keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Pentin Pinkaisua ja Karhu-viestiä

Kevät alkaa näyttää ensimmäisiä merkkejään mutta tuskastuttavan hitaasti. Termisellä keväällä on omat määritelmänsä, mutta juoksijalla kevät menee aina kalenterin mukaan – oli keli mikä hyvänsä.

Harjoittelu on kuluneiden kuukausien aikana mennyt kokonaisuutena hyvin. Kelit ovat Suomessa talvehtineelle olleet haasteelliset, tehot ja määrät merkittävästi jenkkivuosia matalammat, mutta eteenpäin on koko ajan menty siitä, kun takareidet syksyllä leikattiin. Ainoa isompi takapakki tuli kolme viikkoa sitten, kun minun täytyi pitää 6 päivää taukoa harjoittelusta. Ongelmat alkoivat lonkan kipeydyttyä treeneissä. Heti tämän jälkeen leikatun takareiden jänne aiheutti ensimmäisen kerran ongelmia kramppien muodossa, mikä esti nopeiden vetojen tekemisen vähäksi aikaa. Lonkasta vaiva siirtyi lonkankoukistajaan, mikä onneksi saatiin pikaisesti kuriin lymfahieronnalla.

Kuuden päivän tauko ei todellakaan maailmaa kaada, vaan se on nyt se hinta, mitä juoksija joutuu Suomessa talvehtimisesta maksamaan. Kun Suomessa ollaan, on vain mentävä vallitsevien olosuhteiden mukaan ja hyödynnettävä niitä parhaansa mukaan. Jos jää liikaa itkemään parempien olosuhteiden perään, menettää sen viimeisenkin tekemisen meiningin, mikä kuitenkin on tässä hommassa se kaiken ydin, suurin eteenpäin vievä voima.

Suomessa ollessa olenkin löytänyt uudestaan lapsuusvuosieni päälajin hiihdon. Edellisistä hiihtolenkeistä ehtikin kulua rapiat 4 vuotta, kun Atlantassa lumi oli suunnilleen yhtä harvinaista kuin hellepäivät Suomen suvessa. Hiihtäminen on vähän kuin pyörällä ajon oppiminen: minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Onneksi vanha kalusto on ollut nämä viimeiset vuodet koko ajan tallessa. Etenkin sunnuntain pitkät lenkit minun tuli tänä talvena useimmiten tehtyä hiihtäen. Melkein on näin intohimoisen juoksijankin tunnustettava, että on se 30km:n hiihtolenkki liukkailla keväthangilla talvijuoksua hienompaa puuhaa… Mutta arki se koittaa usein myös hiihtäjälle – ja kesä juoksijalle!

Toinen merkittävä muutos jenkkivuosien harjoitusohjelmaan on se, että syksyn maastokaudelle valmistava mäkikausi tulee tehtyä tähän saumaan. Onkin mielenkiintoista nähdä miten se vaikuttaa askeleen lennokkuuteen kesällä. Voimatasojen putoaminen kesän mittaan oli viimeiset 4 vuotta pienimuotoinen ongelma, kun lajivoimaa tuli tehtyä hyvin vähän maastokauden jälkeen. Syksystä taas on pitkä aika kesän kisoihin, mutta amerikkalaisen kilpailukalenterin erilaisesta rakenteesta johtuen mitään mäkikautta oli mahdoton mahduttaa kevääseen.

Kovan harjoittelun ohella kevät on juoksijalle myös kilpailemisen aikaa. Joskaan sellaista se ei ole aivan samalla intensiteetillä kuin USA:ssa, missä ulkoratakausi on nyt kuumimmillaan. Viimeisen 4 kauden aikana vuoden oma paras kunto oli aina ladattu maalis-huhtikuulle, mikä väkisinkin verotti kilpailuvirettä myöhemmin Suomessa. Nyt tarkoituksena onkin vetää muutamia maantiekisoja lähinnä harjoitusjuoksuina kohti kilpailuvauhteja, jotka ovat vielä olleet hakusessa. Tällaisia tapahtumia ovat mm. viime sunnuntainen Pentin Pinkaisu (10km 33:40 8.) Vaajakoskella ja tulevana lauantaina Rauman ja Porin välillä käytävä Suomen suurin maantieviesti, Karhu-viesti, missä JKU:lla on joukkue sekä miesten että naisten sarjoihin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti