maanantai 21. huhtikuuta 2014

SM-maantie

SM-mitalikolmikko: Jaakko, Jussi ja Jere
Kevään ensimmäinen tosikoitos, maantiejuoksun SM-kilpailut, on nyt kisailtu - vieläpä oikein menestyksekkäästi. Kotiintuomisina lauantailta oli hopeaa, uran ensimmäinen henkilökohtainen SM-mitali! Tähän asti paras sijoitus on ollut 5. sija 1500m:ltä 17-vuotisten junnujen SM-halleissa. Siitä hetkestä urheilijan polku on ollut vuosikymmennen mittainen. Väliin on mahtunut jos jonkinmoista nimismiehen kiharaa. Tuloslista silloin v. 2004 oli seuraavanlainen. Paljon oli tuttuja nimiä silloin mukana - kiitettävän moni heistä vielä tänäkin päivänä! :)

Vierumäen urheiluopisto tarjosi kivat puitteet puolimaratonin järjestämiselle. Seitsemään kertaan kierretty n. 3km:n mittainen kierros oli mukavan vaihteleva, joskaan ei nopein mahdollinen. Reitti kulki kisakeskuksena toimineelta hallilta autotietä pitkin kilometrin verran alamäkeen viettäen, josta se kääntyi golfkenttien taakse varsin kapealle kärrypolulle. Polku oli kovavauhtiseen juoksuun melko tekninen: asfaltti oli kovin routinut ja maasto kumpuilevaa, koko ajan joko ylä- tai alamäkeä. Positiivista reitissä oli se, että jyrkkiä korkeuseroja siitä ei löytynyt. Tämän lisäksi reitti kulki suurelta osin tuulen suojassa, lukuunottamatta viimeistä 700 metriä, kun käännytään takaisin kohti maalialuetta.

Itse kisa lähti tasaisen reippaasti liikkeelle. Kenialaisten poissa ollessa tiesin mahdollisuuteni, mutta niin tiesi moni muukin omansa. Kovassa kunnossa oleva suunnistaja Jere Pajunen lähti pitämään vauhtia. Itse tyydyin alussa olemaan noin sijoilla 6-10, kun vauhti tuntui sopivalta. Parin kierroksen jälkeen ensimmäiset alkoivat jo hyytyä. Jäljelle meitä jäi enää kuusi: minun lisäkseni Pajunen, Utriainen, Järvenpää, Nummela ja Pennanen. Kymppiin tultiin ajassa 31.15; käsittämättömän kovaa, mutta vauhti ei tuntunut (Karhu-viestin jälkeen) missään. Tässä vaiheessa Järvenpäällä, Nummelalla ja Pennasella alkoi tehdä tiukkaa. Pieni vauhdin kiristys golfkentän ylämäkiosuudella, ja meitä oli enää kolme mitalisijoja ratkomassa. Seuraavien kilometrien aikana aloin jo miettiä sopivaa taktiikkaa Utriaisen ja Pajusen kukistamiseksi. 15 kilometrin juottopaikalla sattui kuitenkin jotakin: Jere koukkasi yhtä aikaa edestäni ottamaan kostuketta ja lähes kirjaimellisesti löimme viisaat päämme yhteen. Yhtäkkinen törmäys veti aika kovat hapot jalkoihin. Kuinka ollakaan Utriainen oli suunnitellut oman ratkaisunsa samaan kohtaan ja veti heti kierroksen aluksi vahvuusalueellaan alamäessä tonnin n. 3 minuuttiin. Osat vaihtuivat ja nyt oli minun vuoroni olla jojon päässä. Jäin elpymään Jeren hidastuvaan peesiin. Viimeisen kierroksen alkaessa aloitin oman loppuvetoni ja sain pudotettu Pajusen kyydistäni. Jussin selkää pystyin hieman tavoittamaan, mutta ero oli niin vastustamattoman selvä, että oppipojalla ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä haastamaan tämän matkan kiistatonta legendaa. Maaliin saavuin 12 sekuntia mestaria perässä ajalla 1:06.58,9. Fiilis maalissa oli kieltämättä hieno: vanha enkka (Las Vegas 2011) rikkoontui mukavasti 2.46 minuutilla ja taskuun sain SM-hopeaa. Vastaavia ikimuistettavia hetkiä tähän mennessä ovat olleet mm. maastojuoksun SM-joukkuekulta sekä Atlantic Sun -konferenssin mestaruus.

Ennen kisaa moni halusi hyvin menneen Karhu-viestin perusteella asettaa minua ennakkosuosikin asemaan. Vaikka uskoin mahdollisuuksiini, oli helppo antaa kieltäymyksen tunteen vallata ajatuksia. Tällöin on aina hyvä palata perusasioiden äärelle, jonka olen saanut perintönä jenkkiaikojen valmentajaltani Coach Simsiltä, joka aina jaksoi (ja jaksaa yhä!) uskoa minuun: Miksi ja kenelle juokset? Mikset anna itsellesi lupaa olla hyvä? Käännä odotukset voimavaraksi! Myös hyvä ystäväni, valmistautumisen mestari, Jani Lakanen sekä kokenut valmentajani Antero Liukkonen ovat antaneet neuvoja, jotka ovat usein olleet tarpeen. 

Varmasti kaikki urheilijat painivat ainakin joskus näiden samojen ajatusten äärellä. Ehkä joillakin on kisakengät niin sanotusti sidottu hieman liian kireälle ja siksi paras suoritus jää kisassa realisoitumatta. Uskon, että yksi avain suomalaisen yleisurheilun esiin nostamiseksi voisi olla tallitoiminta jenkki- tai Kaipolan 50-luvun tyyliin. Yhteisharjoittelua yli laji- ja seurarajojen: sen luoman synergian muuttaminen positiiviseksi energiaksi ruokkii itseluottamusta ja saa urheilijan ylittämään itsensä aina uudelleen. Tämäntyyppisiä harjoitusryhmiä on itse asiassa noussut kartalle aivan viime vuosina, tietääkseni Jyväskylän lisäksi ainakin Ouluun, Joensuuhun, Hervantaan, Otaniemeen ja Turkuun. Kuinka ollakaan suurin osa (3/4?) Suomen kärkikestävyysjuoksijoista tulee noista tiimeistä. Ehkä näin ainaisen 70-luvun muistelun soisi jäävän vähemmälle, vaikka samojen harjoitusten toimivuudesta (old school) olenkin yhä vahvemmin samaa mieltä. 




JKU:n ja allekirjoittaneen kausiennakko Keskisuomalaisessa 16.4.



VKO 16: Kevennysviikko/SM-maantie

MA
Ap: 7km+3x100m
Ip: Vauhtileikittely 1h
TI
Ap: 7km+5x100m
Ip: 20km+5x100m
KE
Ap: 10km + kuntopiiri
Ip: Radalla 3x1000m 2.55, 2.52, 2.48 (3') + 3x200m, pal. 200m: 29s + 6x80m
TO
Ap: 6km+3x100m + kuntopiiri
Ip: 15km
PE
Ip: 10km+5x100m
LA
Ip: SM 1/2-maraton hopeaa 1:06.58,9
SU
Ip: 16km

148km



4 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus! ...ja onnea vielä kerran...

    VastaaPoista
  2. Onnea paljon hienosta juoksusta..:)mahtavaa kun joku onnistuu kun on tehnyt kovasti töitä. Tuo juoksu antoi varmasti paljon lisäintoa.
    T: Timo

    VastaaPoista