sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Ensimmäiset juoksuaskeleet

Niin se vaan viikot vierii: 5 viikkoa tuli viime perjantaina täyteen leikkauksesta. Jalkoja parannellessa on ollut hyvää aikaa hoitaa myös purukalusto kuntoon. Viikon aikana kävin kahdella eri kerralla poistattamassa viisaudenhampaat. Ensimmäinen kerta oli työläämpi vaatien leikkauksen, kun taas toinen kerta meni jo ”rutiinilla”. Molemmat operaatiot tehtiin paikallispuudutuksessa, mikä kyllä jännitti ihan eri tavalla kuin takareisileikkaus. Leukaperät olivatkin sitten turvoksissa seuraavan viikon, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa helpottaa.

Pari viikkoa sitten pääsin aloittelemaan vesijuoksun Vaajakosken uimahallissa ja viikko sitten virittelin pyörääni vastuksen, jota vastaan on ollut hyvä polkea lämpöisellä terassilla. Korvaavat eivät ole onneksi vielä alkaneet maistua puulta, kun vesijuoksua, pyöräilyä ja kävelyä olen tehnyt vuoropäivin päivittäisellä kuntopiirillä höystettynä.

Tänään päätin, että jalkojen lienee aika jo kestää hölkän kokeilemista. Juoksumatto käyntiin ja pienen lämmittelyn päälle 5 kilsaa juoksua! Tuntuma oli kuin ei olisi ikinä juossutkaan, mutta eipähän tehnyt kipeää. Maltti on kuitenkin vielä valttia ja tästä on hyvä ruveta nostelemaan määriä.

Opinnot alkavat myös olla yhtä koetta vaille finaalissa. Jenkkeihin olisi tarkoitus lähteä tasan kahden viikon päästä ja valmistujaisia juhlitaan Kennesaw:ssa siis 14. joulukuuta! J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti