maanantai 25. toukokuuta 2015

PM-10,000m, Aarhus

Facebook: Run Denmark
PM-kympiltä on nyt kotiuduttu. Pohjoismaisittain hyvätasoinen kisa juostiin lauantaina Tanskan Aarhusissa. Mukana reissussa meitä oli miehistä minun lisäksi Anders Lindahl, ja naisten joukkueen muodostivat Camilla Richardsson, Janica Mäkelä ja Meri Rantanen. Viime vuoden triumfi ei toistunut miesten kisassa, vaan minun ja Andersin juoksut riittivät ainoastaan 8. ja 9. sijaan. Naiset sen sijaan näyttivät mallia Camillan voittaessa uransa ensimmäisen ratakympin hienolla ajalla 33.53, Janican ollessa 7:s ja Merin 9:s (debyytti myös hänelle). Sekä Camillan että Merin ajat rikkovat tulosrajan nuorten EM-kisoihin Tallinnaan. TULOKSET.

PM-10,000m järjestettiin yhtenä eränä muiden joukossa paikallisten yleisurheilukisojen yhteydessä. Ajankohdaksi oli valikoitunut klo 15, keskellä erittäin tuulista päivää. Korkeat katsomot blokkasivat pahimmat puhurit, mutta avoimista kulmista tuuli puhalsi n. 5 m/s. Kisa lähti liikkeelle vähän alle 3 min/km -vauhtia. Kovan tuulen vuoksi päädyin tarkkailemaan tilannetta kärkimiesten selkien suojissa. Kahteen tonniin tultaessa kärki lähti yhtäkkiä kovaan vetoon 29:30:n vauhtiin, johon Lindahl päätti lähteä mukaan. Muutaman kympin kokeneempana tiesin, että mitään äkkiliikkeitä (-2s/kierros) ei kannata kisan alkuvaiheessa tehdä. Kolmen kohdalla oma puolen tunnin vauhtikin (8:57) alkoi peesistä huolimatta tuntua kumman epämukavalta. Neljään tonniin tultaessa homma oli jo yhtä kärsimystä (12.00). Yleensä tällaista koetaan vasta seiskassa. Puolimatkan ohitimme ajassa 15:06, ja kuuteen kilometriin tultaessa minulle tarjottiin vetojuhdan paikkaa. Tuskaisesta olosta huolimatta lähdin vetämään n. 74 sekunnin kierroksia ja yllättäen sain jatkaa yksin kisan loppuun asti. Loppu-4km tuli siis omalla vedolla, joskin olo alkoi parantua (kuten usein aiemminkin) 2km:a ennen maalia. Myös Lindahlille kisa oli ollut erittäin vaikea: voimat hupenivat puolimatkan jälkeen ja kanttaus maksoi kymmeniä sekunteja.
Anders ja Jaakko

Omat odotukset reissuun lähtiessä olivat kieltämättä korkeammalla kuin kisassa realisoitunut tulos 30.20,03. SM-maastojen jälkeen kunto on ollut jyrkässä nousussa kolmen hyvin menneen harjoituksen ansiosta: tonnin vedot 50m kovaa/50m lasketellen (5'), mäkivedot 5x540m ja ratavedot 5x400m+5x200m (400m/10') sujuivat kaikki paremmin kuin ehkä ikinä. Kisan aikana energiat riittivät, mutta jalat olivat täysin nuutuneet jo liian aikaisessa vaiheessa. Luulen että osaltaan tähän vaikutti kisaa edeltävän päivän erittäin pitkä matkustus Jyväskylästä Aarhusiin; perille saavuimme vasta puolilta öin. Vaikka tulos jäikin ihan eri minuuteille tavoitteesta, oli suoritus kuitenkin lähes tyydyttävä siihen nähden kuinka raskas se oli. Monesti aiemmin vastaavassa tilanteessa on tullut jopa 31 minuutin päällityksiä...

Nyt katseet on käännetty jo seuraaviin kisoihin. Montaa päivää tässä ei ole aikaa palautua, sillä JKU:n porukalla kisaamme Seurajoukkueiden Eurooppa Cupin B-liigaa tulevana lauantaina Slovakiassa. Matkustus Dubnicaan tulee olemaan pitkä ja raskas (Jyväskylä-Helsinki-Munchen-Wien-Bratislava-Dubnica), mutta reissuun lähdemme onneksi jo torstaina. Mielenkiintoista onkin nähdä kuinka vitonen liikahtaa viime viikonlopun kympin jälkeen kovatasoisessa porukassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti