maanantai 3. marraskuuta 2014

TCS NYC Marathon -raportti

Legendaarinen NYC Marathon on takana ja jälleen ollaan yhtä kokemusta rikkaampia. Vaikka olosuhteet olivat kaikkea muuta kuin optimaaliset, en voinut kuin ihastella korvia huumaavan kovaa kannustusta ja upean monipuolista ja maisemiltaan hienoa reittiä, joka tosin ei antanut huonokuntoiselle yhtään armoa... Tässä muutamia poimintoja päivästä:

Ennakkoon minulla oli jo tiedossa, että tämän vuoden New Yorkin maratonilla ei nähtäisi hirveitä ennätystehtailuja. Reitti itsessään on jo vaativa ja tämän lisäksi annettiin ennakkovaroituksia lähes myrskylukemilla olevasta 10 sekuntimetrin luoteistuulesta. Tämä tarkoitti suurinpiirtein yhdensuuntaisella reitillä jatkuvaa vastaista.

Maratonpäivä alkoi kaverini Mikan kämpiltä jo ennen kukonlaulua klo 4 varhaisaamiaisella. Kello kuudeksi suuntasin Midtowniin, mistä lähti klo 6:30 eliittibussit ison maailman meiningillä poliisisaattueessa kohti Verrazano–Narrows -siltaa Staten Islandille. Noin klo 7:45 olimme vihdoin perillä sillan alla, minne oli varattu kuumaa juotavaa ja snacksejä. Aika kului kuitenkin pääasiassa lämpimässä bussissa odotellessa, sillä eliittitelttojen rakentaminen oli jäänyt kovan tuulen vuoksi vaiheeseen. Klo 8:30 lähdin lyhyelle 1,5km:n verkalle hatusta kiinni pidellen. Klo 9 kävi kutsu henkilökohtaisten tavaroiden ja asusteiden luovutukseen. Tästä jatkoimme kävellen sillan alakolmannekselle, josta startti tapahtui klo 9:40: pro-juoksijat eturivin oikeata kaistaa ja sub-eliitti vasenta kaistaa. Tämän lisäksi oli vielä yksi lähtöpaikka sillan alakerroksessa. Nämä 3 reittiä yhtyivät vasta 8 mailin kohdalla.

Ensimmäinen haaste, Staten Islandin sillalle kiipeäminen sujui helposti - lähinnä sai sillan lakipisteessä pitää varansa, ettei järjettömän kovissa sivuvastaisissa puuskissa ottanut niin isoja sivuaskelia, että olisi törmäillyt kanssakilpailijoihin. Sillalta poistuttaessa oli tietysti edessä jyrkkä alamäki, ja tässä porukka alkoi jakaantua kahtia niihin, jotka tähtäsivät 2:25-aikaan, ja niihin, jotka jäivät 2:30:n vauhtiin. Näissä olosuhteissa päätin riskillä lähteä kovemman porukan peesiin kaikki tai ei mitään -taktiikalla. Olisi kuitenkin vaikeampi pitää yksin vauhtia yllä takajoukoissa. 

Ekat 5km taittui ajassa 17.03 eli 3:25:n km-vauhtia. Tässä vaiheessa alkoi ensimmäinen hidas ylämäkiosuus ja itselläni paha pistos kyljessä. Ajattelin pelin olevan jo pelattu, mutta kyljen painelu ja vauhdin höllääminen piti pistoksen siedettävänä. Jäin odottelemaan takaa tulevaa kaveria, jonka kanssa pääsin vuorovedolla juoksemaan seuraavat 5km. 10km ajassa tuli ajassa 34.38.

Tässä vaiheessa kylkipistos yhtäkkiä hävisi, joten uskalsin ottaa ensimmäisen geelin. Nostin vauhtia ja mukana ollut kaveri putosi. Jälleen riskisiirto, sillä seuraavalla pitkällä vastatuuliosuudella saattaisin tulla selkä edellä vastaan. Pari kilometriä myöhemmin kuin tyhjästä pari lyhyttä eteläamerikkalaista kaveria otti minut kiinni ja paineli samantien ohi. Lähdin riskillä kaksikon peesiin, vaikka vauhti nousi lähes 10s/km: alamäet ja tasaiset 3:15-3:20/km ja ylämäet 3:30/km. Meno läpi Brooklynin oli kuin kiskoilla olisi mennyt: helppoa, kun pysytteli peesissä ja jännitti milloin tulee noutaja. Ei tullut - sen sijaan kovaa lähteneiden sub-eliitti -juoksijoiden selkiä alkoi tulla vastaan kiihtyvällä tahdilla. Pari heistä liittyi meidän seuraamme. 

20km:sta alkoi kisan toinen iso haaste, Pulaski Bridge: suoraa vastaista, ei yleisöä ja ylämäkeä niin pitkälle kuin silmä kantaa. Tänään ylämäkijuoksu kuitenkin kulki taianomaisen hyvin, mikä minulle on erittäin poikkeuksellista. Puolikkaan väliaika livahti sillan puolivälissä ajassa 1:13.09 ja odotukset loppuajan suhteen alkoivat kasvaa. 

Pulaski Bridgen jälkeen reitti kierteli pikaisesti Queensissa, josta jatkoimme Queensboro Bridgelle, kisan kolmanteen isoon haasteeseen (24km). Tästä oli peloteltu etukäteen. Fiilis oli kuin helvettiin olisi laskeutunut (tai tässä tapauksessa kiivennyt!). Joku pro-juoksija kyyhötti radan sivussa polvillaan. Silta oli pitkä ja jyrkkä, ja olemukseltaan ahistava, koska olimme sillan alatasossa; yläpuolella jylisti autoliikenne ja sivulla paukkui junan kiskot. Oloa ei helpottanut myöskään se, että toinen latinojuoksijoista lisäsi tässä vaiheessa höyryä. Itse olin ainoa, joka uskalsi seurata. Hengitys teki töitä, mutta mäkijuoksu tuntui hyvältä.

Jälkeenpäin ajatellen tässä Queensboron sillalla ajoin itseni liian koville, sillä tästä eteenpäin Manhattanin kumpuilevaa 1. Avenueta juostessa (muuten: kisan hienoin pätkä!) olin koko ajan jojon päässä. 32km:ssa tankki kuitenkin tyhjeni myös molemmilta latinoilta, ja jäin kahden erään bostonilaisen juoksijan kanssa suunnatessamme vielä pois Manhattanilta kohti Bronxia. Bostonin kaverilla oli loikka päällä ja itse yritin pysyä mukana niin pitkään kuin mahdollista. Takaisin Manhattanille tulimme 5. Avenueta, joka oli ylämäkeä aina Keskuspuistoon asti. 37km:ssa minun oli pakko antaa periksi ja hiljennettävä vauhtia. Viimeinen vitonen oli sitten yhtä tuskaa. Tuuli oli tässä vaiheessa kerrankin myötäinen, mutta ylämäki oli jyrkkä ja jatkui puuduttavasti kilometritolkulla. Itselläni vauhti oli tässä vaiheessa hädin tuskin 3:45/km, mutta silti kantannutta pro-porukkaa tuli selkä edellä vastaan. 

Maaliin selvisin ajassa 2:29.29, mikä on parannusta SM-maratonilla juostuun aikaan vajaa puoli minuuttia. Alkuperäiset tavoitteet olivat toki huomattavasti tätä korkeammalla, mutta olosuhteet huomioiden pidän suoritusta erittäin hyvänä. Jotain kuvastaa se, että voittoaika oli "vain" 2:10.59 ja oma aika riitti tänä vuonna 38:nteen sijaan: TULOKSET

Alla video oma juoksusta 26km:n kohdalta Manhattanille tultaessa:



6 kommenttia:

  1. Hyvä juoksu keliin nähden. Harmi että juuri nyt sattui tuollainen keli. Joskus toiste sitten sitten nopealla reitillä ja huippukelissä huippu aika :-)

    VastaaPoista
  2. Onnea,ihanneolosuhteissa olisi mennyt 2.22-2.24,uskon minä.

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että Keuruun ja Multian kasvatit vaikuttavat Suomen juoksukartalla vielä nykyäänkin! Kova tulos noissa olosuhteissa. Itse treenasin 90-luvulla Keuruun juoksutallissa ja nykyisen paluuta yrittävän aikuisurheilijan sydäntä lämmittää, kun "oman kylän poijaat" pärjäävät Suomessa ja maailmalla.
    Omasta projektistani kertoo blogi
    http://byytanpaluu.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Hannu, Vilkkilän Talli oli kyllä kovaa valuuttaa 90-luvulla, ja tarkoin tuli pienenä poikana seurattua teidän tekemisiä... :)

      Poista
  4. Rohkea veto ja ansaittu ennätys! Reitti taitaa olla riittävän rankka jo ilman myrskytuuliakin, joten kovaa olet saanut vastatuuleen päästellä. Mitäs sitten, onko keväällä vielä marat mielessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Pete... Tuskin vähään aikaan uutta maratonia on suunnitteilla - katotaan nyt minkälaisen rajan ne SUL:ssa Riioon keksii... ;)

      Poista