AP, Ipe, Jussi ja minä |
Maratonin mitalikahvit on juotu ja harjoittelu kohti uutta kautta käynnistynyt. Kieltämättä teki terää pitää pieni tauko kovemmasta harjoittelusta. Etenkin pääkopalle on tärkeää antaa akkujen välillä lataantua; ilman kunnon draivia harjoittelu ei ole pidemmän päälle kehittävää. Nyt katseet on jo suunnattu kohti pian lähestyvää seuraavaa tavoitetta, puolimaratonia.
Harjoittelu on edennyt suunnitelmien mukaan nyt kolme viikkoa. Treenit ovat olleet määrällisesti päivätöiden ohessa ainoastaan semi-kovia, mutta maltillisia tehoja on haettu ihan reilulla kädellä, kolmesta neljään ns. laatuharjoitusta per viikko. Lisäksi uusia ärsykkeitä on etsitty lyhyistä loikkatreeneistä.
Harjoittelun keskellä tarjoutui viime viikonloppuna mahdollisuus osallistua PM-maastoihin peruutuspaikalle. Hetken harkittuani päätin lähteä matkaan Göteborgiin yhdessä Ilari Piipposen, Jussi Utriaisen ja Antti-Pekka Niinistön kanssa. Ajatuksena oli, että ehkä reissu menisi uuden kauden välipalana, eikä kunnon maastorykäisystä lieneisi liiemmin haittaakaan treenien kannalta.
PM-maastot kisailtiin Göteborgin esikaupunkialueella sijaitsevan hienon urheilukeskuksen (löytyi jalkapallohallia, hiihtoputkea ym.) ympäristössä. Kuuteen kertaan juostu 1,5km:n kierros kiersi suurimmalta osin rinteistä nurmikenttää, jonka jälkeen juoksijat kiipesivät metsän siimekseen, ennen laskettelua takaisin maalialueelle ja edelleen uudelle kierrokselle. Göteborgissa oli satanut runsaasti ennen kilpailuja, ja nurmikenttä oli tämän vuoksi erittäin pehmeä. Kolmen startin jälkeen reitti oli jo niin mutainen, että jopa aina lenkkareilla juokseva Jussi alkoi kaivella pidempiä piikkikenkiä esiin.
Omana henkilökohtaisena tavoitteenani oli pysyä kovana maastojuoksijana tunnetun Jussin mukana niin pitkään kuin mahdollista - vaikuttihan oma kunto treenien perusteella olevan hyvällä tolalla. Kisan alku meni vielä mukavasti pääjoukon mukana, mutta jo toisella kierroksella alkoivat muut pohjoismaalaiset - Jussi mukaan lukien - karata askel askeleelta. Tuntui, että heti mutavuorauksen saatuaan kisakengät painoivat ainakin kilon kappale; sekä jalkojen lihaskestävyys että irtiottokyky loppuivat yksinkertaisesti kesken (Reidellä vääntöä olisi ehkä pitänyt käydä harrastamassa suolla tai hiekkakuopalla??). Kun Ipelle ja AP:llekään ei sattunut paras päivä kohdalle, menivät viimeiset neljä kierrosta kokonaan yksin taistellen. Paikalliset (ei-maajoukkue-) ruotsalaiset sain sentään ohitettua. Varamiehen paikka tuli ehkä täytettyä, mutta muuten numerot olivat aika rumia: aika 28.29, 18. sija, 1.19 kärkeen ja 54 s vakuuttavasti 8:nneksi juosseen konkari-Jussin takana.
Kyyti oli siis ainakin tällaisella ei-100%:lla valmistautumisella jäätävän kylmää, vielä kun muut pohjoismaalaiset olivat parhaassa vedossaan heidän meneillään olevan oman maastokautensa ansiosta. Ehkä PM- ja EM-maastoihin tosissaan panostavia palvelisi enemmän se, että meilläkin juostaisiin SM-maastot vasta loka-marraskuun vaihteessa, eikä toukokuussa. Mene ja tiedä. Karavaani kulkee, vaikka koirat tästä vähän haukkuvatkin.
VKO 42
MA
Ap: 10km + kuntopiiri Ip: VK 10xHarjun pururata 56:27 3:34/km, s 157 + koord. + 5x100m
TI
Ap: 10km+loikkia Ip: 15km
KE
Ap: 10km+loikkia Ip: TV 6km 3:57/km, s 139 + Reipas 6km 3:30/km, s 156
TO
Ap: 8km Ip: Koord.+loikat+hypyt+4x4xHarjun portaat, pal. 1'/5' + 2x10x100m
PE
Ap: 6km Ip: TV 10km 4:08/km, s 140 + loikkia + 6x100m
LA
Ap: Kuntopiiri Ip: TV 10km 4:00/km, s 143 + Reipas 10km 3:37/km, s 155
SU
Ip: 20km
170 km
VKO 43
MA
Ap: 6km+loikkia Ip: VK 10xHarjun ympäri 55:55, 3:36/km, s 160 + koord. + 5x100m
TI
Ip: 20km+loikkia
KE
Ap: 10km+loikkia Ip: TV 7,5km 3:48/km, s 144 + Reipas 7,5km 3:32/km, s 154
TO
Ap: 8km Ip: Mäkivetoja 6x540m sis. 2x50m loikkia: 2:01-1:47 + 10x100m
PE
Ap: 10km+loikkia
LA
Ip: Kuntopiiri + MK 5xHarjun ympäri, pal. 3': 5:04, 5:02, 5:04, 5:04, 4:56
SU
Ip: 30km
154 km
VKO 44
MA
Ip: VK 10xHarjun ympäri 55:33, 3:32/km, s 159 + koord. + 5x100m
TI
Ip: 20km
KE
Ap: 10km
TO
Ap: 8km Ip: Mäkivetoja 6x540m sis. 2x50m loikkia: 1:54-1:44 + 10x100m
PE
Ap: 8km Ip: Kuntopiiri + TV 5km 3:43/km, s 145 + Reipas 5km 3:28/km, s 156 + Kova 5km 3:20/km, s 163
LA
Ip: 30km
SU
Ip: 20km
159 km
VKO 45
MA
Ap: 8km Ip: 4x1000m 3.02-2:51 / 3' + 10x80m + kuntopiiri
TI
Ip: TV 20 km 4:00/km, s 142.
KE
Ap: 10km+loikkia Ip: TV Reipas 9km 3:34/km, s 148
TO
Ip: 3x400m 69-74s / 2’-3’ + 5x80m
PE
Ip: 6km+5x100m
LA
Ap: 3km Ip: Pm-maastot, Göteborg 9km 28:29 18:s
SU
Lepo
100 km
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti