Tämän vuoden SM-maraton kilpailtiin eilen lauantaina. Kilpailu oli tällä kertaa viety suurelta yleisöltä hieman piiloon pienelle Pyhtään kylälle, joka sijaitsee Kotkan kupeessa. Pienoinen kontrasti viimeksi juoksemaani New Yorkin maratoniin siis! Päätöksen SM-maratonille osallistumisesta tein elo-syyskuun vaihteessa heti Hämeenlinnan Tähtikisojen jälkeen.Ennen h-hetkeä ehdin saada alle 3,5 viikkoa hyvää maratontreeniä. Koko valmistautumisjakso meni täysin nappiin, mikä nosti maratonluottoa. Reittiprofiilia etukäteen tutkaillessa alkoi käydä selväksi, että mitään vauhtibaanaa ei Pyhtäällä tultaisi näkemään. Tämä otettiin myös viime viikkojen harjoittelussa huomioon: tasaisella jolkottelut jätettiin vähemmälle ja kaikki maratonin täsmätreenit päätettiin tehdä mäkisillä reiteillä. Ohjelmaan siis lisättiin perinteisten anakynnyksellä tehtävien 2000 metrin ratavetojen lisäksi mm. mäkisen Harjun purun kiertoa sekä useita 20km:n kiihtyvävauhtisia harjoituksia Jyväskylän mäkisillä takamailla. Samalla viimeksi mainitut kävivät hyvästä totuttelusta tulevaan yksinäisen miehen raastoon ilman isompaa yleisön kannustusta. Mihinkään viime syksyn ja talven harjoitusmääriin tai maratoniskutusharjoitteluun ei näin lyhyellä valmistautumisajalla kannattanut ryhtyä, vaan kilometrit pyörivät siinä 140-150:n viikkotasolla.
Maratonin aattona kiersimme autolla Pyhtään reitin: yksi 42,2km:n lenkki asumatonta maaseutua kiertäen. Tarjolla ei ollut mitään pitkiä tasaisen vauhdin korpisuoria vaan erittäin mutkainen ja mäkinen, jatkuvaa rynkytystä ylös alas vaativa reitti. Olipa siellä heti alkukilometreilla reilun 3km:n mittainen soratiepätkäkin.
Reitin raskaudesta huolimatta päädyin pysymään ennakkoon JKU:n maratonkoneiden minulle luomassa taktiikassa - eli paukusta heti kovaa (pojat kai luottivat kuntooni enemmän kuin minä itse??). Juoksu maistui hyvältä heti alusta lähtien ja annoin vaan mennä 3:20:n kilsoja. Sorapintaisella ja kumpareisella "ralli-EK-pätkällä" 5km:n jälkeen askeleet takana alkoivat odotetusti vaimeta. Kertaakaan en taakseni katsonut. Tästä eteenpäin olin ihan yksin, seuranani vain vauhtia näyttävä gps-kello.
Kiitokset New Balance Suomelle hyvistä tossuista: päivän kenkävalinta NB Zante osoittautui erinomaisen rullaavaksi kisakengäksi niin asfaltilla kuin sorallakin, ja sen riittävä vaimennus auttoi jalkoja säilymään iskukykyisenä koko maratonin matkan. Kiitos seuralleni JKU:lle: on ilo kuulua Suomen parhaimpaan seuraan, jossa on vieläpä mukavaa sakkia! Erityiskiitos valmentaja-Anterolle: on koettu tässä 12 vuoden aikana paljon niin ylä- kuin alamäkiäkin, mutta aina olet jaksanut pyyteettömästi tsempata kello kourassa säällä kuin säällä. Kiitos vielä kaikille muillekin tällä matkalla tukeneita - tiedätte itse keitä tarkoitan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti