SM-maantie, Vantaa

Hiillostus käynnissä.

Viime viikonloppuna Vantaan Tikkurilassa kisattiin mielenkiintoinen ja tasainen SM-maantiekilpailu. Omat odotukset olivat kasvaneet kisaa ja mahdollista puuttuvaa Suomen mestaruutta ajatellen hyvin menneen treenijakson ja Karhu-viestin jälkeen. Lähtölista vaikutti olevan tasokkain sitten vuoden 2014:  potentiaalisia mestareita pystyi nimeämään puolen tusinaa kaveria. Seurakaveri-Mannisen jäätyä pois veikkasin kovimman vastuksen jälleen tulevan viime vuonna hopeaa vieneeltä Antti-Pekka Niinistöltä sekä mestaruuden voittaneelta Jarkko Järvenpäältä, joskin hänen päivän kuntonsa riittävyyden arvelin olevan 50:50 yllättävän heikosti menneen Karhu-viestin perusteella. Lisäksi arvelin, että muut (erityisesti potentiaaliset debytantit Hannu Granberg ja Eero Saleva) saattaisivat "erehtyä" samaan vauhtiin, mutta matka maaliin tulisi olemaan pitkä 15km:n jälkeen.

Kisa käytiin säältään erinomaisissa olosuhteissa (+10'C ja erittäin heikkoa tuulta 2 m/s). Reitti sisälsi ensi alkuun yhden 1,1km:n pikkukierroksen hallin ympäri ja tämän jälkeen neljä 5km:n mittaista lenkkiä Tikkurilan liikuntapuiston ympäristössä. Kierros oli optimoitu korkeuseroiltaan pöytätasaiseksi mutta toisaalta suorien kustannuksella ollen omaan makuuni varsin syheröinen: rytmiä rikkovia 90 asteen mutkia kertyi puolimaratonin matkalle lähes satakunta, joista sentään osa oli onneksi saatu loivennettua vetämällä kevyenliikenteen väylää kulkenut reitti ajoväylän poikki.

Järvenpää lähti odotetusti heti paukusta alle kolmen minuutin vauhtia. Pääjoukkoa vetäessäni jäin tarkkailuasemiin antaen tarkoituksella 30m siimaa. 1,1km:n alkukierroksen jälkeen ero ei kuitenkaan enää kasvanutkaan, joten siinä paikassa tiesin, että nyt mestaruutta tarjotaan hopealautasella.

6km:iin tultaessa olin ajanut eron umpeen, ja hieman yllättäen meidän takaa-ajajien joukko oli jo pienentynyt kahteen, eli minun lisäkseni Granbergiin. Mestaruus olisi enää kolmen kauppa.

Kovaa alkuvauhtiaan himmaamaan joutuneen Järvenpään meno ei ollut ollenkaan normaalia Jarkkoa, joten hänet saavutettuamme ammuin heti kärkeen lisäämään vauhtia. Jarkko pyrki välillä uudelleen kärkeen, mutta vauhti tuppasi aina silloin tasaantumaan. Tämä ei ollut jatkon kannalta hyvä, sillä Granberg tuli edelleen helposti peesissä, ja meitä oli yhä liian monta mestaruustaistoon. Pidin ketjun siis kireällä, mikä ennakoi Jarkon putoamista kyydistä: 10km sujahti helposti aikaan 31:22, joka alittaa epävirallisesti oman maantie-ennätykseni 7 sekunnilla.

11km:iin tultaessa ja kolmannelle vitosen lenkille lähdettäessä meitä oli odotetusti enää minä ja Granberg jäljellä. Nyt mitattaisiin lähinnä keskimatkoilla viihtyneen juoksijan pään ja kunnon kestäminen hänelle tuntemattomalla alueella. Vedin yhä tiukalla temmolla, mutta Hannu seurasi eleettömästi. Selkeästi maratonainesta.

15km:ssa reitin ainoalla pidemmällä suoralla ja vastatuulipätkällä koin itse ensimmäisen kerran vaikeuksia vauhdinpidossa. Rupesin hamuamaan jäljellä olevaa kofeiinigeeliä taskusta Hannun siirtyessä piikkipaikalle. Jotenkin tupeloin avaamisen kanssa onnistuen pudottamaan geelin maahan. Tämän henkisen kolauksen jälkeen jouduin keräilemään itseäni hetken aikaa viimeisen kierroksen samalla alkaessa.

Tajusin, että minun olisi kaikesta huolimatta yritettävä vielä jonkinlaista aikaista ratkaisua, joten heti vikan kierroksen alkuun iskin vielä viimeiseen vetooni. Vauhti ei kuitenkaan kiihtynyt enää käytännössä yhtään; sen sijaan kannustuksesta päätellen takaa-ajajien askeleet alkoivat jo uhkaavasti lähestyä. Hannu tiedosti tilanteen ja teki kovan rytminvaihdoksen 3km ennen maalia. Laskin yksi plus yksi yhteen: ero takana tuleviin oli yhä vähintään 15 sekuntia, ja jos pystyisin sinnittelemään Hannun vanavedessä lopun matkaa, hopea on taattu.

Näin kävikin: Hannulle kultainen debyytti ajalla 67:12 ja meikäläinen 6 sekuntia perässä tyydyttävällä ajalla 67:18. Kirikamppailussa pronssi meni ajalla 67:34 kokeneelle Aki Nummelalle, joka kukisti toisen debytantin (Hannun lisäksi) eli Eero Salevan. Hattua pitää nostaa heidän debyyteilleen!

Nuorten kynnys (valmiudet) siirtyä SM-maantiekympiltä puolimaratonille on tämän vuosikymmenen aikana noussut varsin korkeaksi. Toivottavasti edellä mainitut uskaltautuvat rohkeasti kokeilemaan maantiematkoja myös jatkossa.

Tiedän, että tämä on hieman vanha virsi, mutta todettakoon, että tässä olisi jälleen saumaa esim. puolimaratonjoukkueelle EM-kisoihin, jos liitto alkaisi suhtautua sellaisen lähettämiseen myönteisemmin.

TULOKSET

Päivän kärkikolmikko.