lauantai 27. lokakuuta 2012

Takareisileikkaus

Syksy on edennyt jo niin pitkälle, että takareidet on jo leikattu ja siitä on nyt toivuttu viikon verran. Hommahan eteni niin, että elo-syyskuun vaihteeseen varasin lääkärikäynnin Turun NEO:oon. Siellä ei isompia analyysejä tarvittu, kun Orava vuosien kokemuksella totesi molempien takareisien kaipaavan leikkausta.
Leikkausaikaa sain kuitenkin odotella niinkin pitkälle kuin lokakuun 19. päivälle, mikä tietysti harmitti. Toisaalta asialla ei kannattanut itseään liiemmin stressata. Ensinnäkin kesään mennessä jalat ehtivät hyvin todennäköisesti tulla kuntoon ja toisekseen fyysinen kunto ei tässä parin kuukauden odottelun aikana ehtinyt romahtamaan. Takareidet nimittäin onneksi kestivät puolitehoista juoksua siedettävästi ja korvaavia harjoitteita pystyi tekemään täysipainoisesti.

Lisäksi operaatio itsessään sujui hienosti: 10 minuuttia ja löysin jo itseni leikkauspöydältä. Leikkaus tehtiin kätevästi selkäydinpuudutuksessa kestäen vain reilut pari tuntia. Oli vinha seurata operaation kulkua hereillä, kun tuntoaisti oli tallella ilman kivun tunnetta. Vaivaksi paljastui perus- hamstring syndrooma: Orava avasi ilmeisen tiukat lihaskalvot molemmista päistään ja poisti kiinnikkeitä, mikä vapautti hermon kulkua.

Toimenpiteestä toipui reilussa parissa tunnissa sellaiseen kuntoon, että toisella yrityksellä voimat riittivät lähteä kärrättäväksi porukoiden autolle. Matka Turusta Jyväskylään sujui tilanteeseen nähden erinomaisesti etupenkillä selällään maaten.

Kun kyseessä oli molempien takareisien leikkaus yhtä aikaa, oli arki ensimmäisinä päivinä todella haasteellista. Siinä tunsi itsensä hyvin avuttomaksi sänkypotilaaksi, kun jalat täytyi pitää mahdollisimman suorana välttääkseen viiltävän kovaa kipua. Leikkausjälki itsessään oli erinomaisen siisti ilman mustelmia tai verenvuotoa, mutta silti toipuminen tuntui etenevän ensimmäisen viiden vuorokauden aikana hitaasti; liikkuessa kyynärsauvoja ei pystynyt laskemaan hetkeksikään ja tämän lisäksi istuutuminen ja nouseminen ei ollut mahdollista ilman avustajaa.

Näin viikon jälkeen paranemisessa tapahtui hyppäys. Kyynärsauvat jäivät pois ja nouseminen onnistuu käsillä punnertaen. Jalkoja uskaltaa jo hieman taivuttaa, mutta istuminen penkillä tai autossa ei edelleenkään onnistu.

Maanantaina 29.10 on ohjelmassa tikkien poisto ja parin viikon päästä harjoitusohjelmaan voi ottaa myös vesijuoksun. 4-5 viikon jälkeen leikkauksesta saisi pyöräillä ja lopulta 6 viikon jälkeen jälleen juosta! Sitä odotellessa opinnot ainakin etenevät kovalla vauhdilla: matskua olen kirjoitellut tässä syksyn aikana jo monta kymmentä sivua ja aikaa valmistumiseen on enää reilu kuukauden päivät! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti