Tässä
tulee vielä pientä raporttia viime viikonlopun maastokarkeloista. Viikon aikana
on ollut riittävästi aikaa ruoskia itseään kisasta, joka kaatui omaan mokaan:
Aamiainen, vähäinenkin sellainen, tuli ilmeisesti nauttia liian myöhään
kilpailun pituus huomioon ottaen.
Matkaan
lähdin tavoitteena joukkuemestaruuden uusiminen miesten pitkällä 12km:n
matkalla. Keli oli suorastaan loistava ja reitti oli pitkästä aikaa
nautinnollinen: jenkkimaastoja muistuttavaa kovapintaista nurmikkoa parilla
jyrkällä mäellä höystettynä. Ylämäet ovat olleet koko kevään yhtä tervan
juontia ja sitä ne olivat myös tällä kertaa. Tasaisella juoksu sentään kulki ja
ennakkoon uskoin 10-sakkiin juoksemisen riittävän joukkuekultaan.
Valitettavasti
puolimatkassa kylkeen iski todella paha pistos, joka lamaannutti vauhdin
täysin. Putosin porukasta ja nilkutin eteenpäin tietäen että maaliin on lähes
toivottoman pitkä matka. Katse harhaili taakse, josko JKU:n neljäs mies olisi
näköpiirissä. Ei näkynyt, Kalliokoskellekaan ei sattunut paras päivä kohdalle.
Ei auttanut kuin jatkaa eteenpäin, vaikka pari kertaa alamäessä oli lähes pakko
pysähtyä. Viimeisellä kierroksella oloa helpotti valmennuspäällikkö-Leskisen
neuvo ottaa loppu rauhassa; hopeamitali olisi sentään varma, kun Henri ja Miika
juoksivat hienosti kolmanneksi ja viidenneksi. Itse tulin maaliin kisan
15:ntenä. Kultaan ei olisi hyvänäkään päivänä ollut mahdollisuuksia. Siitä
pitivät huolen TuUl:n kenialaiskaksikko, joka otti jälleen kaksoisvoiton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti