun Suomessa ollaan, on
vain mentävä vallitsevien olosuhteiden mukaan ja hyödynnettävä niitä parhaansa
mukaan. Jos jää liikaa itkemään parempien olosuhteiden perään, menettää sen
viimeisenkin tekemisen meiningin, mikä kuitenkin on tässä hommassa se kaiken
ydin, suurin eteenpäin vievä voima.
Suomessa
ollessa olenkin löytänyt uudestaan lapsuusvuosieni päälajin hiihdon.
Edellisistä hiihtolenkeistä ehtikin kulua rapiat 4 vuotta, kun Atlantassa lumi
oli suunnilleen yhtä harvinaista kuin hellepäivät Suomen suvessa. Hiihtäminen
on vähän kuin pyörällä ajon oppiminen: minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
Onneksi vanha kalusto on ollut nämä viimeiset vuodet koko ajan tallessa.
Etenkin sunnuntain pitkät lenkit minun tuli tänä talvena useimmiten tehtyä
hiihtäen. Melkein on näin intohimoisen juoksijankin tunnustettava, että on se
30km:n hiihtolenkki liukkailla keväthangilla talvijuoksua hienompaa puuhaa…
Mutta arki se koittaa usein myös hiihtäjälle – ja kesä juoksijalle!
Toinen
merkittävä muutos jenkkivuosien harjoitusohjelmaan on se, että syksyn
maastokaudelle valmistava mäkikausi tulee tehtyä tähän saumaan. Onkin
mielenkiintoista nähdä miten se vaikuttaa askeleen lennokkuuteen kesällä.
Voimatasojen putoaminen kesän mittaan oli viimeiset 4 vuotta pienimuotoinen
ongelma, kun lajivoimaa tuli tehtyä hyvin vähän maastokauden jälkeen. Syksystä
taas on pitkä aika kesän kisoihin, mutta amerikkalaisen kilpailukalenterin
erilaisesta rakenteesta johtuen mitään mäkikautta oli mahdoton mahduttaa kevääseen.
Kovan
harjoittelun ohella kevät on juoksijalle myös kilpailemisen aikaa. Joskaan
sellaista se ei ole aivan samalla intensiteetillä kuin USA:ssa, missä
ulkoratakausi on nyt kuumimmillaan. Viimeisen 4 kauden aikana vuoden oma paras
kunto oli aina ladattu maalis-huhtikuulle, mikä väkisinkin verotti
kilpailuvirettä myöhemmin Suomessa. Nyt tarkoituksena onkin vetää muutamia
maantiekisoja lähinnä harjoitusjuoksuina kohti kilpailuvauhteja, jotka ovat
vielä olleet hakusessa. Tällaisia tapahtumia ovat mm. viime sunnuntainen Pentin
Pinkaisu (10km 33:40 8.) Vaajakoskella ja tulevana lauantaina Rauman ja Porin
välillä käytävä Suomen suurin maantieviesti, Karhu-viesti, missä JKU:lla on
joukkue sekä miesten että naisten sarjoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti