sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Vaikeuksien kautta voittoon: Suomen mestaruus nro 4!


Omalta osaltani kulunut kesä oli kaksijakoinen ja kului urheilullisesti hiljaiseloa viettäen ja kesätöitä tehden. Toukuussa kisatun Riga Marathonin jälkeen kroppa ei jostain syystä missään vaiheessa palautunut hellekisan rasituksesta. Kovat helteet Riiassa jatkuivat, tehotreeneistä muodostui napsun verran liian kovia, ja nämä yhdistettynä lukukauden lopun opintoihin saivat aikaan huonoon kierteen, jota kesti peräti 2 kuukautta. Kun heinäkuun alkuun mennessä alipalautuneisuus ei lähtenyt aukeamaan edes tehotreenejä keventämällä ja harventamalla, oli pakko viheltää peli poikki, mikäli loppukesästä halusi vielä kisata. Viikko täyslepoa korjasi tilannetta onneksi sen verran, että kehtasin ilmoittautua Kalevan Kisojen 10,000 metrille Lappeenrantaan. Vaikka tuloksena oli putoaminen pistesijojen ulkopuolelle 9:nneksi, kisa kulki töidenkin päälle juostuna hyvissä olosuhteissa edellisviikkoihin verrattuna kuin Strömsössä, ja aika 31.14 oli reilusti odotuksia parempi.   

Kalevan Kisojen jälkeen oli jälleen perinteisesti aika suunnata katseet kohti syyskuun SM-maratonia. Treenit alkoivat heti purra - joskin vain kerta päivään tehtynä - ihan eri tavalla kuin alkukesästä. Samalla jalat puolestaan alkoivat vähitellen tottua seisomatyöhön leikkaussalissa. Heinä- ja elokuu tarjosivat arvokasta käytännönkokemusta mm. gastro- ja tekonivelleikkauksista sekä traumapotilaiden hoidosta. Kiitos tästä Lahden ja Jyväskylän avuliaalle henkilökunnalle!

Heti pari päivää Kalevan Kisojen jälkeen vedin harjoituskilpailuna Kuukan Hölkän Uuraisilla, ja lisäksi vielä elokuun lopussa hain rasitusta kroppaan juoksemalla 3 kisaa viikon sisään: lauantaina Saarijärven Konttimäessä 16 km mäkisellä reitillä, tiistaina töiden päälle Harjun Elokuun Kisojen 10,000 m lämpöisessä kelissä 31.21, ja vielä perjantaina Sakun Hölkkä 7 km Pylkönmäellä. Nämä nostivat todella hyvin kuntoa, ja viimevuotisiin tuloksiinkin peilaten alettiin olla aikataulussa.  

SM-maratonille matkustin jälleen totutusti perjantaina Riiasta, missä uusi lukukausi on pyörinyt täydellä höyryllä jo 3 viikkoa. Espoossa majoitumme yhdessä valmentaja-Anteron sekä JKU:n kahden muun maratoonarin Jonathan Kilpelän ja Aleksi Niemelän kanssa. Kävimme noutamassa numerot Otahallista ja tutustumassa verrytellen kisa-alueeseen. Juoksu tuntui onneksi ihan hyvältä. Pientä jalkakremppaa oli taas ollut liikkeellä; niitä tuntuu aina kummasti ilmestyvän joka vuosi ennen maratonia. Muuta tietoa reitistä ei ollut kuin että se tulisi olemaan isolta osaa (16 km) sorapolkua maastossa. Kuinka paljon se tulisi vaikuttamaan kisan kulkuun jäi nähtäväksi.

Keli lauantaiaamuna oli ennusteisiin nähden erinomainen: pilvipoutaa, tyyntä ja lämpötila maratonia ajatellen ihanteellinen +10°C. SM-maratonin ja veteraanien SAUL-SM oli määrä startata yhtä aikaa puolenpäivän aikaan, ja tämän jälkeen 20 minuutin aikana eri lähtöaalloissa olisi vuorossa kansallinen Espoon Rantamaraton. Startti tapahtui Otaniemestä, josta reitti puikkelehti lukuisten tietyömaiden läpi merenrantaan kierroksen ainoalle hieman nopeammalle pätkälle Keilaniemestä Westendiin. Eka vitonen meni mukavasti 3:24/km-keskivauhdilla. Odotetusti samaan vauhtiin lähti viime vuoden kolmonen Antti-Pekka Niinistö, mutta ihmetystä herätti täysin yllättäen mukana keikkuva tumma juoksija. Westendistä alkaneella polkuosuudella kaveri vaikutti olevan kuin kotonaan pitäen ketjun kireällä. Tämä pisti hieman omia pasmoja sekaisin, kun alle 3:30/km-vauhti kumpuilevassa ja kiharaisessa maastossa ei ollut enää mitään helppoa rallattelua, ja takana oli vasta kymppi. Tässä vaiheessa selvisi, että kaveri on kamerunilainen juoksija Mbacha Eric Mangeh, jonka olisi kuulunut startata vasta Rantamaratonin lähtöaallossa. 

Teemu tarjoaa juomaa 12km:n huoltopisteellä. Kuva: Aki Nummela
Ennen ensimmäisen kierroksen täyttymistä 18 km:n kohdalla reitti nousi Tapiolasta Otaniemeen. Tässä jojon päässä ollessani jalkani hörppäsivät happoa, ja oli pakko antaa hieman siimaa kärkikaksikolle. Niinistö huomasi iskun paikan ja alkoi repiä tasaisesti eroa. Puolikkaan väliaika oli n. 1:12.40. Tässä vaiheessa aloin jo henkisesti valmistautua hävittyyn mestaruustaistoon yrittäen kuitenkin pitää oman vauhdin mahdollisimman tasaisena. Polkuosuudella tämä alkoi kuitenkin vaikeutua, kun jatkuvat vauhdinmuutokset söivät voimia: kilometrivauhdit putosivat 3:40:n tuntumaan, ero Niinistöön oli jo noin minuutin luokkaa. Mangeh puolestaan oli n. 100 metriä edelläni, mutta ero ei siitä muuttunut suuntaan eikä toiseen.  

Viimeinen kymppi alkoi olla pelkkää maalin odottelua; samalla yritin kuroa väsyneen Mangehin etumatkaa kiinni metri metriltä. Tilanne mestaruustaiston suhteen muuttui kuitenkin yhtäkkiä 36 km:n jälkeen, kun näin pitkällä suoralla Niinistön keltaisen paidan vilkkuvan vain vajaan 200 metrin päässä. Tästä voimia saatuani imin eron väkisin kiinni 38 km:n paalulle tultaessa, ja saman tien yritin täysillä karkuun viimeisen polkujuoksupätkän samalla alkaessa. Tämä oli kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo tehtävä kierroksella ohitettavien ruuhkassa, jossa kyynärpäät kolisivat yhteen kerran jos toisenkin (pahoittelut tästä!). Yhdessä vaiheessa kapealla polulla johtoauto jumittui edessä olevan juoksijamassan taakse, joka ei ilmeisesti kuullut auton äänitorvea musiikkia pauhaavien korvakuulokkeidensa takaa. Itse pääsin onneksi ohi ojan kautta kiertäen. Maalialueelle lasketeltaessa ero Kamerunin Mangehiin ja SM-hopeaa pokanneeseen Niinistöön oli jo selvä, joten pääsin juhlimaan kolmatta perättäistä ja yhteensä neljättä Suomen mestaruutta ajassa 2:27.40. 

Neljäskin mestaruus voi maistua varsin makealta sen tultua vasta kovan viimeisten kilometrien väännön ja monien yllätyksellisten käänteiden jälkeen. Maraton kun armahtaa vasta 42 kilometrin ja 195 metrin jälkeen. Toivottavasti kuitenkin jatkossa matkan Suomen mestaruuksista mitellään vain päällystetyillä teillä.

Suuret kiitokset vielä Anterolle kuluneesta kaudesta sekä JKU:n huipulle huoltoporukalle (Teemu, Miika, Jaakko, Soile, Tepa ja Mika)!





2 kommenttia:

  1. Onnea mestaruudesta vielä kertaalleen!

    Näinköhän muuten muualla maailmassa maratonmestaruudesta kilpaillaan hiekkatiellä ja poluilla? Lievää jonkin verran enemmän ihmetyttää allekirjoittanutta.

    VastaaPoista