On kulunut 2 kuukautta kauden päättäneestä SM-maratonista, ja näin uuden kauden kynnyksellä pystyy tekemään objektiivisemman yhteenvedon kuluneesta vuodesta.
Viime vuonna kausi päättyi Vantaan SM-maratonilla viidennen kerran kultajuhliin. Samalla alittui tavoitteena ollut kansallinen haamuraja 2:20. Onnistumisen jälkeen pidin ylimenokautta pitkälle marraskuun puolelle. Uusi harjoituskausi käynnistyi hyvin, mutta silti hieman yllättäenkin löysin itseni helmi-maaliskuussa kynnysvauhtien osalta ehkä paremmassa kunnossa kuin koskaan. Koronan ja koulun takia kisat olivat kuitenkin koko alkuvuoden kortilla.
Arjen kokonaisrasitus yhdessä huhtikuun alussa alkaneiden työharjoittelujen kanssa meni tässä vaiheessa jälkikäteen arvioiden hieman yli, enkä päässyt 17.4. kisatulle SM-maantielle starttaamaan riittävän palautuneena. Pyhtään Siltakylään vedetty n. 5km:n kierros oli kotimaisittain suhteellisen nopea: reitillä oli vain pari korkeuseroltaan n. 10 metrin korkuista töppyrää. Keli oli aurinkoinen ja lämpötila optimaalinen (15'C), mutta tuuli melko navakka. Tämä ei kuitenkaan haitannut kuin reilun 1km:n pätkällä, kun avonaisemmat suorat osuivat myötäiseen. Omassa juoksussa palautumattomuus kostaantui ensimmäiseen 4km:n pätkään. Kun vauhti nitkahti jo näin alkumatkasta, oli tästä todella pitkä matka maalin. Vaikka keskeytys oli aina uudelle kierrokselle lähdettäessä lähellä, sinnittelin maaliin viidentenä ajassa 67:47 - ei katastrofi, mutta odotuksiin nähden tulos oli iso pettymys.
SM-maanteiltä oli kolme viikkoa aikaa löytää uusi vire Joensuun SM-maastoihin. Raskaan kanttauksen jälkeen virettä ei kuitenkaan koskaan löytynyt; pakkaa sekoitti myös ensi kertaa sitten jenkkivuosien vaivannut poikkeuksellisen ankara koivun ja lepän kukinta. Koleassa 10 asteen kelissä juostu kisa Laulurinteen mäkisellä 2km:n lenkillä ei päästänyt juoksijoita helpolla. Nykyään maastojen pitkä matka on vaihtunut 12km:stä kympiksi, joka tällä kertaa sekin oli enemmän kuin riittävästi. Varovaisesta alusta huolimatta juoksu tukehtui jo 1,5km:n taivalluksen jälkeen, ja loppumatka meni hölkäksi, kuitenkin maaliin saakka joukkuekisan sijoituksista taistellen. 14. sija, 2:36 min kärkeen lienee heikoin suoritukseni yleisessä sarjassa sitten vuoden 2013 SM-maastojen pistoksen.
SM-maastojen jälkeen oli selvää, että kesällä ei kisattaisi ennen kuin juoksu olisi palautunut entisiin uomiinsa. Hengitysongelmat väistyivät siitepölykauden jälkeen, mutta koko kesä meni kuin kivirekeä vetäen. Juoksulenkkien määrää oli pakon sanelemana pudotettava max 7 krt/vko ja tehoharjoituksien tiheyttä oli myös harvennettava. Vetoja pystyin juoksemaan tyydyttävästi anaerobiselle kynnykselle asti, mutta sen yli menevä teho näkyi heti merkittävästi hidastuneena palautumisena. Monta kertaa oli vakavassa harkinnassa pitää 2-3 viikon täyslepo harjoittelusta, mutta tähän ei kantti riittänyt.
Pientä valoa tunnelissa alkoi näkyä ensimmäisen kerran elokuun alun harjoituksissa. Tämä antoi uskoa siihen, että vielä olisi mahdollista kisata Tampereen Kalevan Kisoissa elo-syyskuun vaihteessa ja Jyväskylän SM-maratonilla syyskuun puolivälissä.
Viimeinen ja samalla ainoa testi ennen Kalevan Kisoja oli perinteeksi muodostunut Kuukan Hölkkä Uuraisilla 14.8. Reitti oli lyhentynyt täksi vuodeksi 500 metrillä meneillään olevan kenttäremontin vuoksi, mutta muuten sopivasti rankkasateiden välissä juostu kisa sujui miltein samalla kilometrivauhdilla kuin edellisinä vuosina. Tämän myötä uskalsin laittaa ilmoittautumisen sisään Kalevan Kisojen kympille.
Juoksutuntuma oli paranemaan päin, mutta yllättävän kuuma loppukesän auringonpaiste huomioden oma kisa lähti hieman liian innokkaasti liikkeelle ja läsähti juomapisteen puuttumiseen stadionin pätsissä. 9. sijasta ja loppuajasta 31.42,10 ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa muuta kuin että sillä kuittasi osallistumisoikeuden ensi vuoden kisoihin.
Moni olisi näistä lähtökohdista jättänyt starttaamatta syksyn SM-maratonille, mutta kotikisat Jyväskylässä ja neljän viimeisen mestaruuden puolustaminen pitivät kynnyksen kisan väliinjättämiselle todella korkealla. Loma viimeisen parin viikon ajan ennen maratonia tulivat tarpeeseen, ja viimeistelyharjoitusten herkkä kulku nostivat odotusarvoa mestaruuden puolustamista kohtaan.
Jyväskylän reitti on parhaimmillaan yksi Suomen nopeimmista, kun tuulen suunta vain on sopiva idästä kuten tänä vuonna. Lämpötila oli kaiken lisäksi ihanteellinen, n. 10 asteen luokkaa. Näistä lähtökohdista arvioin sub-2:21:n olevan mahdollinen täydellisellä onnistumisella, mutta mestaruuden puolustaminen olisi silti tiukassa viime vuoden hopea- ja pronssimiehiä Sandleria ja Nummelaa sekä debytantti-Ihamäkeä vastaan.
Lähdin hyvällä itseluottamuksella vauhdittamaan juoksua, ja ensimmäinen neljännes tulikin helposti täsmälleen suunniteltua vauhtia ajassa 35:15 koko kärkiporukan ollessa vielä kasassa. 12km:n kohdalla Sandler teki silmin nähden liian kovan irtioton kiristäen vauhtia n. 5s/km ja saaden Ihamäen mukaansa. Itse jäin juoksemaan kahdestaan Nummelan kanssa tuota n. 3:20/km-vauhtia. Pian, n. 15km:n kohdalla kuitenkin huomasin, että minulla oli vaikeuksia seurata Nummelankin vauhtia. Puolimatka tuli täyteen ajassa 1:10.49 vauhdin hieman tasaannuttua.
Tässä vaiheessa alkoivat myös ongelmat kiristyvien jalkapohjien kanssa molemmin puolin. Tämä teki kisan jälkimmäisestä puoliskosta kenties koko uran raastavimman; askellusta kun piti jatkuvasti yrittää muuttaa jalkakramppien vuoksi. Osaltaan tämän takia jouduin ekaa kertaa Bajamajaankin miettimään syntyjä syviä. Maali armahti lopulta kisan neljäntenä ajassa 2:25.24. Nummelan tasainen vauhdinjako palkittiin uran toisella mestaruudella 2:20.36-ajalla ennen Sandleria ja Ihamäkeä.
Itselläni vastaava plantaarifaskiitti on vaivannut aina aiemminkin Niken vieterikenkien kanssa, mutta vasta maaliintulon jälkeen, jolloin käveleminen on ollut hankalaa parin päivän ajan. Nyt ongelma alkoi siis jo kesken kisan, mikä pakoltikin tarkoittanee jatkossa kenkämerkin vaihtumista.
Ainakin vuodesta 2008 lähtien kilpajuoksun suhteen olen saanut olla saamapuolella, mutta tänä vuonna harrastus tällä tasolla kieltämättä otti henkisesti enemmän kuin antoi.
Maratonin jälkeen edessä oli paluu Riikaan opintojen pariin - vielä viimeisen kerran 6 vuoden aikana. Lyhyen 12-semman ohjelmassa olivat enää genetiikan ja immunologian kurssi, sydän- ja thorax-kirurgian kertauskurssi, sekä sisätautien erotusdiagnostiikka, joka päättyi tällä viikolla. Näiden lisäksi toissapäivänä oli vielä yhden projektin päätös, kun esittelin tutkintoon kuuluvan, helmikuussa aloitetun tutkimustyön "Thesis defence" -tilaisuudessa. Siinä oli pari opintonoppaa kieltämättä melko ison työn takana. :D Jatkossa kaikki keskittyminen on tammikuun alussa jäljellä olevaan State Examiin, jossa valmistuvilta opiskelijoilta tentataan 6 vuoden asiat parin päivän aikana. Tentit suoritetaan nyt poikkeuksellisesti etäyhteydellä Latvian äärimmäisen vaikean koronatilanteen vuoksi.
  |
| Pää tyhjentyi ja ajatukset selkiintyivät ylimenokauden ruskareissulla Norjan Nordkapissa ja Altassa. |
