Yellow Jacket Invitational, Atlanta

No niin, viimeiset pari viikkoa sitten viime päivityksen ovat olleet melkoista vuoristorataa niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Ensin hyvät uutiset: Kevät etenee ja harjoitukset sitä myöten. Atlantassa on ollut hellepäiviä ilmeisesti ennätysmäärä putkeen. Samalla tosin siitepölykaudestakin tuli tilastojen mukaan pahin ikinä. Onneksi kukinta meni lämpimien kelien ansiosta nopeasti ohi, mutta muutamana päivänä ilma oli tosissaan niin pölyn peittämä, että monen oli pakko treenata sisätiloissa.

Tehollisesti viime viikko oli kovaa treeniä: maanantaina kympin täsmätreeni radalla 5x2000m. Lämpöä oli 30 astetta ja palautus liukui 2 ja 3,5 minuutin välillä; vauhdit kuitenkin hyvät 6:14-5:59. Välipäivien treenit olivat loikka- ja 100m:n rullauksien täyteisiä. Torstaina iskettiin jälleen kovaa: 3 mailin jig-jog (100m kovaa, 100m kevyttä) maastoradalla aikaan 16:30. Lauantaille oli vielä ohjelmassa reipas treeni mäkisellä 8,6km:n testilenkillä. Tämän jälkeen kroppa alkoi olla niin puhki, että vuoden ensimmäinen lepopäivä sunnuntaina tuli tarpeeseen.

Tämä kulunut viikko oli puolestaan suunniteltu lauantain 1500m:ä varten. Tiistaina oli siis vuorossa kauden ensimmäinen vetotreeni 1500m:n kisavauhdilla: 4x600m (3’) + 4x200m (1’45”). Viideskin olisi saanut mennä, mutta neljässäkin on tällä hetkellä tekemistä!

Sitten huonot uutiset: treenin jälkeen olo tuntui huonolta. Yö tuli nukuttua heikosti ja seuraavan päivän mittaan sääriä särki oudosti. Illalla nousi kuume ja olo oli hyvin heikko. Tropeilla sain kuumeen laskemaan aamuun mennessä, mutta torstai meni luonnollisesti levätessä. Onneksi kisa oli vasta lauantaina, joten päädyin harkinnan jälkeen siihen osallistumaan, kun kerran ilmeinen ruokamyrkytys meni niin nopeasti ohi. 

Lisää lunta tupaan tuli perjantai-iltana, kun ensi viikonlopun Stanford Invitationalin starttilistat tulivat julki. Shokeeraava tässä on se, että omaa nimeä ei listalta löydy! Kuitenkin sieltä löytyy (aikansa huijanneita?) juoksijoita, jotka eivät joko ikinä ole kymppiä juosseet tai omaavat pelkän samantasoisen 5000m:n ennätyksen. Löytyypä sieltä joku 30:42-tilastoajallakin… Olin tähdännyt tähän kisaan viime vuoden Penn Relays:tä lähtien - turhauttavaa! Valmentaja yrittää vielä maanantaina tavoittaa kilpailunjohtajaa, mutta on hyvin epävarmaa auttaako se enää.

Muutoin paikallinen kausi alkaa sitten olla omalta osalta paketissa konferenssia lukuun ottamatta – hyviä kympin kisoja kun ei juuri enää ole ohjelmassa: Raleigh Relays oli tänä viikonloppuna, Mt. SAC konferenssiviikonloppuna ja Penn Relays vain viikko konferenssiurakoinnin jälkeen (ei kiitos!). Kaikki oli jo lippuja myöten Stanfordiin ostettu, joten saapa nähdä käynkö ensi viikolla tekemässä pelkän turistireissun Kaliforniaan…

Niin, ja se tämänpäiväinen kisa: 800m tuli hyvin tavoitevauhdissa (2:03). 1200m:n väliaika 3:06, josta olisi vielä pienellä kirillä saanut kelpoajan, mutta viimeinen kierros oli hapokkain moniin vuosiin! Maaliin tulin aivan hölkkävauhtia ajassa 3:57,87. Kyllä sitä tunsikin olevansa hidas, kun kisan voittaja (3:48) jätätti viimeisellä 500m:llä yhdeksän sekuntia! No se kai sallittakoon, mikäli suunta on tästä ylöspäin…

Georgia Intercollegiate Invitational, Atlanta

Ulkoratakausi tuli avattua eilen tutusti Georgia Techin isännöimissä osavaltion yliopistojen välisissä kisoissa. Suureellisesta nimestä huolimatta kisa ei houkutellut paikalle kunnon vastusta edes viimevuotisen kisan verran. Sakkia vitosen viivalla oli toki kiitettävästi, lähes 30, mutta silti tiedossa oli yksinäisen miehen juoksua downtownin pimenevässä illassa. Tai no yön puolelle se melkein meni, sillä aikataulu oli noin tunnin verran myöhässä. Olosuhteet kunnon tuloksille olivat sentään otolliset: sade oli lakannut muutamaa tuntia aiemmin ja ilma oli tyyni ja viilenemään päin.

Alla oli tiistaina juostut 6x400m (35”) 70s + 7x400m (1’10”-1’50”) 69-66s + 4x200m (2’) 29,0-27,6s, joten uskoin pystyväni kisassa n. 70s:n kierroksiin. Yllättäen kisan alussa joku toinen juoksija auttoi vuorovedossa ja pystyimme pitämään kierrosajat tavoitteessa. Parin kilsan jälkeen kaveri kuitenkin tippui ja loppumatka tuli omalla vedolla. Happi ei kuitenkaan vielä riittänyt, ja puolimatkan jälkeen mukaan mahtui jopa 71-72s:n kierroksia. Hyvän kirikierroksen ansiosta sain voittoajaksi sentään siedettävän 14:44.52. Tällä kunnolla aika oli tietysti pettymys, kun tavoitteet olivat siellä 14:30-14:40:n haarukassa. Täytyy vain toivoa, että kovemmassa kisassa vauhti säilyy loppuun asti…

Spring Break treenaten

Kolmisen viikkoa on nyt kulunut hallikisoista ja harjoittelu kohti ulkoratakautta on täydessä käynnissä. Ensimmäinen viikko kisoista meni jälleen kovasta urakasta koomaillessa eikä reippaampaa juoksua kevyen hölköttelyn lomassa kannattanut juuri harkita. Ensimmäinen kovempi treeni oli seuraavana viikonloppuna tiellä juostut 4x1mailin vedot, mitkä eivät kulkeneet mihinkään. Siinä vaiheessa oli vain pidettävä pää kylmänä ja luotettava siihen, että juoksu alkaa kulkea, kun seuraaviin kisoihin ei ole kiirettä. Useamman kovan kisan juokseminen samaan viikonloppuun on aina vähän riskaabelia hommaa: joko siitä palautuu tai sitten ei. Viime vuonna palauduin samaisesta hallikauden urakasta hyvin ja kunto lähti siitä kaikkien aikoen nousuun. Toisaalta kokemusta on myös siitä, kun kulkemattomuus jää päälle ja edessä on vain alamäkeä. Näin kävi ulkoratamestaruuskisojen tuplan jälkeen, kun seuraavat kisat painoivat päälle jo viikkoa myöhemmin.

1,5 viikon myöhemmin tiistaina uskalsin palata ekaa kertaa radalle tarkoituksenani juosta nelosen vetoja. Homma lähti heti toimimaan ja kauden paras treeni sitten Vegasin puolikkaan näytti tältä 2x10x400m, pal. 40"/4': 71-67s. Kolme päivää myöhemmin perjantaina oli edessä seuraava ratatreeni 10x1000m. Parin minuutin palautuksella vedot kulkivat ihan liekeissä aikoihin 3:07-2:44.

Kulunut viikko oli kevätlomaa opinnoista. Tällä kertaa en saanut järkättyä perinteistä vuoristoleiriä tähän saumaan, mutta kyllä viikko kului mukavasti Pensacolassakin, Floridan lämmöstä nauttien. Vaikka Pensacolan rannat olivat taatusti upeimmat, mitä missään olen ikinä nähnyt, maltoin kuitenkin mieleni sen verran, että sain iskettyä koko kevään kovimman treeniviikon alle: maanantaina 15km TV Reipasta 3:33/km juoksumatolla, keskiviikkona 4x2000m 6:14-6:12 ja perjantaina kova 10km tiellä 32:09!

Kilsoja kolmelle viikolle kertyi siis 120, 168 ja 173. Kunto on lähtenyt kovaan nousuun ja treeneissä vauhdit ovat sitä myöten parantuneet mukavasti. Vuodenvaihteeseen osunut koulun valmennussekoilu ja takamatka kunnossa on ainakin hyvin menneiden treenien perusteella kurottu nyt umpeen.

Kisailua ei tarvitse enää kauan odotella, sillä suunnitelmissa olisi avata ulkoratakausi viimevuotiseen tapaan downtownisssa paikallisen Intercollegiate Invitationalin vitosella. Viime vuonna kisasta heltisi voitto ajalla 14:41, joka on yhä voimassa oleva henkilökohtainen rekordi. Seuraavat isommat tavoitteet siintävät kuitenkin n. 1kk:n päästä käytävissä ”vähän” isommissa pippaloissa Stanfordissa, Kaliforniassa…

17.-18.2.12 Atlantic Sun Indoor Conference Championships, Johnson City, TN

Lyhyt hallikausi saatiin tänä viikonloppuna onnistuneesti päätökseen, kun konferenssin mestaruuksista kilpailtiin jälleen Johnson Cityn 280m:n mittaisella radalla. Itsekin pääsin siis vihdoin juoksemaan koulun väreissä. Edessä oli viimeinen esiintyminen hallissa yliopistotasolla ja ohjelmassa oli jälleen viimevuotiseen tapaan kolmen matkan urakointi.

Kulunut viikko meni palautellessa edellisviikonlopun hyvin menneestä kolmosen kisasta ja viikonloppua varten kevennellessä. Paljoa muuta kovempaa ei uskaltanut juosta kuin tiistain valmistava 6x400m (71-68-66-63s) +2x200m (30s). Kunto tuntui olevan hyvin nousussa, mutta perjantain 3000m oli kaikkea muuta kuin odotettu. Tarkoituksena oli lähteä hitaassa erässä vetämään 8:34:n vauhtia ja sitten kiristää lopussa, jos on rahkeita. Homma toimi puolimatkaan, mutta koneesta ei saanut mitään irti ja meno hyytyi 8:44:n loppuaikaan. Kuumassa erässä mentiin tietysti kovempaa ja lopputuloksissa jäin 1 pojon arvoiselle 8. sijalle.

Lauantain kisapäivä alkoi maililla, jossa onnekseni oli vain yksi erä, tosin hurjat 17 miestä kaposella viivalla! Pääsin onneksi ulkoradalta seinän vierestä hyvin liikkeelle kärjen lähtiessä painelemaan heti paukusta hillitöntä kyytiä. Itse pyrin pitämään vauhdin mahdollisimman tasaisena n. 63 sekunnin 400m:n vauhtia. Aika 4:16 (4:15 viime vuonna) tyydytti siihen nähden, että yhtään kisavauhtista vetoa ei ollut alla ehkä viittä kakkosen vetoa lukuun ottamatta. Sillä irtosi kisan 5-sija ja 4 pistettä, kun pari kaveria (mm. 3:46:n 1500m juoksija) nuukahti lopussa ihan täysin…

Mailin kisan jälkeen oli edessä vielä vika ponnistus, 5000m. Vähän proteiinipatukkaa ja muscle milkkiä naamariin ja parisen tuntia myöhemmin olo oli suht’vireä kisailuun. Toisin sanoen homma meni jo pääkopan puolesta rutiinilla, vaikka kunto ei ihan viime vuoden luokkaa vielä olekaan. Vitonen oli alussa väsyneiden miesten hölkkää. Porukkaa oli taas ihan liikaa viivalla ja ekat pari kilsaa meni kakkos-kolmosrataa juosten. Puolimatkan krouvissa vauhti alkoi kiristyä ja kolmosen jo leikitellen (8:25) voittanut Kemboi karkasi jälleen helppoon voittoon. Nabil puolestaan kuittasi kolmosen pronssin lisäksi nyt hopeaa. Itse yritin sinnitellä mukana pistesijoilla päävastus-ETSU:n tanskalaisvahvistusta Anders Ludvigsenia seuraten. Ennen vitosen kisaa olimme 10 pistettä ETSU:a jäljessä. Tiesin siis tilanteen, että joka ikinen piste oli revittävä ennen illan päättävää 4x400m:n viestiä. Hommaa ei yhtään helpottanut se, että alkumatkasta piikkareihin tarttunut kylkinumero läpsyi mukana alkukierroksista lähtien, eikä se suostunut irtoamaan ilveelläkään koko kisan aikana! Kellon soittaessa matkaa Ludvigseniin oli 20m ja teamikaveri-Ryan oli n. 40m edellä. Päätin kokeilla kirivaihdetta. Vielä koko viikonloppuna sitä ei ollut löytynyt. Vielä kerran, viimeisessä hallikisassani. Tanskalainen jäi kuin seisomaan ja ikinä ei ole hallissa ollut sellaista fiilistä. Aivan kalkkiviivoilla tavoitin myös Ryanin ja heittäydyin kisan viidenneksi. Aika 15:10 jäi viime vuoden 14:56:sta, mutta sillä ei ollut väliä, kun nyt olimme kääntäneet kokonaiskilpailun eduksemme 3 pisteellä ennen viestiä! Viestissä perusjuoksu riitti ja me pääsimme ansaitusti juhlimaan mestaruutta historiallisen pienellä 5 pisteen marginaalilla. Ja koutsi intoutui tarjoamaan joukkueelle koko illan!