maanantai 7. toukokuuta 2018

SM-maastot, Perniö

Kolme viikkoa SM-maantieltä SM-maastoihin tarjosi sopivan tauon palautumiselle ja harjoittelulle. Oman taistelufiiliksen jäätyä puolikkaalla aavistuksen laimeaksi oli maastoissa tarkoitus ladata kaikki peliin ja päästä tiukemmin haastamaan kärkeä. 

Perniön kisareitti oli vedetty paikallisen Melassuon kuntoradan latupohjille. Kuuteen kertaan kierrettävä pitkähkö 2km:n kierros (2,1km) oli päällystetty kovaksi tampatulla kivituhkalla, jossa piikkarit olivat kuitenkin mielestäni oikea valinta. Tekonurmelta alkaneen reitin ensimmäiset 800 metriä olivat kumpuilevaa loivasti alaspäin viettävää mäkeä. Tätä seurasi varsin jyrkkä, reilut 200 metriä pitkä ylämäki. Takaisinpäin tullessa reitti teki vielä pienen ketunlenkin terävälle kumpareelle ennen loppualamäkeä maaliin tai uudelle kierrokselle. Pitkästä aikaa moneen vuoteen kyseessä oli siis yllättävän tiukka reitti, joka muistutti profiililtaan Nivalan SM-maastoja v. 2011 (pl. Nivalan pehmeämpi alusta). Menestystä saattoi olla tiedossa vain jos oli riittävän palautuneessa tilassa eikä sortuisi alussa liian kovaan alkuvauhtiin. Onneksi kisaviikko sattui koulun suhteen olemaan Vapun ja Latvian itsenäisyyspäivän vuoksi normaalia kevyempi, joten pääsin lähtemään tulevaan koettelemukseen Vierumäkeä luottavaisemmin mielin.

Kisan alkukierrokset menivät tasaisesti n. 6.50:n kierroksia pienellä porukalla, johon kuuluivat itseni lisäksi maantieltäkin tutut Järvenpää ja Niinistö, seurakaverini Miika Takala ja Roope Koskinen, sekä NurmijYU:n Tommi Hytönen. Lopulta harvinaiseen tuplamestaruuteeen yltäneen Järvenpään taktiikkana näytti olevan säästellä voimia vielä myöhemmin iltapäivällä käytävään lyhyen matkan kilpailuun: hän juoksi alamäkiosuuden aina varsin kovaa hiljentäen isoon mäkeen, missä muu porukka sai hänet aina kiinni. Viimeiset kaksi kierrosta mentiin sitten tosissaan ketju kireällä: mukana olivat enää kärjessä vauhtia lisänneet Järvenpää ja Niinistö, sekä hieman jo jojon päässä olevat minä ja Takala. Kellon soidessa vikalle kierrokselle olo tuntui jo varsin pahalle, mutta päätin hieman riskilläkin juosta alun alamäkiosuuden ylikovaa ottaen muutaman sekunnin karussa olleen Niinistön kiinni. Liekö hän hieman hätkähtänyt vetoani, mutta vauhti tasaantui jyrkkään ylämäkeen: nyt kerättiin voimia lopun kirikamppailuun, mutta tämä kelpasi minulle erinomaisesti. 500 metriä ennen maalia Niinistö aloitti kirin kiihdyttäen tasaisesti kohti viimeistä kumparetta. Tässä vaiheessa päätin vain seurata helposti perässä enkä avannut peltejä vielä kumpareelle, koska se saattaisi tietää kanttaamista yllättävän pitkällä 200 metrin mittaisella loppusuoralla. Lopun jyrkkään alamäkeen rullasin peesissä, ja mäen loivetessa 80 metriä ennen maalia iskin kaikki peliin. Pääsin jo rinnalle ja puoli metriä ohikin, mutta Niinistöltä löytyi vielä yksi vaihde vikalle 20 metrille, jolla hän puristi väkisin uudelleen ohi. Edes lopun heittäytyminen vintti pimeänä ei auttanut; karvas loppukiritappio hopeasta oli nyt nieltävä muutaman kymmenen sentin erolla. Maalissa sentään lohdutti se tosiasia, että käteen jäi ensimmäinen henkilökohtainen maastomitali sekä bonuksena pitkästä aikaa joukkuekulta JKU:lle ylivoimaiseen tyyliin, kun Miika oli upeasti 4:s (kuten myös vuonna 2008!) ja Roope 7:s. Viikonloppu oli muutoinkin JKU:lle vallan mainio: seura otti kisoista historialliset 10 mitalia ja 62 SM-pistettä!

Uuden televisiointisopimuksen myötä YLE ei lähettänyt erillistä lähetystä tämän vuoden kilpailutapahtumasta. Muutoksen taustoja on tiedusteltu sekä YLE:ltä että SUL:sta saamatta asiaan selvää vastausta. Korulause "uuden sopimuksen myötä yleisurheilijat pääsevät paremmin esille" ei ole tässä kyllä toteutunut, vaan monen kestävyysjuoksufanin pettymykseksi kevään ohjelmisto on korvattu muilla kuntoilulajeilla. Toivoa sopii, että tämä muutos jäi vain yhden vuoden kokeiluksi.

Tähän loppuun vielä muutama kuva hienosta kisasta. Kiitos Vesku mainioista taltioinneista! 

Dominointia: JKU:lta peräti 2 joukkuetta miesten pitkällä matkalla!
SM-maastojen live lähetys Youtubessa.
Sivusta Ramin kuvaamana. 

2 kommenttia:

  1. Onnittelut. Ihme että tuohon saatiin eroa peräti 0,2 sekuntia. Kuvakulman ollessa noin näyttäisi herra Nieminen voittavan kaksinkammpailun@3sa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei eroa varmaan oikeasti ollut kuin alle 10 sadasosaa torsosta mitaten. Liekö maalikameraa ollut ollenkaan käytössä: luulen että syöksyttäessä pää edellä jalat ovat jääneet taakse, jolloin isompi ero on saatu jalassa kiinni olevasta zipistä?

      Poista