SM-maastot, Vantaa

Tässä tulee vielä pientä raporttia viime viikonlopun maastokarkeloista. Viikon aikana on ollut riittävästi aikaa ruoskia itseään kisasta, joka kaatui omaan mokaan: Aamiainen, vähäinenkin sellainen, tuli ilmeisesti nauttia liian myöhään kilpailun pituus huomioon ottaen.

Matkaan lähdin tavoitteena joukkuemestaruuden uusiminen miesten pitkällä 12km:n matkalla. Keli oli suorastaan loistava ja reitti oli pitkästä aikaa nautinnollinen: jenkkimaastoja muistuttavaa kovapintaista nurmikkoa parilla jyrkällä mäellä höystettynä. Ylämäet ovat olleet koko kevään yhtä tervan juontia ja sitä ne olivat myös tällä kertaa. Tasaisella juoksu sentään kulki ja ennakkoon uskoin 10-sakkiin juoksemisen riittävän joukkuekultaan.

Valitettavasti puolimatkassa kylkeen iski todella paha pistos, joka lamaannutti vauhdin täysin. Putosin porukasta ja nilkutin eteenpäin tietäen että maaliin on lähes toivottoman pitkä matka. Katse harhaili taakse, josko JKU:n neljäs mies olisi näköpiirissä. Ei näkynyt, Kalliokoskellekaan ei sattunut paras päivä kohdalle. Ei auttanut kuin jatkaa eteenpäin, vaikka pari kertaa alamäessä oli lähes pakko pysähtyä. Viimeisellä kierroksella oloa helpotti valmennuspäällikkö-Leskisen neuvo ottaa loppu rauhassa; hopeamitali olisi sentään varma, kun Henri ja Miika juoksivat hienosti kolmanneksi ja viidenneksi. Itse tulin maaliin kisan 15:ntenä. Kultaan ei olisi hyvänäkään päivänä ollut mahdollisuuksia. Siitä pitivät huolen TuUl:n kenialaiskaksikko, joka otti jälleen kaksoisvoiton.

Neljän kisan kautta kohti SM-maastoja

Viimekertainen tarinointi jäi Pentin Pinkaisuun, josta matka jatkui viikkoa myöhemmin legendaariseen Karhu-viestiin. Kisa juostiin, kuten monesti ennenkin, todella kylmissä olosuhteissa sateen vihmoessa tuulen kanssa. JKU pääsi matkaan hieman varamiehisellä joukkueella, mutta kelvollisesti sijoituimme seurajoukkueiden sarjassa kolmansiksi TuWe:n ja TuUl:n perässä. Oma juoksu kisan 9,2 km:n mittaisella ankkuriosuudella oli jo selvästi Pentin Pinkaisua rytmikkäämpää. Tuloksena oli osuuden toiseksi nopein aika 3:11/km –vauhdilla, mihin olin todella tyytyväinen.

Karhu-viestin jälkeen tiet alkoivat olla jo sen verran sulia, että harjoitusohjelmaan mukaan tulivat myös pidemmät mäkivedot. Näistä 2 minuutin vedoista jalat tuntuivat olevan ihmeissään. Kaksi viikkoa Karhu-viestin jälkeen juostussa Pyynikkijuoksussa hyvä kulku oli vaihtunut tahmeampaan menoon. Maasto Pyynikin kympillä oli vielä odotettuakin hurjempi ja pienen kanttaamisen seurauksena käteen jäi pelkkä luu: 9:s sija ajalla 34:27.

Seuraavalle viikolle harjoitusohjelmaa oli pakko keventää mäkien osalta, jotta palautuminen lähtisi käyntiin. Ennen SM-maastoja oli hyvä saada yksi maastostartti alle. Sen kävin juoksemassa 6 päivää Pyynikin jälkeen aluemestaruusmaastoissa Kaustisella. Palautumisaika tähän tuntui olevan hilkulla, mutta riitti nippa nappa. Juoksu kulki upottavasta ja mäkisestä reitistä huolimatta hyvin. Pystyin hallitsemaan juoksua koko matkan ja pienellä vauhdinvaihtelulla pudottamaan muut juoksijat kyydistä, paitsi Kalajoen Junkkarien Tapani Kärjän. Kärjä pysyi mukana kuin liimattu ja tuuppasi lopussa vielä ohi. Sekunnin kiritappio ei tässä kuitenkaan harmittanut; kevään ainoa tavoite on asetettu tämän viikonlopun SM-maastoihin. Siellä JKU:n miehillä on puolustettavanaan pitkän matkan joukkuemestaruus!

Pentin Pinkaisua ja Karhu-viestiä

Kevät alkaa näyttää ensimmäisiä merkkejään mutta tuskastuttavan hitaasti. Termisellä keväällä on omat määritelmänsä, mutta juoksijalla kevät menee aina kalenterin mukaan – oli keli mikä hyvänsä.

Harjoittelu on kuluneiden kuukausien aikana mennyt kokonaisuutena hyvin. Kelit ovat Suomessa talvehtineelle olleet haasteelliset, tehot ja määrät merkittävästi jenkkivuosia matalammat, mutta eteenpäin on koko ajan menty siitä, kun takareidet syksyllä leikattiin. Ainoa isompi takapakki tuli kolme viikkoa sitten, kun minun täytyi pitää 6 päivää taukoa harjoittelusta. Ongelmat alkoivat lonkan kipeydyttyä treeneissä. Heti tämän jälkeen leikatun takareiden jänne aiheutti ensimmäisen kerran ongelmia kramppien muodossa, mikä esti nopeiden vetojen tekemisen vähäksi aikaa. Lonkasta vaiva siirtyi lonkankoukistajaan, mikä onneksi saatiin pikaisesti kuriin lymfahieronnalla.

Kuuden päivän tauko ei todellakaan maailmaa kaada, vaan se on nyt se hinta, mitä juoksija joutuu Suomessa talvehtimisesta maksamaan. Kun Suomessa ollaan, on vain mentävä vallitsevien olosuhteiden mukaan ja hyödynnettävä niitä parhaansa mukaan. Jos jää liikaa itkemään parempien olosuhteiden perään, menettää sen viimeisenkin tekemisen meiningin, mikä kuitenkin on tässä hommassa se kaiken ydin, suurin eteenpäin vievä voima.

Suomessa ollessa olenkin löytänyt uudestaan lapsuusvuosieni päälajin hiihdon. Edellisistä hiihtolenkeistä ehtikin kulua rapiat 4 vuotta, kun Atlantassa lumi oli suunnilleen yhtä harvinaista kuin hellepäivät Suomen suvessa. Hiihtäminen on vähän kuin pyörällä ajon oppiminen: minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Onneksi vanha kalusto on ollut nämä viimeiset vuodet koko ajan tallessa. Etenkin sunnuntain pitkät lenkit minun tuli tänä talvena useimmiten tehtyä hiihtäen. Melkein on näin intohimoisen juoksijankin tunnustettava, että on se 30km:n hiihtolenkki liukkailla keväthangilla talvijuoksua hienompaa puuhaa… Mutta arki se koittaa usein myös hiihtäjälle – ja kesä juoksijalle!

Toinen merkittävä muutos jenkkivuosien harjoitusohjelmaan on se, että syksyn maastokaudelle valmistava mäkikausi tulee tehtyä tähän saumaan. Onkin mielenkiintoista nähdä miten se vaikuttaa askeleen lennokkuuteen kesällä. Voimatasojen putoaminen kesän mittaan oli viimeiset 4 vuotta pienimuotoinen ongelma, kun lajivoimaa tuli tehtyä hyvin vähän maastokauden jälkeen. Syksystä taas on pitkä aika kesän kisoihin, mutta amerikkalaisen kilpailukalenterin erilaisesta rakenteesta johtuen mitään mäkikautta oli mahdoton mahduttaa kevääseen.

Kovan harjoittelun ohella kevät on juoksijalle myös kilpailemisen aikaa. Joskaan sellaista se ei ole aivan samalla intensiteetillä kuin USA:ssa, missä ulkoratakausi on nyt kuumimmillaan. Viimeisen 4 kauden aikana vuoden oma paras kunto oli aina ladattu maalis-huhtikuulle, mikä väkisinkin verotti kilpailuvirettä myöhemmin Suomessa. Nyt tarkoituksena onkin vetää muutamia maantiekisoja lähinnä harjoitusjuoksuina kohti kilpailuvauhteja, jotka ovat vielä olleet hakusessa. Tällaisia tapahtumia ovat mm. viime sunnuntainen Pentin Pinkaisu (10km 33:40 8.) Vaajakoskella ja tulevana lauantaina Rauman ja Porin välillä käytävä Suomen suurin maantieviesti, Karhu-viesti, missä JKU:lla on joukkue sekä miesten että naisten sarjoihin. 

ECCC, Castellón Espanja

Viime viikonloppuna heitetty hieno reissu Valencian kupeeseen Castellóniin antoi pienen tuulahduksen tulevasta kesästä. Reilun 15 asteen lämpö ja aurinko piristivät mieltä pimeän talven jälkeen. Koko viikonlopun alueella puhalsi myrskyisän kova tuuli, mutta emme antaneet sen haitata hyvää fiilistä.

Sunnuntain kisa juostiin keskusta lähistöllä sijainneessa puistikossa, joka oli mäntyjen täyttämä. Sinne oli vedetty viidesti kierrettävä 2km:n lenkki, josta puolet oli kovaa hiekkapohjaista kenttää/tietä ja toinen puoli paikoin hyvinkin upottavaa hiekan ja neulasten peittämää maata. Kisassa oli juoksijoita satakunta, mukaan lukien moni Euroopan parhaista maastojuoksijoista Andrea Lallin ja Ayad Lamdassemin johdolla.

Oma sijoitus kisassa oli 81. eli montaa kaveria ei taakse jäänyt, mutta sijoitusta tärkeämpää oli saada hyvä kisa alle hyvällä vauhdilla. Kovan ekan kierroksen jälkeen oma vauhti tasoittui n. 3:20/km:n tasolle ja loppuaika 33:16 oli hieman yläkanttiin mitä uskalsin toivoa. Muut pojat olivat sen verran hyvässä vauhdissa (Henri 37:s, Jani 47:s ja Miika 68:s), että tuloksena oli seuran historian paras sijoitus näissä karkeloissa: 14:s. Tosin tästä on liikkeellä kahdenlaista uutisointia, koska viralliset tulokset näyttävät meille 13:tta sijaa samoilla pisteillä 14:nneksi jääneiden Clonliffe Harriersien kanssa. Heidän neljäs juoksijansa kuitenkin sijoittui minua paremmin, joten näin ollen sijoitukset pitäisi kaiken järjen mukaan olla toisin päin. Itse asiassa samanlainen tilanne tuli eteen voittajajoukkuetta selvitettäessä, kun kisan ykkönen Bikila ja toiseksi tullut Fiemme Gialle saivat samat sijalukupisteet.

Tästä on hyvä jatkaa kevättä kohti. Helmikuu ja talven pakkaset on pian jo selätetty, mikä on hyvä se näin kotimaassa treenaavalle. Kisa antoi mukavasti motivaatiota ja oli myös merkki siitä, että jalat alkavat vähitellen kestää kovempia määriä ja tehoja. Seuraavaksi ohjelmassa on SM-hallit tulevana viikonloppuna, mutta tällä kertaa vain järjestäjän osassa…

Uuden vuoden kuviot

Yhdysvallat on ainakin toistaiseksi taakse jäänyttä elämää ja uudet haasteet odottavat Suomen kamaralla. Tänä vuonna vuorossa on asevelvollisuuden suorittaminen, mikä jäi näin myöhäiseen vaiheeseen loukkaantumisten ja opintojen vuoksi. Päätin hoitaa velvollisuuden alta pois siviilipalveluksessa, mikä osoittautui todella hyväksi ratkaisuksi. Loppiaisen jälkeen alkanut 1kk:n mittainen peruskoulutus Lapinjärvellä on mennyt nopeasti. Osaltaan tätä on edesauttanut yllättävän motivoiva palo- ja pelastuskoulutus, jonka aikana suoritimme mm. järjestyksenvalvojan kurssin, SPR:n ensiapukurssin ja harjoittelimme ensisammutusta palokunnan johdolla.

Meininki on ollut kaikin puolin leppoisa eikä harjoittelun suhteen ole tarvinnut tehdä yhtään kompromisseja. Luminen talvi ja Lapinjärven syrjäinen sijainti toisi muutoin omat haasteensa kovemmalle juoksuharjoittelulle, mutta kaikeksi onneksi keskukseen oli parahiksi hankittu uusi juoksumatto. Hieno homma siis kun paikan koulutusvastaava on urheilumiehiä! Tämän lisäksi kuntoisuuslomia sai usein sopivasti maanantaille, joka mahdollisti ratatreenit hallissa.

Sain myös kutsun 6.7. Lapinjärvellä järjestettävälle Peten Puolikkaalle, jossa matkoina ovat puolikas ja kymppi (viralliset). Tämä olisi muutoin ollutkin ohjelmassani, mutta harmittavasti kisa sattuu samalle viikonlopulle SM-viestien kanssa!

Huomenna on vuorossa kotiuttaminen ja maanantaina alkaa joulukuulle kestävä työpalvelus urheiluseurassa, minkä järjestyminen oli myös hieno homma joustavien työaikojen ansiosta!

Tätä ennen on kuitenkin vuorossa kauden avauskilpailu, joka on Espanjan Castellonissa 3. helmikuuta käytävä seurajoukkueiden Eurooppa Cup. Kyseessä on myös ensimmäinen kilpailuni sitten viime elokuun Kalevan Kisojen, tällä kertaa ”uusilla” jaloilla.

Juoksuharjoittelua on nyt takana reilut 9 viikkoa ja homma tuntuu toimivan paremmin kuin pariin vuoteen! Toki pitkän tauon jälkeen lihaksisto oli äkkiseltään tiukoilla, mutta siitä toivuttuani juoksumääriä ja –vauhteja on voinut nostaa pikkuhiljaa. Tällä haavaa juoksumäärät pyörivät n. 100km:n korvilla per viikko, eli hyvin maltillisista määristä voidaan yhä puhua. Toisaalta sen ansiosta olen varmastikin säästynyt kaikilta takapakeilta! Kovemmat harjoitukset ovat koostuneet pääasiassa 10-12km:n vauhtileikittelyistä, tonnin ratavedoista ja hieman pidemmistä 8min:n vedoista. Tällä hetkellä anaerobinen kynnys pyörii 3:30:n ja 3:40:n välimaastossa. Parannusta on tullut n. 5s/km/vko, mikä on ollut erittäin motivoivaa antaen toivoa siitä, että kesällä juostaan vielä kovaa.

Sunnuntain 10km:n maastokisaa ajatellen tällä hetkellä realismia lienee joku 34 minuutin aika. Onneksi meillä on kova teami asettaa lähtöviivalle, kun trio Lakanen-Manninen-Takala paikkaa omaa keskeneräistä kuntoani…