12/12 M.D.

Kuuden vuoden tarina lääkistä on tullut täällä blogissa päätökseensä. Viime syksyn usean kuukauden luku-urakka huipentui tammikuun alussa odotettuun ja samalla pelättyynkin state examiin, joka näin koronapandemian varjossa järjestettiin etänä 2-päiväisenä rupeamana. Näin ollen alkuperäisen suunnitelman mukainen potilastehtävä sairaalassa joko latviaksi tai sitten venäjästä latviaksi tulkattuna vaihtui nyt hieman paineettomammaksi englanninkieliseksi etäpotilas-caseksi, mistä en pannut pahakseni, vaikka latviankieltä tuli lääkiksen aikana lukuisten pakollisten ja valinnaisten kurssien muodossa opiskeltuakin melko paljon.

Ensimmäinen koepäivä sisälsi 10 ajastettua esseekysymystä n. 450:stä ennalta annetusta kysymyksestä, joihin piti vastata tietokoneella lukitussa/etävalvotussa Respondus-ympäristössä. Kysymykset oli jaettu erikoisaloittain käsitellen mm. lonkan osteoartriittia, testistorsiota, lasten virtsatieinfektioita, koronan patogeneesia ja hoitoa, sympaattisen ja parasympaattisen hermoston vaikutuksia, raskauden aikaista verenvuotoa, SDH:ta, sekä sympatolyyttisten lääkkeiden luokittelua.  

Seuraava päivä oli välipäivä, jolloin meille arvottiin erikoisala potilas-casea varten. Arpa heitti itselleni gynekologian, mikä tarkoitti vielä tiivistä kertaamista ennen kolmannen päivän koittamista. Caseen sai tutustua etukäteen n. 25 minuutin ajan ennen videoyhteydellä tapahtuvaa kuulustelua komission edessä. No tästäkin selvittiin kunnialla, ja lääkäriksi valmistuminen oli uskomaton tosiasia. Valmistujaisia pääsimme juhlimaan Riiassa 11.2., joskin itse valmistujaisjuhla jouduttiin pitämään kokoontumisrajoitusten vuoksi etäyhteydellä, mutta todistukset pääsimme noutamaan paikan päältä. 

Kiitos kaikille Riian vuosien kanssamatkaajille sekä hengessä mukana olleille. Toivotan tsemppiä kaikille Riikaan jääville kollegoille jäljellä olevaan opiskelu-urakkaan. Opintoja v. 2016 aloittaessani valmistuminen kuusi vuotta myöhemmin tuntui vielä epätodellisen kaukaiselta unelmalta, josta ei uskaltanut edes haaveilla ilman välitavoitteita semma semmalta. Terveisiä myös kaikille lääketieteen alaa vielä harkitseville: uskaltakaa rohkeasti tavoitella omia unelmianne, mutta silloin olkaa myös valmiita uhraamaan elämästänne paljon tavoitteen saavuttamiseksi.

Kauden 2021 yhteenveto

On kulunut 2 kuukautta kauden päättäneestä SM-maratonista, ja näin uuden kauden kynnyksellä pystyy tekemään objektiivisemman yhteenvedon kuluneesta vuodesta. 

Viime vuonna kausi päättyi Vantaan SM-maratonilla viidennen kerran kultajuhliin. Samalla alittui tavoitteena ollut kansallinen haamuraja 2:20. Onnistumisen jälkeen pidin ylimenokautta pitkälle marraskuun puolelle. Uusi harjoituskausi käynnistyi hyvin, mutta silti hieman yllättäenkin löysin itseni helmi-maaliskuussa kynnysvauhtien osalta ehkä paremmassa kunnossa kuin koskaan. Koronan ja koulun takia kisat olivat kuitenkin koko alkuvuoden kortilla. 

Arjen kokonaisrasitus yhdessä huhtikuun alussa alkaneiden työharjoittelujen kanssa meni tässä vaiheessa jälkikäteen arvioiden hieman yli, enkä päässyt 17.4. kisatulle SM-maantielle starttaamaan riittävän palautuneena. Pyhtään Siltakylään vedetty n. 5km:n kierros oli kotimaisittain suhteellisen nopea: reitillä oli vain pari korkeuseroltaan n. 10 metrin korkuista töppyrää. Keli oli aurinkoinen ja lämpötila optimaalinen (15'C), mutta tuuli melko navakka. Tämä ei kuitenkaan haitannut kuin reilun 1km:n pätkällä, kun avonaisemmat suorat osuivat myötäiseen. Omassa juoksussa palautumattomuus kostaantui ensimmäiseen 4km:n pätkään. Kun vauhti nitkahti jo näin alkumatkasta, oli tästä todella pitkä matka maalin. Vaikka keskeytys oli aina uudelle kierrokselle lähdettäessä lähellä, sinnittelin maaliin viidentenä ajassa 67:47 - ei katastrofi, mutta odotuksiin nähden tulos oli iso pettymys. 

SM-maanteiltä oli kolme viikkoa aikaa löytää uusi vire Joensuun SM-maastoihin. Raskaan kanttauksen jälkeen virettä ei kuitenkaan koskaan löytynyt; pakkaa sekoitti myös ensi kertaa sitten jenkkivuosien vaivannut poikkeuksellisen ankara koivun ja lepän kukinta. Koleassa 10 asteen kelissä juostu kisa Laulurinteen mäkisellä 2km:n lenkillä ei päästänyt juoksijoita helpolla. Nykyään maastojen pitkä matka on vaihtunut 12km:stä kympiksi, joka tällä kertaa sekin oli enemmän kuin riittävästi. Varovaisesta alusta huolimatta juoksu tukehtui jo 1,5km:n taivalluksen jälkeen, ja loppumatka meni hölkäksi, kuitenkin maaliin saakka joukkuekisan sijoituksista taistellen. 14. sija, 2:36 min kärkeen lienee heikoin suoritukseni yleisessä sarjassa sitten vuoden 2013 SM-maastojen pistoksen. 

SM-maastojen jälkeen oli selvää, että kesällä ei kisattaisi ennen kuin juoksu olisi palautunut entisiin uomiinsa. Hengitysongelmat väistyivät siitepölykauden jälkeen, mutta koko kesä meni kuin kivirekeä vetäen. Juoksulenkkien määrää oli pakon sanelemana pudotettava max 7 krt/vko ja tehoharjoituksien tiheyttä oli myös harvennettava. Vetoja pystyin juoksemaan tyydyttävästi anaerobiselle kynnykselle asti, mutta sen yli menevä teho näkyi heti merkittävästi hidastuneena palautumisena. Monta kertaa oli vakavassa harkinnassa pitää 2-3 viikon täyslepo harjoittelusta, mutta tähän ei kantti riittänyt. 

Pientä valoa tunnelissa alkoi näkyä ensimmäisen kerran elokuun alun harjoituksissa. Tämä antoi uskoa siihen, että vielä olisi mahdollista kisata Tampereen Kalevan Kisoissa elo-syyskuun vaihteessa ja Jyväskylän SM-maratonilla syyskuun puolivälissä. 

Viimeinen ja samalla ainoa testi ennen Kalevan Kisoja oli perinteeksi muodostunut Kuukan Hölkkä Uuraisilla 14.8. Reitti oli lyhentynyt täksi vuodeksi 500 metrillä meneillään olevan kenttäremontin vuoksi, mutta muuten sopivasti rankkasateiden välissä juostu kisa sujui miltein samalla kilometrivauhdilla kuin edellisinä vuosina. Tämän myötä uskalsin laittaa ilmoittautumisen sisään Kalevan Kisojen kympille.

Juoksutuntuma oli paranemaan päin, mutta yllättävän kuuma loppukesän auringonpaiste huomioden oma kisa lähti hieman liian innokkaasti liikkeelle ja läsähti juomapisteen puuttumiseen stadionin pätsissä. 9. sijasta ja loppuajasta 31.42,10 ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa muuta kuin että sillä kuittasi osallistumisoikeuden ensi vuoden kisoihin. 

Moni olisi näistä lähtökohdista jättänyt starttaamatta syksyn SM-maratonille, mutta kotikisat Jyväskylässä ja neljän viimeisen mestaruuden puolustaminen pitivät kynnyksen kisan väliinjättämiselle todella korkealla. Loma viimeisen parin viikon ajan ennen maratonia tulivat tarpeeseen, ja viimeistelyharjoitusten herkkä kulku nostivat odotusarvoa mestaruuden puolustamista kohtaan. 

Jyväskylän reitti on parhaimmillaan yksi Suomen nopeimmista, kun tuulen suunta vain on sopiva idästä kuten tänä vuonna. Lämpötila oli kaiken lisäksi ihanteellinen, n. 10 asteen luokkaa. Näistä lähtökohdista arvioin sub-2:21:n olevan mahdollinen täydellisellä onnistumisella, mutta mestaruuden puolustaminen olisi silti tiukassa viime vuoden hopea- ja pronssimiehiä Sandleria ja Nummelaa sekä debytantti-Ihamäkeä vastaan. 

Lähdin hyvällä itseluottamuksella vauhdittamaan juoksua, ja ensimmäinen neljännes tulikin helposti täsmälleen suunniteltua vauhtia ajassa 35:15 koko kärkiporukan ollessa vielä kasassa. 12km:n kohdalla Sandler teki silmin nähden liian kovan irtioton kiristäen vauhtia n. 5s/km ja saaden Ihamäen mukaansa. Itse jäin juoksemaan kahdestaan Nummelan kanssa tuota n. 3:20/km-vauhtia. Pian, n. 15km:n kohdalla kuitenkin huomasin, että minulla oli vaikeuksia seurata Nummelankin vauhtia. Puolimatka tuli täyteen ajassa 1:10.49 vauhdin hieman tasaannuttua. 

Tässä vaiheessa alkoivat myös ongelmat kiristyvien jalkapohjien kanssa molemmin puolin. Tämä teki kisan jälkimmäisestä puoliskosta kenties koko uran raastavimman; askellusta kun piti jatkuvasti yrittää muuttaa jalkakramppien vuoksi. Osaltaan tämän takia jouduin ekaa kertaa Bajamajaankin miettimään syntyjä syviä. Maali armahti lopulta kisan neljäntenä ajassa 2:25.24. Nummelan tasainen vauhdinjako palkittiin uran toisella mestaruudella 2:20.36-ajalla ennen Sandleria ja Ihamäkeä. 

Itselläni vastaava plantaarifaskiitti on vaivannut aina aiemminkin Niken vieterikenkien kanssa, mutta vasta maaliintulon jälkeen, jolloin käveleminen on ollut hankalaa parin päivän ajan. Nyt ongelma alkoi siis jo kesken kisan, mikä pakoltikin tarkoittanee jatkossa kenkämerkin vaihtumista. 

Ainakin vuodesta 2008 lähtien kilpajuoksun suhteen olen saanut olla saamapuolella, mutta tänä vuonna harrastus tällä tasolla kieltämättä otti henkisesti enemmän kuin antoi.

Maratonin jälkeen edessä oli paluu Riikaan opintojen pariin - vielä viimeisen kerran 6 vuoden aikana. Lyhyen 12-semman ohjelmassa olivat enää genetiikan ja immunologian kurssi, sydän- ja thorax-kirurgian kertauskurssi, sekä sisätautien erotusdiagnostiikka, joka päättyi tällä viikolla. Näiden lisäksi toissapäivänä oli vielä yhden projektin päätös, kun esittelin tutkintoon kuuluvan, helmikuussa aloitetun tutkimustyön "Thesis defence" -tilaisuudessa. Siinä oli pari opintonoppaa kieltämättä melko ison työn takana. :D Jatkossa kaikki keskittyminen on tammikuun alussa jäljellä olevaan State Examiin, jossa valmistuvilta opiskelijoilta tentataan 6 vuoden asiat parin päivän aikana. Tentit suoritetaan nyt poikkeuksellisesti etäyhteydellä Latvian äärimmäisen vaikean koronatilanteen vuoksi.

Pää tyhjentyi ja ajatukset selkiintyivät ylimenokauden ruskareissulla Norjan Nordkapissa ja Altassa.

11/12

Jäljellä olevat lukukaudet lääkistä alkavat väistämättä käydä vähiin: toiseksi viimeinen parin kuukauden mittainen pikasemma on sekin nyt ohi. Tämä käytiin astetta tiiviimmässä tahdissa muistuttaen lääkiksen kahta ensimmäistä vuotta, kun kursseja saattoi parhaimmillaan olla saman päivän aikana kolmekin päällekäin. Kurssien aiheina olivat psykosomatiikan perusteet, kansanterveystieteiden alkeet, kliinisten taitojen kertauskurssi (joka näin korona-aikana meni valitettavasti etänä opettajan näyttäessä tekniikkaa netin välityksellä), erittäin kattava valinnainen EKG-jatkokurssi, jossa haettiin rutiinia lukemattomia sydänfilmejä tulkitsemalla. Oikeuslääketieteen perusteissa tutustuttiin ruumiinavauksessa esiin nouseviin patologisiin ja etiologisiin merkkeihin. Lastentautien III:s todella laaja jatkokurssi puolestaan kertasi monet kurssit pediatrisesta näkökulmasta, kuten sisätaudit, kardiologia, infektiotaudit, reumataudit, allergologia, hematologia ja onkologia. Semman lopuksi yleislääketieteen peruskurssi nivoi yhteen lähes kaiken tähän asti opitun, joista tärkeimpinä potilaskommunikaation, geriatrian, rokotukset ja eri lääkkeiden määräämiset perusterveydenhuollossa - tuttuja aiheita jo käytännöstäkin kandin työssä.

Tästä eteenpäin edessä on työntäyteinen kesä 6-vuoden harjoitteluun liittyen: osastotyötä, ensi kertaa tk-työtä avopuolella, päivystystä sekä kirurgiaa. Näiden lisäksi aikaa pitää yrittää kaivaa syventävän opinnäytetyön (ns. thesis) naputteluun. Riikaan palaan todennäköisesti seuraavan kerran vasta syyskuussa, kun juoksutermein kello soittaa kirikierrokselle.

10/12

10. lukukausi ja 5. vuosi lääkistä on nyt takana. Vaikuttaa että korona on tullut nyt jäädäkseen, ja sen kanssa on vain opittava elämään ainakin vielä tuleva vuosi. Omalla kohdallani on tietysti onni onnettomuudessa, että opinnot ovat jo näin pitkällä ja viimeinen vuosi alkamaisillaan.

Latvian koronatilanne oli kesän ja syksyn mittaan yksi Euroopan parhaista. Opinnot jatkuivat hydridi-muotoisena vielä lokakuun, mutta tämän jälkeen maan tartuntatilanne heikentyi merkittävästi ja tunnit siirtyivät kevään tapaan etäopetukseen. 10-semma osoittautui varsin työntäyteiseksi; lukujärjestykseen mahtui jos jonkinmoista kurssia: 

Syksy alkoi suu- ja leukakirurgian

Silmätautien muistisääntöjä 😀

kurssilla, jossa pääpaino oli maligniteettien tunnistamisessa perusterveydenhuollossa. Sitä seuranneella dermatologian kurssilla pääsimme tietysti tutustumaan vielä lisää mitä erilaisimpiin iholeesioihin. 8-semmalla alkanut ja nyt jatkokurssin muodossa jatkunut Kirurgia II käsitteli verisuoni- ja traumakirurgiaa sekä vatsan alueen syöpien hoitoa. Oftalmologia tarjosi katsauksen silmätautien perusteisiin, ja sitä seurannut valinnaiskurssi syventyi enemmän silmien kirurgiseen hoitoon. Lähiopetuksessa tämä olisi varmasti tarjonnut paljon mielenkiintoista käytännönharjoitusta... Seuraavaksi olleella urologian kurssilla kävimme läpi virtsateiden sairaudet ja maligniteetit. Lasten kirurgian varsin laajalla jatkokurssilla opiskelimme mm. synnynnäisten rakennevikojen korjausta ja akuuttien tilanteiden (infektiot, vierasesineet, palovammat) hoitoa. Onkologian kurssi sisälsi pikaiset perusteet eri syöpähoitoihin. Ennen joululomia ohjelmassa oli vielä keuhkotautien jatkokurssi, joka keskittyi astman ja COPD:n diagnosointiin ja hoitoon. Tammikuusta muodostui toden teolla koko lukukauden kiireisin vaihe, osasyyllisenä tähän huono tuuri lukujärjestyksen kanssa, sillä 11 kurssista ehdimme tenttiä ennen joululomia vain neljä. Uusi vuosi alkoi kahdella jäljellä olevalla kurssilla: Kuntoutuksen jatkokurssilla sekä hematologian perusteilla, joista jälkimmäisessä piti jaksaa vain viikon aikana päntätä kaikki yleisimmät veritaudit. Tämän päälle edessä oli vielä 7 loppukoetta.

10-semman urakasta selviydyttyä alkaa ensimmäistä kertaa oikeasti realisoitua se tosiasia, että loppusuora jo häämöttää: Viimeinen vuosi on ikään kuin kirikierros, sillä 11-semma on vain parin kuukauden mittainen 6-vuoden käytännönharjoittelun alkaessa jo pääsiäiseltä ja kestäen kesän yli. Tämän vuoksi perinteistä hengähdystaukoa lukukausien välillä ei ehdi nyt pitämään vaan uusi lukukausi käynnistyy täydellä höyryllä jo helmikuun alusta. 

Urheilua koronakesän varjossa - Road to Vantaa

Kulunut vuosi on ollut koronan vuoksi poikkeuksellinen - luonnollisesti se on tuonut paljon lisää epävarmuustekijöitä myös urheilurintamalle: enää ei voi olla varma siitä, että pystytäänkö urheilutapahtumia järjestämään suunnitellusti tai onko matkustaminen ulkomaille kisoihin ylipäätään enää mahdollista? Joskus se on pienestä kiinni, kuten tänä vuonna. Tässä long story (not so) short: Road to Vantaa.

Uusi treenikausi pyörähti vuosi sitten käyntiin vasta marraskuussa. Koulussa piisasi kiirettä, ja SM-maratonin jälkeinen ylimenokausi oli venynyt useamman viikon mittaiseksi "löhöilyksi". Näillä aamuilla uusi liekki on aina kaivettava vuosi vuodelta syvemmältä. Ilman sisäistä paloa tavoitteellisesta harjoittelusta ei tällä tasolla tule mitään: väkisin puurtaminen muiden iloksi käy äkkiä liian raskaaksi, ja siinä vaiheessa on yleensä parempi laittaa tossut naulaan. Treenit alkoivat kuitenkin jälleen valmentaja-Anteron ohjelmilla maittaa. Talvi Riiassa oli poikkeuksellisen hyvä juoksijalle: lunta ei ollut kuin parina päivänä eikä nastalenkkareita tarvinnut kaapista kaivaa. Juoksumäärät alkoivat olla samalla tasolla kuin parhaimmillaan vuosina 2014 ja 2015. Avaintreeneinä toimivat vanhat tutut: viikottainen pitkä lenkki mäkisessä maastossa (aina 30+ km), riitävän kevyet puolimaratonvauhtiset tonnit ja maratonvauhtiset 2000m:n vedot 1 min palautuksella - erona edellisiin vuosiin, että pitkä lenkki oli vauhdiltaan useimmiten reipas ja toistomäärät vedoissa hieman aiempaa suuremmat. 

Huhtikuun SM-puolimaratonia varten kunto oli jo varsin lupaava, mutta koronatapausten räjähdettyä kasvuun kisa jouduttiin harmittavasti perumaan. Samalla tuli äkkilähtö Latviasta Suomeen, kun yliopistomme siirtyi etäopetukseen ja matkustusyhteydet maiden välillä katkaistiin. Päädyin tällöin aloittamaan lääkärin työt etäopintojen ohessa, mikä osoittautui varsin raskaaksi yhdistelmäksi. Kevyt treenaaminen keskittyi lähinnä viikonloppuihin, kun palautumiselle ei jäänyt muuten juuri aikaa. Heinäkuussa lukukauden päätyttyä tilanne helpottui merkittävästi: töiden ohessa askel oli luonnollisesti raskas, mutta treenit alkoivat purra. Kaikeksi onneksi Kalevan Kisat osuivat tänä vuonna vasta elokuulle, joten kunto ehti hyvin nousta siellä odottavaan ratakymppiin mennessä. Vapaapäivänä askel Turussa oli heti astetta terävämpi. Kisa sujui odotuksiin nähden reilusti yläkanttiin. Loppuaikani 30:45 oli paras 5 vuoteen ja paras koskaan juoksemani aika Suomen maaperällä. Kalevan Kisojen jälkeen noudatin suunnilleen samaa ohjelmaa, mitä vuosi sitten: ennätyskulku Kuukan Hölkässä Uuraisilla ja Konttihölkässä Saarijärvellä kielivät siitä, että Kalevalaisten tulos ei ollut sattumaa. Syyskuussa alkoi olla jo huhtikuun vire päällä, joten haussa oli sopiva maantiekymppi. Jyväskylässä Finlandia Marathonilla oli tänä vuonna tarjolla maratonin ja puolikkaan lisäksi vain varttimaraton, mutta järjestäjät onneksi lupautuivat mittaamaan reitille virallisen kympin väliaikapisteen. Jalkaan solmin ensimmäistä kertaa Niken vieterikengät, joiden olin jo muutamissa treeneissä todennut tuovan merkittävää lisävauhtia askeleeseen. Puolimatkan väliajalla 15:16 jopa 31 minuutin alitus olisi ollut mahdollinen, mutta varsin navakka vastatuuli söi loppumatkasta vauhtia n. 10 s/km. Kympin väliaika 31:19 oli silti alle aiemman ennätykseni. 

Syyskuussa koronatilanne alkoi nopeasti pahentua meillä ja maailmalla. Tästä alkoi itse asiassa koko maratonharjoittelun piinaavin vaihe: ennenkokematon epätietoisuus siitä, että pääsisikö kisoja laisinkaan juoksemaan. Ennen SM-maratonia ja paluuta Riikaan edessä oli vielä SM-maastot Kurikassa. Jännityksellä seurasin 14 vrk:n ilmaantuvuuden kehittymistä Suomessa. Latvia päivittää uudet matkustusrajoitukset aina kerran viikossa perjantaisin. Mikäli ilmaantuvuus ylittäisi 16/100,000, edessä olisi parin viikon karanteeni Latvian päässä. Tästä puolestaan koituisi itselleni suuria vaikeuksia opintojen uudelleenjärjestämiseksi. Kuinka ollakaan, lukema oli 16,1, eli edessä oli ennenaikainen paluu Riikaan ja osallistuminen SM-maastoihin jäi valtakunnallisesti vain noin muutaman kymmenen tartunnan päähän. Tämän jälkeen karanteenirajaa nostettiin ensiksi 25:een, ja lopulta Latvian koronatilanteen edetessä täsmälleen Suomen tahtia raja nostettiin SM-maratonin aattona 40:een, eli kuin ihmeen kaupalla pääsin lentämään Helsinkiin vielä kisojen vastaisena yönä. Varasuunnitelmana minulla olisi ollut juosta samana viikonloppuna Riga Marathon, joka oli jo kerran jouduttu siirtämään koronan takia toukokuulta. Tilanteet Latvian paikallispolitiikassa muuttuivat kuitenkin epätodellisen nopeasti, ja lopulta koko tapahtuma päädyttiin perumaan viime hetkellä. Nyt tähdet olivat kohdillaan: pahimmassa tapauksessa käteen olisi jäänyt luu sekä Riiasta että Vantaalta. 

Nummela ja Sandler

Yöllä klo 01 kömmin majapaikkaamme Vantaalla, jossa Miika oli jo vastassa. Montaa silmäystä en ehtinyt ennen aamun sarastamista torkahtaa, sen verran vaiherikas päivä oli takana ja kisajännitys jo päällänsä. Lisätykytyksiä aamulla aiheutti majapaikkamme kokin nukkuminen pommiin. Hyvästä tankkauksesta huolimatta aamiaista on välttämätön syödä, mielellään ajoissa n. 3-4h ennen starttia. Ei auttanut muu kuin lähteä autolla etsimään purtavaa toisesta hotellista. Sitten takaisin majapaikkaan ja kiireen vilkkaa perinteiset maratonin esivalmistelut: juottopullojen täyttö ja merkkaus oikeille kilometripylväille. Päälle lyhyt nihkeäntuntuinen verkka ja siirtyminen starttiviivalle täydessä keskittyneisyydessä. Ennakoin, että mestaruus saattaisi kiinnostaa niin sub-2:18-PB:n omaavaa Aki Nummelaa kuin tasaisesti joka vuosi kehittynyttä Björn Sandleria. Muutenkin ilmoittautuneita oli ilahduttavan paljon, mm. kymmenkunta alle 2:30-miestä, siitäkin huolimatta, että juoksijoita jakaantui tänä vuonna poikkeuksellisesti kahdelle eri matkalle. Keli muutoin sateisen viikon lomassa muuttui parahiksi lauantaille erinomaiseksi: 13 astetta ja aurinkoista, eikä tuulesta ollut liiemmin haittaa. Startin tapahduttua siirryin heti kärkeen taakseni vilkuilematta. En yleensä ikinä seuraa vauhtia kellosta vaan vedän tunteella; näin matka taittuu nopeammin eikä heterogeenisen reitin hitaammilla pätkillä vahingossa sorru yliyrittämiseen, vaikka välillä napsahtaisikin hitaampi kilsa. Ensimmäisen neljänneksen täyttyminen peräti 3:15/km-vauhdilla hieman yllätti, mutta kulku oli sen verran helppoa, että uskalsin vain antaa mennä. Puolikas tuli yhä erinomaisella

fiiliksellä ajassa 68:44; tässä vaiheessa haaveena ollut 2:20-alitus alkoi ilman haveria näyttää todennäköiseltä. Vieterikengät veivät askelta lennokkaasti tasaisilla suorilla ja ylämäkeen, mutta profiililtaan kengät ovat kuitenkin sen verran kiikkerät, että verrattain mutkaisella ja kapealla reitillä täytyi pitää varansa, että pysyi reitillä. Kolmannella kierroksella myös pujoteltavien kierroksella ohitettavien juoksijoiden määrä alkoi merkittävästi lisääntyä, mikä omaan väsymykseen yhdistettynä voi aina olla pieni riskitilanne. Edessä reittiä näyttänyt moottoripyörä teki kuitenkin varsin hyvää työtä. Viimeisen kilometrin alkaessa vilkaisin kelloa, eikä haamurajan alitus ollutkaan enää niin varmaa. Viimeisellä ylikulkusillalla tasan 200 metriä ennen maalia näin onneksi Rahkosen Jukan karjumassa, että "nyt kaikki peliin niin menee vielä alle 2:20!" Vilkaisin kelloa, joka näytti 40 sekuntia armonaikaa. Päätin ohjeesta laittaa kaiken peliin ja alamäkivoittoinen loppusuora tuli kuin tulikin itkuraastolla 30 sekunnissa. Se oli siinä! Suomen mestaruus ja bonuksena uusi ennätys 2:19.49. Hopeaa Björn Sandlerille uudella PB:llä 2:22.01 ja Aki Nummelalle pronssia, 2:26.41. Mestaruus oli jo viides, mutta kuten aiemminkin todettua, ne kaikki ovat olleet ainutlaatuisia matkoja omine haasteineen. Kiitos jälleen huollolle, joka vuodesta toiseen on taannut menestyksen (Antero, Teemu, Tepa, Jaakko ja Soile). Kiitos myös seuralleni Jyväskylän Kenttäurheilijoille kaikesta saadusta tuesta. JKU on ansaitusti Suomen paras yleisurheiluseura myös tänä vuonna voittaen Kalevan Maljan jo kuudennen kerran.

Maraton on parasta! 

Valmentajani vuodesta 2003, Antero Liukkonen

TULOKSET