SM-maantie, Vantaa

Hiillostus käynnissä.

Viime viikonloppuna Vantaan Tikkurilassa kisattiin mielenkiintoinen ja tasainen SM-maantiekilpailu. Omat odotukset olivat kasvaneet kisaa ja mahdollista puuttuvaa Suomen mestaruutta ajatellen hyvin menneen treenijakson ja Karhu-viestin jälkeen. Lähtölista vaikutti olevan tasokkain sitten vuoden 2014:  potentiaalisia mestareita pystyi nimeämään puolen tusinaa kaveria. Seurakaveri-Mannisen jäätyä pois veikkasin kovimman vastuksen jälleen tulevan viime vuonna hopeaa vieneeltä Antti-Pekka Niinistöltä sekä mestaruuden voittaneelta Jarkko Järvenpäältä, joskin hänen päivän kuntonsa riittävyyden arvelin olevan 50:50 yllättävän heikosti menneen Karhu-viestin perusteella. Lisäksi arvelin, että muut (erityisesti potentiaaliset debytantit Hannu Granberg ja Eero Saleva) saattaisivat "erehtyä" samaan vauhtiin, mutta matka maaliin tulisi olemaan pitkä 15km:n jälkeen.

Kisa käytiin säältään erinomaisissa olosuhteissa (+10'C ja erittäin heikkoa tuulta 2 m/s). Reitti sisälsi ensi alkuun yhden 1,1km:n pikkukierroksen hallin ympäri ja tämän jälkeen neljä 5km:n mittaista lenkkiä Tikkurilan liikuntapuiston ympäristössä. Kierros oli optimoitu korkeuseroiltaan pöytätasaiseksi mutta toisaalta suorien kustannuksella ollen omaan makuuni varsin syheröinen: rytmiä rikkovia 90 asteen mutkia kertyi puolimaratonin matkalle lähes satakunta, joista sentään osa oli onneksi saatu loivennettua vetämällä kevyenliikenteen väylää kulkenut reitti ajoväylän poikki.

Järvenpää lähti odotetusti heti paukusta alle kolmen minuutin vauhtia. Pääjoukkoa vetäessäni jäin tarkkailuasemiin antaen tarkoituksella 30m siimaa. 1,1km:n alkukierroksen jälkeen ero ei kuitenkaan enää kasvanutkaan, joten siinä paikassa tiesin, että nyt mestaruutta tarjotaan hopealautasella.

6km:iin tultaessa olin ajanut eron umpeen, ja hieman yllättäen meidän takaa-ajajien joukko oli jo pienentynyt kahteen, eli minun lisäkseni Granbergiin. Mestaruus olisi enää kolmen kauppa.

Kovaa alkuvauhtiaan himmaamaan joutuneen Järvenpään meno ei ollut ollenkaan normaalia Jarkkoa, joten hänet saavutettuamme ammuin heti kärkeen lisäämään vauhtia. Jarkko pyrki välillä uudelleen kärkeen, mutta vauhti tuppasi aina silloin tasaantumaan. Tämä ei ollut jatkon kannalta hyvä, sillä Granberg tuli edelleen helposti peesissä, ja meitä oli yhä liian monta mestaruustaistoon. Pidin ketjun siis kireällä, mikä ennakoi Jarkon putoamista kyydistä: 10km sujahti helposti aikaan 31:22, joka alittaa epävirallisesti oman maantie-ennätykseni 7 sekunnilla.

11km:iin tultaessa ja kolmannelle vitosen lenkille lähdettäessä meitä oli odotetusti enää minä ja Granberg jäljellä. Nyt mitattaisiin lähinnä keskimatkoilla viihtyneen juoksijan pään ja kunnon kestäminen hänelle tuntemattomalla alueella. Vedin yhä tiukalla temmolla, mutta Hannu seurasi eleettömästi. Selkeästi maratonainesta.

15km:ssa reitin ainoalla pidemmällä suoralla ja vastatuulipätkällä koin itse ensimmäisen kerran vaikeuksia vauhdinpidossa. Rupesin hamuamaan jäljellä olevaa kofeiinigeeliä taskusta Hannun siirtyessä piikkipaikalle. Jotenkin tupeloin avaamisen kanssa onnistuen pudottamaan geelin maahan. Tämän henkisen kolauksen jälkeen jouduin keräilemään itseäni hetken aikaa viimeisen kierroksen samalla alkaessa.

Tajusin, että minun olisi kaikesta huolimatta yritettävä vielä jonkinlaista aikaista ratkaisua, joten heti vikan kierroksen alkuun iskin vielä viimeiseen vetooni. Vauhti ei kuitenkaan kiihtynyt enää käytännössä yhtään; sen sijaan kannustuksesta päätellen takaa-ajajien askeleet alkoivat jo uhkaavasti lähestyä. Hannu tiedosti tilanteen ja teki kovan rytminvaihdoksen 3km ennen maalia. Laskin yksi plus yksi yhteen: ero takana tuleviin oli yhä vähintään 15 sekuntia, ja jos pystyisin sinnittelemään Hannun vanavedessä lopun matkaa, hopea on taattu.

Näin kävikin: Hannulle kultainen debyytti ajalla 67:12 ja meikäläinen 6 sekuntia perässä tyydyttävällä ajalla 67:18. Kirikamppailussa pronssi meni ajalla 67:34 kokeneelle Aki Nummelalle, joka kukisti toisen debytantin (Hannun lisäksi) eli Eero Salevan. Hattua pitää nostaa heidän debyyteilleen!

Nuorten kynnys (valmiudet) siirtyä SM-maantiekympiltä puolimaratonille on tämän vuosikymmenen aikana noussut varsin korkeaksi. Toivottavasti edellä mainitut uskaltautuvat rohkeasti kokeilemaan maantiematkoja myös jatkossa.

Tiedän, että tämä on hieman vanha virsi, mutta todettakoon, että tässä olisi jälleen saumaa esim. puolimaratonjoukkueelle EM-kisoihin, jos liitto alkaisi suhtautua sellaisen lähettämiseen myönteisemmin.

TULOKSET

Päivän kärkikolmikko.

Positiivisen kierteen jatkoa Karhu-viestissä

Huhtikuun ensimmäinen viikonloppu tarkoittaa kevättä ja useimmalle kestävyysjuoksijalle maantiekauden alkamista Karhu-viestin merkeissä. Tuo jo 42:tta kertaa järjestetty legendaarinen maantieviesti Rauman ja Porin välillä on kuulunut myös omaan ohjelmaani aina kuin mahdollista. Ensimmäinen kerta taisi olla v. 2007 erikoisjoukkueiden sarjassa Jyväskylän Kikkailijoiden joukkueella, jolla irtosi myös tähän asti ainoa voittoni. Sen jälkeen olemme tietysti aina osallistuneet JKU:n porukalla seurajoukkueiden sarjaan (itse mukana v. 2013 ja 2014). Viime vuonna pojat hoitivat kautta aikain ensimmäisen voiton, joka tänä vuonna oli siis puolustettavana. 

Parhaimmillaan Karhu-viesti tarjoaa hyvän avaavan harjoituksen sopivan leppoisissa merkeissä myötätuulen säestämänä ennen myöhemmin samassa kuussa järjestettäviä SM-maanteitä. Kisa sopi tänä vuonna hyvin myös omaan ohjelmaani, koska opinnoista sattui sopivasti väliviikko ilman läsnäolopakkoa. Matkaan emme saaneet ihan ykkösnyrkkiä, mutta kuitenkin sopivan sekoituksen nuoruutta ja kokemusta, minkä uskoimme riittävän mestaruuden puolustamiseen. Suomen kevät näytti parastaan (13°C ja täysaurinkoista), kun Alexi Ruokamo avasi Rauman torilta startanneen kisan 9,4km:n mittaisella osuudella. Juuri hiihtokauden päättänyt Eemil Helander jatkoi vakuuttavasti viestiä 2-osuuden (7,9km) kärkivauhtia. Seuraavilla väliosuuksilla Lasse Eini (5,2km), Miika Takala (6,3km), Jussi Eskola (5,5km) ja Valtteri Konttinen (5,0km) pitivät JKU:n iskuetäisyydellä Turun Urheiluliittoon. 

Viimeisestä vaihdosta pääsin lähtemään 30 sekuntia TuUl:n Matti Rauman perään 10,5km:n mittaiselle ankkuriosuudelle. Viimeiset viikot ovat olleet itselläni sen verran vahvaa treeniä, ehkä parempaa kuin kolmeen viimeiseen vuoteen, joten hyvin luottavaisin mielin sain lähteä ottamaan Raumaa kiinni. 

Himoittu Karhu-mitali. Kuva: Kari Kallio.

Viimeinen osuus oli muuttunut jonkin verran siitä, mitä viimeksi olin sitä juossut huippuvuonna 2014: silloin osuuden pituus oli 9,2km, joka sujahti hirveässä myötätuulessa 2:58/km-keskivauhdilla. Nykyään pätkä on hieman hitaampi: pituutta on tullut 1,3km lisää eikä reitti kulje suoraan valtatien reunaa vaan alkaa hieman kauempaa vasta rakennetulta sivutieltä, jatkuen 2,5km:n jälkeen eritasoliittymästä tien ali toiselle puolelle ja kiiveten pienen lenkuran jälkeen lopulta uudelle kevyen liikenteen väylälle.

Alamäkivoittoinen alku tuli suoraan myötäiseen 2:55/km-vauhdilla vain polvea nostamalla. Hieman yllättäen jo 3km:iin tultaessa saavutin Rauman, jolle ei ilmeisesti osunut ihan paras kulku. Peli oli siis kärkitaiston osalta jo siinä vaiheessa pelattu. Loppumatkalla kiskoin mahdollisimman rennosti lisää eroa (+55 s) suunnatessani kohti Karhu-hallissa sijaitsevaa maalia. Vauhti hieman tasaantui sivutuulessa, mutta 3:04:n kokonaiskeskivauhti oli silti osuuden kärkivauhtia ja omiin odotuksiinkin nähden tyydyttävää tasoa. 

Kausi jatkuu tästä viikon päästä mielenkiintoisella SM-puolikkaalla, joka juostaan Vantaan Tikkurilassa. Ainakin tämän viikonloppuinen juoksu nosti hyvin odotuksia sen suhteen ja tarjosi juuri sitä positiivisen kierteen jatkoa, jota tulin Karhusta hakemaankin.

TULOKSET

Voitokkaat JKU:n miesten ja naisten joukkueet. Kuva: Ari Nummela.

Miikan tekemän koostevideo kisapäivästä:

VKO 11

MA

Ip: Ver + matolla 10x1000m 3:08-3:00-(3:00 1,5%), pal. 2' + Ver + 3x100m.

TI

Ip: 15km + hieronta.

KE

Ap: Kuntopiiri + 6km. Ip: 12km + mäkivetoja 2x1min, pal. 2' + 4,5km.

TO

Ip: Ver + 3x10x100m, pal. 100m/5' + Ver.

PE

Ap: 6km. Ip: 20km + 6x100m.

LA

Ip: Ver + 10km 3:15/km, avg. 168 + Ver.

SU

32km + 3x100m.

150km

VKO 12

MA

Ip: 12km + kuntopiiri.

TI

Ap: 6km. Ip: Ver + 5x100m + matolla 10x1000m 3:08-3:00-(3:00, 1,5%), pal. 2' + Ver + 3x100m.

KE

Ap: 6km + 6x100m. Ip: 14km + mäkivetoja 2x1min, pal. 2' + 4,5km.

TO

Ap: 6km + 3x100m. Ip: Ver + 12x400m 73-69", pal. 1,5' (200m) + Ver.

PE

Ip: 22km + 6x100m.

LA

Ip: 7,5km + 12km 3:20/km, avg. 166 + Ver 7,5km.

SU

Ap: 28,5km + Reipas 3km 3:51/km.

168km

VKO 13

MA

Ap: 6km Ip: 12km + mäkivetoja 2x1min, pal. 2' + 4km.

TI

Ip: Ver + 14km 3:46/km, avg. 153 + mäkivetoja 1x1min + 4km.

KE

Ip: 12km + mäkivetoja 2x1min, pal. 2' + 4,5km.

TO

Ap: 7km + 6x100m. Ip: 15km.

PE

Ap: 7km + 6x100m. Ip: 10km + 5x100m.

LA

Ip: Ver + matolla 12km 3:15/km, avg. 156 + Ver.

SU

Ip: 27km + Reipas 3km 3:33/km, avg. 153.

157km

VKO 14 

MA

Ap: 6km + 6x100m. Ip: 12km + mäkivetoja 2x1min, pal. 2' + 2km.

TI

Ap: 7km + 6x100m + kuntopiiri. Ip: Ver + 5x80m + hallissa 2x2000m 6:13, pal. 2' + 2x1000m 3:01-2:55, pal. 3'/5' + 12x80m kovaa, pal. 100m + Ver.

KE

Ap: 14km + hieronta.

TO

Ap: 7km + 6x100m Ip: Ver + 5x80m + hallissa 6x200m 31,5-30,0", pal. 2'/5' + 5x80m kovaa, pal. 100m + Ver.

PE

Ap: 6km Ip: 9km + 5x100m.

LA

Ip: Karhu-viesti 10,5km 3:04/km.

SU

Ap: 17km + TV 3km 3:56/km, avg. 146  +  6x100m.

137km

1/2

Pieniä kevään merkkejä: Riika kylpee tammikuisessa ilta-auringossa.

Nyt kun vihoviimeinenkin tentti, farmakologia on kunnialla läpäisty, on ennätyspitkä 6-semma vihdoin päätöksessään. Näin ollen puolimatkan krouvi tätäkin lääkistä on siis taitettu! Periaatteessa 6/12 on toki etappi muiden joukossa, mutta on tavallaan huojentavaa, että jatkossa kaikki tästä eteenpäin on jo kotiinpäin. Samalla täytyy ihmetellä kuinka nopeasti kolme vuotta onkaan täällä Riiassa kulunut; helmikuu 2016 kun on vielä tuoreessa muistissa...

Farmakologiassa ehti vuoden aikana käymään läpi about tuhat lääkettä eri mekanismeineen ja indikaatioineen. Vaikka itse examiin tästä ei tullut kuin osa, riitti siihen paljon asiaa. Homma pysyi kuitenkin hyvin hallussa, kun asiat oli aikanaan hyvin opiskellut, ne palautuivat nyt helposti mieleen. Lisäksi valmistautumisaikaa loppukokeelle oli aikataulutettu ruhtinaalliset pari viikkoa. Näin ollen välikokokeiden kaltaista hetkittäistä paniikkia ja epätoivoa ei päässyt syntymään. Exam monivalintoineen oli rakenteeltaan ehkä hieman helpompi kuin välikokeet, joissa sekä avointen kysymysten että suullisen kuulusteluosuuden läpäiseminen oli aina pientä taistelua. Nyt edessä oli jonkun verran fokusta vaativa 2,5 tunnin sessio, joka sisälsi ensiksi 150 monivalintakysymystä ja tämän jälkeen vielä 15 lisäkysymystä 5 satunnaisesta lääkkeestä.

6-semman päätyttyä laakereille ei paljoa jouda jäädä lepäilemään, sillä uusi lukukausi alkaa heti ensi viikolla. Nautitaan kuitenkin muutama päivä vapaista ennen sukeltamista psykiatrian, sisätautien, infektiotautien, ortopedian ja synnytysten maailmaan! 

3.2.2019 ECCC XC Albufeira

Albufeiran maisemia kisakeskuksen lähistöltä Miikan dronella kuvattuna.

Viime vuoden SM-maastomenestyksen johdosta oli jälleen mukava palata 4 vuoden tauon jälkeen kisaamaan seurajoukkueiden EM-maastoihin. Vaikka harva juoksija on huippukunnossa tammi-helmikuun vaihteessa, katkaisee reissu aina sopivasti pimeän talven selän: +15°C etelän lämmittävässä auringossa tuntuu kinosten keskeltä suorastaan luksukselta.

Matkustamista Portugaliin tuli hieman tavallistakin enemmän, sillä kävin ennen reissuun lähtöä Suomessa lihashuollossa ja tekemässä pari hyvää ratatreeniä hallissa (nämä tulivat tarpeeseen, sillä talvi on ollut varsin kylmä ja luminen Riiankin leveysasteilla). Näin ollen matkustin ensiksi perjantaina Jyväskylästä Riikaan ja lauantaina oli vuorossa lento Oslon kautta Faroon, ja sieltä iltamyöhällä kyyti Albufeiraan.

Tavoitteita mietittäessä oli tietysti hyvä peilata vuoden 2014 ECCC-kisaan (62:s, 32:22), joka juostiin täsmälleen samalla reitillä. Viimeksi alla oli onnistunut Etiopian korkeanpaikan leiri, ja itse kisan jälkeenhän kevät jatkui kohti ennätysten kautta. Nyt takana oli lähinnä kokeisiin lukua eikä siksi montaakaan vauhtitreeniä koko tammikuun aikana. 

Joukkueena tavoitteita ei juuri ollut muuta kuin että jokainen taakse jäävä juoksija olisi plussaa. JKU:ssa on meneillään asteittainen sukupolvenvaihdos: tärkeintä oli saada uusille nuorille kokemusta yleisen sarjan eurooppalaisesta arvokisatasosta, mikä itsessään on jo jännä paikka ensikertalaiselle. Joukkueesta ainoastaan minä ja Miika konkareina olivat olleet mukana aiemmin; muista osa olisi mahtunut vielä jopa junnusarjaankin.

Kisakeskuksena Pista de atletismo das Açoteias on varmasti yksi kauneimmista, mitä olen koskaan nähnyt, mutta reittinä se ei kuitenkaan ole mikään suurin suosikkini: vajaan 2km:n kierroksesta ensimmäiset 500m on juostavaa nurmea, mutta koko loppumatka on reidellä väännettävää upottavaa hiekkaa sisältäen pari lyhyehköä mutta jyrkkää mäkeä männikössä ennen mutkittelevaa laskua stadionille. Lisäksi uutuutena täksi vuodeksi reitille oli kaadettu 6 tukkia kierrosta kohden, eli 5,5 kertaa kierrettäessä yhteensä 33 kpl. 

Miika, Jonathan, Jaakko, Roope, Otto.

Juoksu tuntui periaatteessa koko matkan kohtalaisen hyvältä, lukuun ottamatta jyrkkiä upottavia mäkiä, joissa reidestä yksinkertaisesti loppui puhti ja keuhkoista hapenotto. Lisäksi tietysti heti alusta lähtien sai kovien harjoitusten puutteesta johtuen puskea rajoitinta vastaan, mutta raastohan kuuluu lajin luonteeseen. Siihen nähden 57. sija ajalla 32:28, 3,5 minuuttia kärkeen, meni ihan odotusten mukaan. Samoista sijoista ja flow'sta kuin v. 2015 parhaimmillaan (31:s) oli kuitenkin tällä valmistautumisella turha haaveilla. Loppuaika oli 6 sekuntia huonompi kuin 4 vuotta sitten, mutta jospa ne tukit hidastivat sen verran menoa...? 

JKU:n muista juoksijoista Roope Koskinen oli 69:s, Jonathan Kilpelä 96:s ja joukkueen täydensi Miika Takala 100:nnella sijalla. Polvivaivasta kärsivä Miika pystyi onneksi taistelemaan maaliin asti, jotta saimme joukkuesijoituksen (18:s) tuloksiin Otto Kaarion jouduttua keskeyttämään. JKU:n naisten joukkue selviytyi tulikasteestaan kunnialla sijalle 13.

Tulokset

Antin kuvaamaa videon pätkää tukinylityksistä.

Exameista ECCC:hen

Uutta vuotta mennään vauhdilla täällä Riiassa. 6-semman exam-sessiokin alkaa olla jo loppusuoralla, ja näin ollen lääkistä on nyt käytynä sellaiset 49,9%. 

Joulukuun puolella viimeiset 1,5 viikkoa ennen lomia olivat raskas setti sisältäen neljä koetta:

- Kliinisen hoidon näyttökoe ja teoria: lääkkeiden sekoitus ja pistäminen, potilaan vitaalielintoimintojen mittaaminen, nenämahaletkun laitto ja virtsatiekatetrointi. 

- KNK-tautien exam.

- Latviankielen exam.

- Farmakologian vihoviimeinen välikoe PKV-lääkkeistä.

Olen erittäin tyytyväinen, että sain kokeet muun koulun ohessa puristettua alta pois. Näin sain viettää joulun pyhät rauhassa kotona rentoutuen ja akkuja lataillen.

Tammikuun ohjelmassa ennen exam-sessiota oli lähinnä harjoittelun päättäminen gastroenterologialla, jossa potilastyö osastolla tuli hyvin tutuksi. 

Loppukokeista takana ovat:

- Kardiologia: teoria ja perus sydänfilmien tunnistus: mm. eri eteiskammiokatkokset, haarakatkokset, sydäninfarktit, ektooppinen eteistakykardia ja kammiotahdistus.

- Genetiikka, joka jännitti ehkä eniten etukäteen: esseekysymyksiä mm. riippuvuuksien (epi)genetiikasta, perinnöllisistä kehitysvammaisuutta aiheuttavista oireyhtymistä ja rakenteellisista sydänvioista sekä näiden geneettisistä korrelaatioista.

- Kirurgia: kaksipäiväinen exam, jossa ekana teoria ja toisena käytäntö sisältäen kirurginen välineistö ja operointi, haavanhoito ja infektiot, verenvuoto ja verensiirrot. Koe meni varsin mukavasti, kun omalle kohdalle sattui kliininen keissi suoraan viime kesän töihin liittyen: komplisoituneen maksaresektiopotilaan diagnosointi ja hoito.

Jäljellä on enää farmakologian exam koko viime vuoden asioista; kenties se kaikista pahin rasti, mutta siihen alle on onneksi aikataulutettu reilusti n. 2 viikkoa "lomaa". Sinä aikana olisi tarkoituksena tarttua myös erääseen toiseen haasteeseen, nimittäin seurajoukkueiden EM-maastojuoksukilpailuihin. Kisat käydään 3.2. Portugalin Albufeirassa. Paikka on sama, missä olimme JKU:n porukalla mukana myös v. 2014.  Yhteensä JKU on osallistunut ECCC-maastoihin kuudesti, joista itse olen ollut mukana viitenä vuonna. Aina on ollut tiedossa ikimuistoinen reissu, alkuvuoden kohokohta, johon on pitänyt päästä mukaan, jos vain kynnelle olen kyennyt. Tämä vuosi on siinä mielessä historiallinen, että ensi kertaa mukana JKU:sta ovat sekä mies- että naisjoukkueet, puolustavina suomenmestareina. Oma kunto on hieman arvoitus: joululoma paikkasi hyvin kestävyysvajetta, mutta alkuvuosi on taas mennyt monta rautaa tulessa. Toivotaan, että hyvä vire löytyy koti-Suomesta ennen reissua.

Seuraavassa muutama muistelo aiemmista kisoista:

Bilbao (ESP) 2010: Lensin suoraan Jenkeistä Baskimaahan, missä tunnetusti sataa koko ajan. Edessä oli elämäni raskain maastokisa: loppuaika 36.04 kertoo kaiken, ujot 4 minuuttia kärkeen isojen poikien seurassa.

San Vittore Olona (ITA) 2011: Legendaarinen Cinque Mulini on jäänyt eniten mieleen kirjaimellisesti nimensä mukaisesta viiden myllyn läpi kulkevasta reitistään. Harteikkaimmat kaverit joutuivat tulemaan ovista ulos kylkimyyryä... :)

Castellon (ESP) 2013: 3 kuukautta takareisileikkauksen jälkeen kunto oli vielä pahasti vaiheessa (79:s), mutta oli mukava päästä fanikuvaan kisan voittajan Andrea Lallin kanssa.

Albufeira (POR) 2014: Kisojen aattona vielä nauratti. Ei kisakaan huonosti mennyt, vaikka kyyti oli kylmää. Jani ja Miika olivat kovassa lyönnissä. Silloista 32:22-aikaa lähdetään tänä vuonna jahtaamaan!

Guadalajara (ESP) 2015: Elämäni paras maastokisa. Viikko Etelä-Afrikan korkeanpaikan leirin jälkeen happi liikkui lihaksissa: 31. sija, vain 1:23 kärkeen.