sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

37. Karhu-viesti

@2:58/km  ©Telija
Huhtikuun toinen viikonloppu on perinteisesti varattu Suomen suurimmalle maantieviestille, Karhu-viestille. Yhtä perinteisesti keli tapahtumassa on ollut kauniisti sanottuna alkukeväinen: lämmöt niukasti plussan puolella, tuuli suoraan pohjoisesta ja vettä taivaan täydeltä. Tästä huolimatta, pienen sulattelun ja kuivattelun jälkeen, Karhu-viestissä ja sen tunnelmassa on sitä jotakin, joka vetää tuonne Rauman ja Porin väliselle 50km:n mittaiselle maantietaipaleelle vuosi toisensa jälkeen! 

Perinteeseen kuuluu, että Karhu-viestin kokoonpanoa joutuu rukkailemaan vielä viime tipassa. Seitsenhenkisen joukkueen saaminen terveenä viivalle on aina yhtä haastavaa. JKU:lla oli vielä viikkoa ennen tapahtumaa kasassa lähestulkoon kovin mahdollinen ykkösnyrkki, mutta eikös vaan miehiä jouduttu vielä vekslaamaan peräti kolmeen kertaan. Viimeisin takaisku tuli vasta myöhään perjantai-iltana. 

Joukkue saatiin kuitenkin kasaan. Hienosti varamiehet hommansa hoitivat, vaikka TuUl:n voitto tuli tällä kertaa näytöstyyliin. Seurajoukkueista JKU oli toiseksi paras. Lisäksi edelle ehätti neljä erikoisjoukkuetta.

Itse pääsin viimevuotiseen tapaan juoksemaan 9,2km:n mittaista alamäkivoittoista ankkuriosuutta. Viime vuonna osuus tuli vedettyä liiankin kovaa, kun yritin raivoisasti saavuttaa edessä vilkkunutta Johannes Brunilan (TuUl) paitaa. Silloin eroa taisi jäädä vaivaiset 100 metriä... Tällä kertaa tarkoituksena oli vetää rennon kova valmistava treeni ennen ensi viikonlopun SM-maantietä ja katsoa mikä on aikaero viime vuoteen. 

Tämänvuotinen juoksu oli yhtä juhlaa alusta alkaen: tarjolla oli aurinkoa, lämpöä (+12'C) ja juoksijoita siivitti reipas myötätuuli. Ei tarvinnut kuin vähän polvea nostaa, niin kilsat vilahtelivat (jälkikäteen katsottuna) 2.46, 2.53, 3.00, 2.57, 2.57, 2.58, 2.59, 3.00, 2.59... Osuusaikani oli siis  27.14, eli peräti 2.58:n kilometrivauhtia! Pelkästään poikkeuksellisten olosuhteiden takia aikaa ja vauhtia (2013: 29.18, 3.11/km) ei voi objektiivisesti verrata juuri mihinkään aikaisempaan paitsi muihin samalla osuudella juosseihin. Jopa hieman yllättäen taakse jäivät niin Järvenpää kuin Nummelakin. Juoksuna tämä oli viime vuoteen verrattuna kontrolloidun helppo, mutta ei niin hyvä kuin viikkoa aiemmin Kuokkalan Kirmaisussa. Jalat ja kroppa tuntuivat jostain syystä ihan samalta kuin olisi pitänyt istua autossa 6 tuntia (hmm...). Toki pakon edessä juoksu olisi kulkenut reilusti kovempaakin. Ensi viikonloppua varten oli kuitenkin äärimmäisen hyvä, että sai juosta omassa rauhassa eikä edessä ollut ketään iskuetäisyydellä; muuten olisi saattanut kilpailuvietti liiaksi herätä! ;) 

Muutoin harjoitusviikko 15 sujui suunnitelmien mukaisesti: maanantaina PK2:ta, tiistaina vauhdikkaita ratavetoja Jeren kanssa (joka muuten juoksi 2-osuuden pohjat!), torstaina VK1:stä ja lauantaina kisa. Palataan asiaan Vierumäellä SM-puolikkaan merkeissä!

TULOKSET


VKO 15: Testikilpailuviikko

MA
Ap: 10km+5x100m
Ip: TV 20km 4:06/km
TI
Ap: 10km+5x100m + kuntopiiri
Ip: Radalla 1000m 2:54 + 2000m 6:08 + 2x1000m 2:54, 2:45 (3') + 3x200m, pal. 200m: 30"
KE
Ap: 10km
Ip: 15km
TO
Ap: 10km+5x100m + kuntopiiri
Ip: Reipas 10km 3:32/km
PE
Ap: 7km
Ip: 10km+5x100m
LA
Ap: 4km
Ip: Karhuviesti 9,2km 27.14
SU
Ip: 22km

166km

5 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää Jaakko, nyt yhtä fiksusti kesää kohti niin hyvä tulee!

    VastaaPoista
  2. Upea veto Karhussa! Tsemit Vierumäelle!

    VastaaPoista
  3. Onnea SM-mitalista! Oliko ensimmäinen henkilökohtainen?

    VastaaPoista