 |
| Pakollinen poseeraus Sagrada Famílian edessä |
Yhden yön reissu Barcelonan puolikkaalle on nyt heitetty.
Matkaan pääsin lähtemään vasta lauantaiaamuna, koska perjantai oli vielä täysi
koulupäivä eikä sitä voinut oikein missata. Lento meni Milanon kautta, jossa oli lyhyt
koneenvaihto. Perille Barcelonaan ehdin vasta iltapäivästä, joten riensin
suorilta taksilla hakemaan numeroa kisakeskuksesta. Hieman kirpaisi maksaa 40
euroa kyydistä, varsinkin kun on Riikassa nyt tottunut maksamaan yli 4 kertaa
vähemmän.
Numero tuli saatua, ja kaikeksi onneksi onnistuin vielä
puhumaan itseni eliittiryhmään. Tämän ansiosta sain jättää verryttelykamat
lähtöviivalle ja astella eturiviin ME-nainen Florence Kiplagatin taakse.
Valitettavasti en tajunnut heti kisakeskuksessa tarkistaa, että numeron mukana
olisi varmasti hakaneulatkin. Hotellilla vasta avasin kirjekuoren löytäen
sieltä vain yhden mokoman! Sama källi, joka muutama vuosi sitten aiheutti
harmaita hiuksia Berliinissä: omia hakaneuloja ei tietysti sattunut mukaan, ja
verryttelylenkin aikana käänsin koko korttelin liikkeet ympäri onnistuen
löytämään vain yhden lisää. Sillä ei vielä numeroa kiinnitetty, joten ei
auttanut muu kuin tehdä vielä yksi reissu kisakeskukseen, joka ei onneksi
(tällä kertaa) ollut kaukana. Pakkaa siis aina mukaan omat hakaneulat, kun
lähdet ulkomaille kisareissuun!
Sää Barcelonassa oli mahtavan aurinkoinen ja lämmin (20*C)
viimeviikkojen sateiden jälkeen. Valitettavasti kisa-aamu sunnuntaina valkeni erittäin
tuulisena - ihan tuli lukuisat Hollannin kisareissut mieleen. Alkuvauhtia ja
aikatavoitetta oli siis pakko säätää kelin mukaan, vaikka ruotsalaiset kaverit ehdottivat
liittymään samaan 64:30-vauhtiseen pääryhmään. Totesin tämän olevan järjetöntä,
ja 66 minuuttiakin olisi tässä kelissä napakymppi. Uskoin Kiplagatin lähtevän
taas jahtaamaan isolla jänisporukalla naisten ME:tä 65 minuutin pintaan. Siinä
olisi hyvä tulla völjyyssä. Puolen kilometrin juoksemisen jälkeen kävi kuitenkin
selväksi, että Kiplagat ei yrittäisikään tänään ennätystä. Päätin karata heiltä, mutta jäin
kuitenkin parin muun juoksijan kanssa hieman väliinputoajiksi, sillä pääryhmä
aloitti edessä niin kovaa.
Ensimmäinen kymppi meni myötätuuleen, mutta tämä osuus oli
sen verran nousuvoittoista, että maltilla oli pakko aloittaa. Kilometrien
väliajat vaihtelivat 3:01-3:13:n välillä tuulen suunnasta ja mäkisyydestä riippuen. Kymppi oman kellon mukaan 31 tasan,
virallisella pisteellä 31:24 toista sataa (!) metriä myöhemmin.
Tankkaus meni omalta osaltani nappiin: edellisillan
pasta-bolognese tuplana ja konservatiivinen alkuvauhti takasivat energian
riittävyyden lähes loppuun asti. Viiden kilometrin välein otin pelkkää vettä ja
17km:n kohdalla yhden sipaisun kofeiinigeeliä.
Viimeinen kymppi oli sitten laskuvoittoista, mutta kun siitä
viimeiset kahdeksan kilometriä oli kovaan vastaiseen, vauhdin ylläpito alkoi
olla työlästä viimeisellä vitosella. Onneksi katkenneita selkiä alkoi tulla jo
puolimatkassa vastaan, joten näistä sai itselleen aina hetkellisen
välitavoitteen.
Maaliin saavuin 26:ntena ajassa 66:40, joka on myös oma uusi
ennätys 19 sekunnilla. Isoja riemunkiljahduksia se ei tuonut: aika ei ollut
lähellekään 65:tä, mutta oli ikään kuin pieni torjuntavoitto Floridan
pettymyksen jälkeen sekä muuton/juuri alkaneiden opiskelujen aiheuttaman
stressin ohessa. Tyytyväinen täytyy siis olla.
Tasaisella reitillä, tyynessä kelissä ja tarkkaan
optimoidulla reitillä (21,44km - GPS näytti yli 300 metriä ylimatkaa??) olisi
mukava yrittää vielä kovaa aikaa, mutta jatkosuunnitelmat ovat vielä avoimena.
Opiskelujen ehdoilla mennään siis jatkossa, mutta vahvasti harkinnassa ovat
ainakin huhtikuinen SM-maantie ”kotikentällä” Jyväskylässä sekä toukokuinen
Riga Lattelecom –maraton/puolimaraton. Riikan reitti menee nimittäin oman
asuntoni ikkunan alta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti