SM-maantie

SM-mitalikolmikko: Jaakko, Jussi ja Jere

Kevään ensimmäinen tosikoitos, maantiejuoksun SM-kilpailut, on nyt kisailtu - vieläpä oikein menestyksekkäästi. Kotiintuomisina lauantailta oli hopeaa, uran ensimmäinen henkilökohtainen SM-mitali! Tähän asti paras sijoitus on ollut 5. sija 1500m:ltä 17-vuotisten junnujen SM-halleissa. Siitä hetkestä urheilijan polku on ollut vuosikymmennen mittainen. Väliin on mahtunut jos jonkinmoista nimismiehen kiharaa. Tuloslista silloin v. 2004 oli seuraavanlainen. Paljon oli tuttuja nimiä silloin mukana - kiitettävän moni heistä vielä tänäkin päivänä! :)

Vierumäen urheiluopisto tarjosi kivat puitteet puolimaratonin järjestämiselle. Seitsemään kertaan kierretty n. 3km:n mittainen kierros oli mukavan vaihteleva, joskaan ei nopein mahdollinen. Reitti kulki kisakeskuksena toimineelta hallilta autotietä pitkin kilometrin verran alamäkeen viettäen, josta se kääntyi golfkenttien taakse varsin kapealle kärrypolulle. Polku oli kovavauhtiseen juoksuun melko tekninen: asfaltti oli kovin routinut ja maasto kumpuilevaa, koko ajan joko ylä- tai alamäkeä. Positiivista reitissä oli se, että jyrkkiä korkeuseroja siitä ei löytynyt. Tämän lisäksi reitti kulki suurelta osin tuulen suojassa, lukuunottamatta viimeistä 700 metriä, kun käännytään takaisin kohti maalialuetta.

Itse kisa lähti tasaisen reippaasti liikkeelle. Kenialaisten poissa ollessa tiesin mahdollisuuteni, mutta niin tiesi moni muukin omansa. Kovassa kunnossa oleva suunnistaja Jere Pajunen lähti pitämään vauhtia. Itse tyydyin alussa olemaan noin sijoilla 6-10, kun vauhti tuntui sopivalta. Parin kierroksen jälkeen ensimmäiset alkoivat jo hyytyä. Jäljelle meitä jäi enää kuusi: minun lisäkseni Pajunen, Utriainen, Järvenpää, Nummela ja Pennanen. Kymppiin tultiin ajassa 31.15; käsittämättömän kovaa, mutta vauhti ei tuntunut (Karhu-viestin jälkeen) missään. Tässä vaiheessa Järvenpäällä, Nummelalla ja Pennasella alkoi tehdä tiukkaa. Pieni vauhdin kiristys golfkentän ylämäkiosuudella, ja meitä oli enää kolme mitalisijoja ratkomassa. Seuraavien kilometrien aikana aloin jo miettiä sopivaa taktiikkaa Utriaisen ja Pajusen kukistamiseksi. 15 kilometrin juottopaikalla sattui kuitenkin jotakin: Jere koukkasi yhtä aikaa edestäni ottamaan kostuketta ja lähes kirjaimellisesti löimme viisaat päämme yhteen. Yhtäkkinen törmäys veti aika kovat hapot jalkoihin. Kuinka ollakaan Utriainen oli suunnitellut oman ratkaisunsa samaan kohtaan ja veti heti kierroksen aluksi vahvuusalueellaan alamäessä tonnin n. 3 minuuttiin. Osat vaihtuivat ja nyt oli minun vuoroni olla jojon päässä. Jäin elpymään Jeren hidastuvaan peesiin. Viimeisen kierroksen alkaessa aloitin oman loppuvetoni ja sain pudotettu Pajusen kyydistäni. Jussin selkää pystyin hieman tavoittamaan, mutta ero oli niin vastustamattoman selvä, että oppipojalla ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä haastamaan tämän matkan kiistatonta legendaa. Maaliin saavuin 12 sekuntia mestaria perässä ajalla 1:06.58,9. Fiilis maalissa oli kieltämättä hieno: vanha enkka (Las Vegas 2011) rikkoontui mukavasti 2.46 minuutilla ja taskuun sain SM-hopeaa. Vastaavia ikimuistettavia hetkiä tähän mennessä ovat olleet mm. maastojuoksun SM-joukkuekulta sekä Atlantic Sun -konferenssin mestaruus.

Ennen kisaa moni halusi hyvin menneen Karhu-viestin perusteella asettaa minua ennakkosuosikin asemaan. Vaikka uskoin mahdollisuuksiini, oli helppo antaa kieltäymyksen tunteen vallata ajatuksia. Tällöin on aina hyvä palata perusasioiden äärelle, jonka olen saanut perintönä jenkkiaikojen valmentajaltani Coach Simsiltä, joka aina jaksoi (ja jaksaa yhä!) uskoa minuun: Miksi ja kenelle juokset? Mikset anna itsellesi lupaa olla hyvä? Käännä odotukset voimavaraksi! Myös hyvä ystäväni, valmistautumisen mestari, Jani Lakanen sekä kokenut valmentajani Antero Liukkonen ovat antaneet neuvoja, jotka ovat usein olleet tarpeen. 

Varmasti kaikki urheilijat painivat ainakin joskus näiden samojen ajatusten äärellä. Ehkä joillakin on kisakengät niin sanotusti sidottu hieman liian kireälle ja siksi paras suoritus jää kisassa realisoitumatta. Uskon, että yksi avain suomalaisen yleisurheilun esiin nostamiseksi voisi olla tallitoiminta jenkki- tai Kaipolan 50-luvun tyyliin. Yhteisharjoittelua yli laji- ja seurarajojen: sen luoman synergian muuttaminen positiiviseksi energiaksi ruokkii itseluottamusta ja saa urheilijan ylittämään itsensä aina uudelleen. Tämäntyyppisiä harjoitusryhmiä on itse asiassa noussut kartalle aivan viime vuosina, tietääkseni Jyväskylän lisäksi ainakin Ouluun, Joensuuhun, Hervantaan, Otaniemeen ja Turkuun. Kuinka ollakaan suurin osa (3/4?) Suomen kärkikestävyysjuoksijoista tulee noista tiimeistä. Ehkä näin ainaisen 70-luvun muistelun soisi jäävän vähemmälle, vaikka samojen harjoitusten toimivuudesta (old school) olenkin yhä vahvemmin samaa mieltä. 

TULOKSET

JKU:n ja allekirjoittaneen kausiennakko Keskisuomalaisessa 16.4.

VKO 16: Kevennysviikko/SM-maantie

MA
Ap: 7km+3x100m
Ip: Vauhtileikittely 1h
TI
Ap: 7km+5x100m
Ip: 20km+5x100m
KE
Ap: 10km + kuntopiiri
Ip: Radalla 3x1000m 2.55, 2.52, 2.48 (3') + 3x200m, pal. 200m: 29s + 6x80m
TO
Ap: 6km+3x100m + kuntopiiri
Ip: 15km
PE
Ip: 10km+5x100m
LA
Ip: SM 1/2-maraton hopeaa 1:06.58,9
SU
Ip: 16km

148km

2.2. ECCC XC Albufeira Portugali

Etiopiasta viime viikon tiistaina saavuttuamme ehdimme hengähtää kotona päivän verran. Torstaina auton nokka suuntasi jo kohti Helsinkiä. Edessä oli lähtö vuosittain järjestettävään seurajoukkueiden maastojuoksun Euroopanmestaruuskilpailuihin. Viime vuonna kisasimme Castellónissa Espanjassa, tänä vuonna paikkana toimi Portugalin Albufeira.

Kukin maa voi lähettää kisoihin yhden seurajoukkueen, jonka neljän parhaan juoksijan sijaluvut lasketaan yhteen. Perinteisesti reissuun on valittu edelliskevään SM-maastojen pitkän matkan mestarijoukkue. Vantaan Hakunilassa käydyissä maastoissa joukkueemme jäi hopealle TuUl:n vietyä kultamitalit seuran kenialaisten johdolla. Kisaedustus kuitenkin lankesi JKU:lle, kun kenialaiset ovat jälleen talvehtimassa kotimaassaan ja seurakin vaihtui täksi vuodeksi IF Länkeniksi. Joukkueemme tänä vuonna muodostivat siis minun lisäkseni Miika Takala, Jouni Haatainen sekä suunnistajaveljekset Jani ja Jonne Lakanen. 

Perjantaina illansuussa saavuimme kisapaikalle Albufeiraan lennettyämme ensin Lontoon kautta Faroon. Jalat ja selkä olivat järkyttävän tukossa reilun parin vuorokauden matkustamisesta muutaman päivän sisään. Paikat kuitenkin aukesivat sopivasti lauantain aikana hotellissa rentoutuen ja kisareittiin tutustuen. 

ECCC-kisa juostiin sunnuntaina Alfamar-hotellimme vieressä sijaitsevalla legendaarisella Açoteiasin maastoradalla. Paikalla on järjestetty vuosikaudet kuuluisa Almond Blossom Cross Country (Cross Internacional das Amendoeiras em Flor) -maastokisa, joka kuuluu IAAF Permit Meeting -kisasarjaan. Tämän vuoden mittelö oli järjestyksessään peräti 37:s!

Reittinä Açoteias on ehkä upein koskaan näkemäni: noin 6 hehtaarin kokoiseen rinteiseen puistikkoon oli rakennettu vajaan kahden kilometrin mittainen sokkeloinen rata, jota katsoja pystyi seuraamaan alhaalta maalialueelta. Vaihteleva rata oli täynnä tiukkoja mutkia, jotka alituiseen rikkoivat rytmiä ja pitivät juoksijan hereillä. Mutkien lisäksi reitiltä löytyi pari noin 150 metrin mittaista loivaa nousua sekä pari noin kahden metrin korkuista kinkaretta kiivettäväksi. Yleisen sarjan miehet kiersivät radan kympin kisassaan 5,5 kertaan.

Keli Portugalissa oli kieltämättä kolea Etiopian jälkeen, mutta kisailuun aivan ihanteellinen: n. 10-15 astetta. Kaikesta huolimatta onnistuin kisan jälkeen saamaan kaamea nuhan (toim. huom.). Sadekelit osuivat sopivasti perjantaille ja maanantaille, kun itse kisapäivänä oli kuivaa. 

Kuten aiempinakin vuosina, kisa lähti erittäin kovaa liikkeelle. Ensimmäinen kilometri sujahti tukevasti jälkijoukoissa alle kolmen minuutin ennen ensimmäisiä ylämäkiä. Onneksi tämä ei vienyt jalkoja hapoille vaan juoksu säilyi ihmeen hyvin kontrollissa. Viimeiselle kierrokselle minä, Jani ja Miika pääsimme lähtemään yhtä aikaa. Heti kierroksen alkuun Jani spurttasi n. 5 sekunnin kaulan, joka piti lopulta loppuun asti. Tonni ennen maalia Miika tuli ylämäessä rinnalle ja meni heittämällä ohi. Itsekin yritin puristaa völjyyseen, mutta tarvittavaa irtiottokykyä vielä uupui. Maalissa Jani oli 57:s (32:10), Miika 58:s kaksi sekuntia perässä. Itse puolestani oli 62:s ajalla 32:22. Jonne oli 79:s (33:43) ja Jounikin juuri alle 34 minuutin (80:s). Joukkueena JKU:n sijoitus oli 16:s 18:sta maaliin selvinneestä joukkueesta. Kylmää oli siis kyyti. Kärjessä kovinta vauhtia piti marokkolainen ranskalaista seuraa edustava Muhammed Moustaoui (29:13), joka oli minun ja Miikan tapaan treenaamassa tammikuun Etiopian Sulultassa. Maastojuoksun tuore Euroopan mestari Alemayehu Bezabeh jätettiin vasta 6:nneksi. 

Omaan kisaan voin olla kaikin puolin melko tyytyväinen: tavoitteena ollut sijoittuminen 60:n sakkiin oli lähellä toteutua, aikaero Janiin ja Miikaan oli erittäin pieni, loppuaika viime vuodesta (jos nyt ovat yhtään vertailukelpoisia) parani toista minuuttia, ja mikä hienointa: happi liikkui vuoristoleirin jäljiltä ehkä paremmin kuin koskaan. 

Kevään jatkosuunnitelmat kisailun suhteen ovat toistaiseksi vielä auki. Katsotaan kuinka juoksu lähtee rullaamaan taas hieman ankeammissa olosuhteissa. Tarkoituksena on tehdä mahdollisimman paljon anakynnyksellä tapahtuvaa harjoittelua, joka (ehkä kerrankin) kantaisi pitkälle kesään. Muuten tekemistä tulee riittämään mm. JKU:n järjestämän Finlandia Valmennusryhmän ja Juoksukoulujen kanssa!

TULOKSET

KUVIA

ECCC, Castellón Espanja

Viime viikonloppuna heitetty hieno reissu Valencian kupeeseen Castellóniin antoi pienen tuulahduksen tulevasta kesästä. Reilun 15 asteen lämpö ja aurinko piristivät mieltä pimeän talven jälkeen. Koko viikonlopun alueella puhalsi myrskyisän kova tuuli, mutta emme antaneet sen haitata hyvää fiilistä.

Sunnuntain kisa juostiin keskusta lähistöllä sijainneessa puistikossa, joka oli mäntyjen täyttämä. Sinne oli vedetty viidesti kierrettävä 2km:n lenkki, josta puolet oli kovaa hiekkapohjaista kenttää/tietä ja toinen puoli paikoin hyvinkin upottavaa hiekan ja neulasten peittämää maata. Kisassa oli juoksijoita satakunta, mukaan lukien moni Euroopan parhaista maastojuoksijoista Andrea Lallin ja Ayad Lamdassemin johdolla.

Oma sijoitus kisassa oli 81. eli montaa kaveria ei taakse jäänyt, mutta sijoitusta tärkeämpää oli saada hyvä kisa alle hyvällä vauhdilla. Kovan ekan kierroksen jälkeen oma vauhti tasoittui n. 3:20/km:n tasolle ja loppuaika 33:16 oli hieman yläkanttiin mitä uskalsin toivoa. Muut pojat olivat sen verran hyvässä vauhdissa (Henri 37:s, Jani 47:s ja Miika 68:s), että tuloksena oli seuran historian paras sijoitus näissä karkeloissa: 14:s. Tosin tästä on liikkeellä kahdenlaista uutisointia, koska viralliset tulokset näyttävät meille 13:tta sijaa samoilla pisteillä 14:nneksi jääneiden Clonliffe Harriersien kanssa. Heidän neljäs juoksijansa kuitenkin sijoittui minua paremmin, joten näin ollen sijoitukset pitäisi kaiken järjen mukaan olla toisin päin. Itse asiassa samanlainen tilanne tuli eteen voittajajoukkuetta selvitettäessä, kun kisan ykkönen Bikila ja toiseksi tullut Fiemme Gialle saivat samat sijalukupisteet.

Tästä on hyvä jatkaa kevättä kohti. Helmikuu ja talven pakkaset on pian jo selätetty, mikä on hyvä se näin kotimaassa treenaavalle. Kisa antoi mukavasti motivaatiota ja oli myös merkki siitä, että jalat alkavat vähitellen kestää kovempia määriä ja tehoja. Seuraavaksi ohjelmassa on SM-hallit tulevana viikonloppuna, mutta tällä kertaa vain järjestäjän osassa…